Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Kansainvälisenä naistenpäivänä osoitetaan mieltä ympäri maailmaa

Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Naistenpäivää on vietetty 1900-luvun alusta saakka, ja YK vahvisti päivän vieton vuonna 1975. Naistenpäivänä juhlistetaan naisten sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia saavutuksia. Samalla nostetaan esiin ongelmia naisten oikeuksien toteutumisessa. Tämän vuoden teema on sukupuolten tasa-arvon saavuttaminen vuoteen 2030 mennessä. Kaikki YK:n jäsenvaltiot ovat hyväksyneet tavoitteen yhdessä.

Naisten päivän teema on edelleen ajankohtainen, sillä naisten asema on huonontunut monin paikoin läntisessä maailmassa.

Naisten asema on huonontunut monin paikoin läntisessä maailmassa.

Tänä vuonna naisten päivää vietetään monessa maassa ”Päivä ilman naisia” -mielenosoituksissa. Muun muassa Yhdysvalloissa ja Puolassa osoitetaan mieltä naisten oikeuksien heikennyksiä, palkkaeroja ja syrjintää vastaan. Mielenosoitukset Yhdysvalloissa organisoi sama ryhmä, joka järjesti massiiviset naistenmarssit presidentti Donald Trumpin virkaanastujaisten aikaan. Maailmanlaajuisesti ”Päivä ilman naisia”-mielenosoituksiin on ilmoitettu yli 400 tapahtumaa.

Puolassa naiset ovat tänään kokoontuneet mielenosoituksiin uusia naisten asemaa huonontavia lakeja vastaan ja puolustamaan naisten oikeuksia, muun muassa oikeutta päättää omasta kehostaan, työelämän tasa-arvoa ja vastustamaan konservatiivihallitusta. Viime viikolla Puolan europarlamentaarikko, oikeistoliberaali Janusz Korwin-Mikke (sosialistit ja demokraatit-ryhmästä) julisti, että naiset ovat ”pienempiä, heikompia ja vähemmän älykkäitä” kuin miehet ja siksi heidän tulisi saada vähemmän palkkaa. Puolassa naisten palkka on miesten palkkaa pienempi, työllisyysaste heikompi, naisia on johtopaikoilla vähemmän, vaikka ovat keskimäärin korkeammin koulutettuja kuin miehet.

Venäjällä puolestaan viime kuussa poistettiin perheväkivallan kriminalisointi. Perheenjäseneen tai muuhun läheiseen ihmiseen kohdistuva väkivalta tuomitaan nyt samojen pykälien mukaan kuin tuntemattomaan ihmiseen kohdistuva väkivalta.

Venäjällä puolestaan viime kuussa poistettiin perheväkivallan kriminalisointi.

Myös Suomessa tasa-arvon eteen on työtä tehtävänä. Naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ongelma. Suomi on Euroopan väkivaltatilastoissa toisena naisiin kohdistuvan väkivallan osalta. Tänään Suomen sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy julkaisi lausunnon raskaussyrjinnästä työelämässä. Tehyn mukaan naisen raskauden käyttäminen syynä siihen, että työsopimusta ei jatketa, on yleinen ongelma. Naiset ovat alkaneet viedä tapauksia oikeuteen, mutta moni ei uskalla sitä tehdä työpaikan menettämisen pelossa.

Ihmisoikeusjärjestöjen raporttien mukaan Syyriassa ja muualla Lähi-idässä jatkuva sotatila heikentää erityisesti naisten asemaa ja turvallisuutta. Seksuaalinen väkivalta ja pakkoavioliitot ovat yleistyneet konflikteissa ja sekasortoisissa oloissa.

Naisten aseman raportoidaan kuitenkin kohentuneen yleismaailmallisesti: Afrikassa ja Aasiassa yhä useampi tyttö pääsee kouluun, oppii lukemaan ja hankkii ammatin. Seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin liittyvä kehitysyhteistyö on avainasemassa tyttöjen ja naisten hyvinvoinnin kehittämisessä. Poliittisen ilmaston muutos ja erityisesti Yhdysvaltojen suunnittelemat leikkaukset seksuaali- ja lisääntymisterveyden hankkeisiin uhkaavat keskeyttää merkittävän osan hankkeista, joiden avulla pyritään pelastamaan miljoonien tyttöjen terveys ja jopa henki. Suomen valtio suuntaa tänä vuonna 20 miljoonaa euroa lisää tukea seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien edistämiseen kehitysmaissa.