Elias Lönnrotin Kalevala oli vasta epilogi. Tarinan alku. Teoksen lopussa Loviatar, Pohjolan emäntä synnyttää yhdeksän poikaa ja Väinämöinenkin vannoo palaavansa. Vai oliko se sittenkään pelkkä satu?
Kun Kalevala päättyy Pohjolan emäntä asettaa rujon, ramman ja perisokean Pohjolan korkeimmille valtaistuimille. Rujon jakamaan käskyjä siitä suunnasta mistä tuuli milloinkin puhaltaa, ramman noitumaan toisia valtakuntia ja perisokean keräämään alamaisilta veroa. Veljekset langettavat kirouksiaan ja noituvat valtakunnassaan, aina taivaankannen repeytymiseen saakka. Taivaankannen repeytyminen on tuossa maailmankaikkeudessa toistuva teema. Se on tietyin aikavälein tapahtuva muutos, joka antaa maailmalle mahdollisuuden syntyä uudelleen.
Suomalaiset sankarit, Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen, ovat samaaneja, seppiä ja lauluntekijöitä. Mahtuupa mukaan yksi turvapaikanhakijakin. Lemminkäinen. Hän joutui pakenemaan saarelle, jossa mustasukkainen miesväki yritti sitten karkottaa tämän kepulikonstein.
Sampokaan ei ole painunut vetten valtoihin ikiajoiksi. Loviattaren pojat hankkivat sen viekkaudella ja vääryydellä haltuunsa. Sampoa tuli käyttää siten, ettei kaikkia resursseja saanut tuottaa samanaikaisesti. Jos näin teki, kääntyi tuolloin Tuonelan tuuli ja maa autioitui. Ilmarisen syntyessä, on hänen äitinsä luvannut tuulenjumalille, että takoja iänikuinen jakaisi kaiken luomansa rikkauden iltaruskon lämmössä.
Tämän lupauksen vuoksi tuulenjumalat ovat puhaltaneet Ilmariselle pajan. Pajan, jossa Ilmarinen on takonut taivaankantta. Pajan, jossa Ilmarisesta on tullut sellainen seppä, jonka käsille mikään ei ole mahdotonta. Tuulenjumalille annettu lupaus on kuin laki. Se on maailmankaikkeutta ylläpitävä sopimus, jota ei tulisi rikkoa. Loviattaren pojat eivät ilmeisesti tiedä tästä lupauksesta. Tai kyllä he tietävät. He eivät vain yksinkertaisesti välitä. He rakastavat valtaa ja rikkauksia.
Kasaamalla rikkauksia ja rikkomalla sopimuksia Loviattaren pojat ovat kuitenkin kiinnittäneet tuulenjumalattaren huomion. Se on noussut merestä ja sen tuliset palkeet puhaltavat jo heidän niskaansa. Jos rikot tuulen lakia vastaan, ottaa se omansa pois. Loviattaren pojat yrittävät kuitenkin kiistää Ilmarisen tekemän sopimuksen. Vaikka Ilmarisen laatima sopimus, on luonut mahdollisuden, että on ylipäänsä olemassa sampo ja rikas valtakunta, ei sopimus Loviattaren poikien mukaan koske heitä. Sammon he aikovat silti pitää.
Tuulenjumalattaren tulinen henkäys ei yksin riitä kaatamaan Loviattaren poikien valtaistuimia. Se tarvitsee taakseen ihmisiä. Ihmisten aiheuttama meteli herättää kaikkien tuulenjumalten huomion. Sankareiden onkin aika kerätä itsensä. Jos he eivät tee tee niin, maa autioituu ja ihmisistä tulee Loviattaren poikien orjia.
Lemminkäisen jälkikasvu karkoitetaan takaisin saarelle, jossa heidät teloitetaan. Lauluntekijät laitetaan tuottamaan Sampolla viljaa, jota kukaan ei ehdi syömään ja shamaaneilta katkaistaan kielet jottei heidän äänensä enää kuuluisi. Sepän tehtävänä on takoa Pohjolan pojille lisää kultaisia naisia. Kauniita ja kylmiä joita kelpaa esitellä. Ainut tapa estää tätä tapahtumasta on riistää takaisin se, mikä on viekkaudella ja vääryydellä viety. Ainut tapa selvityä on repiä taivaankansi ja ryöstää takaisin sampo.
Sepän hengen Loviattaren pojat aikovat säästää. Hänen avullaan on mahdollista kasvattaa tuotantoa. Sepästä pitääkin repiä kaikki irti niin kauan kuin siinä henki pihisee! Ja sitten kun ei pihise etsitään jostain uusi seppä. Mutta mitä lisäarvoa shamaanilla tai lauluntekijällä on tuotannolle? Eihän sampo laulamalla syntynyt! Siis mitä ihmeen lisäarvoa Väinämöinen tuo Kalevalaan?