Hanna Sarkkinen

Perhepolitiikkaa

Vietin viime viikonloppuni Oysissa. Perjantaina iskeneen mystisen sairaskohtauksen takia minua pidettiin tarkkailussa ja tutkimuksissa viikonlopun yli.

Asialla ei liene mitään tekemistä politiikan kanssa, vaikka viime aikoina poliitikot ovatkin olleet julkisuudessa erilaisten veritulppien ja jaksamisvaikeuksien kanssa. Sen verran tapaus kuitenkin vaikutti poliittiseen elämäni, että jouduin jäämään pois Kemin pärskepäiviltä, johon olin luvannut mennä puhumaan perhepolitiikasta. Pahoitteluni siis Kemin suuntaan!

Koska olin kirjoittanut valmiiksi perhepoliittisen puheen Kemin reissua varten, taidan hyödyntää sitä nyt tässä kolumnissani. Puheeni peruspointti oli se, että perhe voi olla muutakin kuin ”perinteinen” ydinperhe. Perheitä on monenlaisia ja perhe voi olla monimuotoinen läheisten ja sukulaisten muodostama kokonaisuus. Perhe on myös historiallisesti muuttuva rakenne, eikä ydinperhe ole suikaan mikään historian normi.

Kun laajennamme käsitystä perheestä, laajenee myös käsitys perhepolitiikasta. Ajattelisinkin, että perhepolitiikan piiriin kuuluvat monet ihmisen yksityiselämän piiriin kuuluvat asiat. Näitä ovat esimerkiksi asuminen, vapaa-aika, tasa- arvokysymykset, perhevapaat sekä tietysti erilaiset lapsiin liittyvät kysymykset.

Myös työllisyys- ja työpolitiikka on perhepolitiikkaa, sillä työllisyys ja työelämän laatu jos mitkä vaikuttavat perheiden arkeen.

Perhepoliittinen kysymys, jota olen miettinyt paljon viime aikoina, on kotihoidon tuki.

Kysymys kotihoidon tuesta jakaa vasemmistolaisia ja tasa-arvotaistelijoita. Vaikka kotihoidontukea voi hoitovapaalla saada myös mies, on valtaosa kotona lasten kanssa olevista kuitenkin naisia.

Lasten kanssa kotona oleminen heikentää naisten urakehitystä ja aiheuttaa naisille köyhyyttä. En kuitenkaan näe kotihoidontuesta luopumista feministisenä tavoitteena, sillä on kuitenkin niin, että monet naiset haluavat tietoisesti vaihtaa rahan aikaan lastensa kanssa.

Onnen voi löytää muualtakin kuin rahasta. Se, että ihmisille luodaan mahdollisuuksia hoitaa läheisiään kotona, on arvokasta. Se on arvokasta, vaikka se tarkoittaakin usein sitä, että juuri naiset jäävät kotiin hoitamaan sairasta läheistä, ikääntyvää vanhempaansa tai pientä lasta.

Olennaista on, että ihmisillä olisi vaihtoehtoja: voi halutessaan jäädä kotiin, tai olla töissä yhteiskunnan huolehtiessa osasta hoivaamisesta. Ja tämä ei missään nimessä ole kannanotto kotihoidon tai yhteiskunnan järjestämän hoidon välillä.

Mielestäni kotihoidontuki ja omaishoidontuki vahvistavat naisten valinnanvaraa, vaikka samalla ne saattavatkin heikentää naisten asemaa työmarkkinoilla. Tukijärjestelmissä on kuitenkin puutteita, isoin lienee se, että omaishoidontuki on kuntien vastuulla aiheuttaen joskus räikeitäkin alueellisia epätasa-arvoisuuksia ja kohtuuttomia tilanteita.

Omaishoidontuki olisikin yhtenäistettävä ja siirrettävä kunnilta valtiolta. Pidemmän aikavälin ratkaisuna perustulo oli paras keino yksinkertaistaa tukimuotoja ja mahdollistaa ihmisille joustavammin läheisten hoivaaminen kotona.

Kirjoittaja on oululainen kaupunginvaltuutettu ja yhdyskuntalautakunnan puheenjohtaja.


Kommentit