Peruskoulu on muodostunut olemassaolonsa vuosikymmeninä kansalliseksi ylpeydenaiheeksi, eikä suotta. 1970-luvulla asteittain toteutettu peruskoulujärjestelmään siirtyminen on mahdollistanut tasa-arvoisen ja turvallisen koulupolun ensimmäisestä yhdeksänteen luokkaan saakka.
Viime vuosina peruskouluissa järjestettävä opetus näyttää kuitenkin kohdanneen haasteita, joihin ei olla osattu varautua tarpeellisella tavalla. Heikentyneet talousresurssit ovat johtaneet leikkauksiin, jotka ovat vaikuttaneet oppilasryhmien kasvuun ja tehtyihin hankintoihin. Kehityskulku on johtanut oppimistulosten heikkenemiseen sekä lasten ja nuorten syrjäytymiskehityksen kärjistymiseen.
Toimittaja Tapio Laakkonen kirjoitti 1.4.2017 Yleisradion verkkouutisissa miesten syrjäytymiskehityksen alkavan jo peruskoulussa. Syyt syrjäytymisen taustalla ovat moninaiset. Merkittävin syrjäytymiseen vaikuttava tekijä on koulukiusaaminen, jota ei ole saatu kitkettyä moninaisista hankkeista huolimatta. Ongelmien kasaantuminen ja oppimisvaikeudet voivat vuorostaan johtaa siihen, ettei oppilas tule toimeen opettajienkaan kanssa, jolloin sosiaaliset turvaverkot harvenevat entisestään.
Syrjäytymiskehityksen juuret ovat kuitenkin peruskoulua syvemmällä, varhaiskasvatuksessa ja perheiden sosioekonomisessa asemassa. Siksi onkin kysyttävä yhä uudelleen, kuinka yhteiskunnassa voitaisiin tukea lasten yhtäläisiä mahdollisuuksia kouluttautua ja harrastaa.
Peruskoulu ja sen tulevaisuus ovat kansakuntamme yhteinen huolenaihe. Valoa tulevaan luo peruskouluissa käyttöön otettu uusi opetussuunnitelma, jonka perusta on ilmiöpohjaisessa oppimisessa. Malli on lupaava, kunhan vain sen suomat mahdollisuudet hyödynnettäisiin viisaasti. Sen sijaan, että asioita opeteltaisiin pieniin osiin pilkottuina, maailmaa lähestytään kokonaisina ilmiöinä oppiainerajoja ylittäen. Mallin tavoitteena on taata kaikille tarpeelliset tiedot ja taidot, sekä innostaa koululaisia itsenäiseen oppimiseen (ts. luontaisen uteliaisuuden vahvistaminen).
Peruskoulun tehtävä on pitää huolta lapsista ja nuorista ja siksi koulunkäynnin tukipalveluista tulee pitää huolta jatkossakin.
Tulevaisuudessa oppiminen tapahtuu yhä useammin virtuaalisissa ympäristöissä ja teknologiaa pyritään hyödyntämään ahkerasti. Tämä edellyttää, että kaupungit ja kunnat huolehtivat koululaisille tarvittavat opetusvälineet. Ei voida olettaa, että kodeilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet hankkia koulunkäynnin vaatimuksiin soveltuvia älylaitteita.
Tiedollisten ja taidollisten asioiden lisäksi näen peruskoulun yhtenä keskeisenä tavoitteena ihmisenä kasvamisen. Peruskoulun tehtävä on pitää huolta lapsista ja nuorista ja siksi koulunkäynnin tukipalveluista tulee pitää huolta jatkossakin. Koulupsykologien, kuraattorien ja nuorisotyöntekijöiden tarve on todellinen. Etsivän nuorisotyön myötä syrjäytymisvaarassa olevat lapset ja nuoret voidaan huomioida ajoissa ja yhteistyössä kodin ja koulun kanssa etsiä suuntaviivoja elämälle.
Yhtenä mahdollisuutena itsenäisen oppimisen edistämiseksi ja ennen kaikkea syrjäytymisriskin pienentämiseksi näen erilaiset harrastekerhot varsinaisen koulutyön ohessa. Harrastetoimintaa voitaisiin kehittää yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoitten kanssa. Halua ja intoa löytyisi varmasti. Usein harrastetoiminnasta puhuttaessa mieleen nousevat erilaiset liikunnalliset aktiviteetit, mutta muitakin mahdollisuuksia on – esimerkiksi luonto- ja ympäristökerhot, kuvataide- ja musiikkikerhot jne. Tärkeää olisi ruokkia lasten ja nuorten mielikuvitusta, sieltä tulevaisuuden innovaatiot kumpuavat.
Millainen on se käsi, joka peruskoulun kehtoa keinuttaa? Millaiset eväät peruskoulu tulevaisuuteensa saa, on poliittinen kysymys. Siksi on tärkeää vaikuttaa kuntatasolta alkaen, jotta viestit ja äänet kantautuvat myös Helsinkiin Arkadianmäelle kansanedustajien korviin.
Jarkko Lievonen
Sotkamo