Katja Hänninen

Palkka-ale veisi noidankehään

Kun kristillisdemokraattien Sauli Ahvenjärvi ehdotti noin viiden prosentin palkanleikkauksia yhdeksi keinoksi selvitä nykyisestä talouskurimuksesta, heräsi aiheesta kiivas keskustelu mediassa ja kansan keskuudessa.

Ahvenjärvi ei ole valitettavasti ajatustensa kanssa yksin. Vuosi sitten VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiainen ja kansanedustaja Osmo Soininvaara esittivät Lisää matalapalkkatyötä-raportissaan, että nuorille pitäisi voida maksaa 20 prosenttia pienempää palkkaa kuin työehtosopimuksissa on sovittu. Samaisessa raportissaan herrat esittivät myös irtisanomissuojan heikentämistä pienissä yrityksissä ja vaativat lisää 0-työsopimuksia.

Onneksi ammattiyhdistysliike on edelleen vahva, eikä tällaisia eriarvoistavia työelämän heikennyksiä tulla hyväksymään.

Mihin tämä herrojen ajama sisäinen devalvaatio, tavalliseen matti-ja maijameikäläiseen kohdistuva palkka-ale, johtaisi?

Kun kotimainen kysyntä hiipuisi palkka-alen vaikutuksesta, yritysten tuotto-odotukset eivät toteutuisi ja pörssikurssit notkahtaisivat. Tämä johtaisi noidankehään, jossa yt-neuvottelut, lomautukset ja irtisanomiset seuraisivat toisiaan.

Nykyinen uusliberalistinen markkinatalousjärjestelmä on rakennettu lyhytnäköisten voittojen maksimoimiselle, joten pörssiyhtiöiden sukeltaminen aiheuttaisi paniikkiratkaisuja, joista kärsisivät eniten tavalliset työntekijät.

Tässä haasteellisessa taloustilanteessa palkka-ale yhdessä tasaverojen korotusten kanssa syövyttäisi kotimaisen ostovoiman kasvun ja siten vaikuttaisi negatiivisesti bruttokansantuotteeseen ja erityisesti pienten yritysten selviytymismahdollisuuksiin.

Markkinatalouden nimiin vannovien kapitalistien ajamien heikennysten sijaan tulisi hallituksen muuttaa verotusta progressiivisemmaksi ja lisätä työllistäviä investointeja. Maltillinen velanotto julkisten välttämättömien korjaus-ja uusinvestointien toteuttamiseksi on sallittavaa, sillä niiden lykkääminen parempia aikoja odottamaan tulee yhteiskunnalle liian kalliiksi.

Palkkoja tai eläkkeitä leikkaamalla ei voida kestävällä tavalla kohentaa kotimaan työllisyyttä tai vientiteollisuuden kilpailukykyä. Kierre olisi loputon ja kärsijöinä, kuten aina, tavalliset pienituloiset eläkeläiset ja työntekijät.

Osoitus aikamme moraalittomuudesta löytyy suuryritysten, myös valtionyhtiöiden, johtajien palkitsemisjärjestelmistä. Mitä enemmän he saavat työntekijää kyykytettyä, sitä runsaskätisemmin heitä palkitaan.

Surullista, että valtionyhtiöiden omistajaohjaus on ulkoistettu Solidiumin kaltaiselle epädemokraattiselle sijoitusyhtiölle, johon kansan valitsemilla päättäjillä ei tunnu olevan mitään sanavaltaa.

Viimeinen niitti oli Solidiumin siunaama yrityskauppa, jossa teräsyhtiö Rautaruukki fuusioitiin ruotsalaisen SSAB:n kanssa. Järjestelyssä yhtiön äänivalta annettiin mennä ruotsalaisille prosenttiluvuin 75–25.

Paavo Arhinmäen vaatimus Solidiumin purkamisesta oli uskottavuutemme pelastus, jos sanat yltävät tekoihin asti.

 Kirjoittaja on raahelainen kaupunginvaltuutettu (vas.)


Kommentit