Hanna Sarkkinen

Poliittinen valuutta

Kansallisvaltion eräästä leimallisesta piirteestä, omasta valuutasta, luovuttiin Suomessa lopullisesti kaksitoista vuotta sitten vuonna 2002 kun eurot tulivat käyttöön. Itse olen elänyt suunnilleen yhtä kauan euro- ja markka-aikaa.

Olen eurokriittinen vaikka en haikailekaan varsinaisesti markan perään. Pidän eurovaluuttaa monella tavalla toimimattomana ja Euroopan keskuspankin (EKP) politiikkaa epäonnistuneena.

Euro on ennen kaikkea poliittinen valuutta. Sen avulla haluttiin syventää EU-maiden integraatiota ja sisämarkkinoita. Taustalla oli myös halu suojata valuuttakursseja heilahteluilta ja luoda dollarille kilpailija.

Euron perimmäinen ongelma on se, että se on valuutta ilman valtiota. Euron luominen irrotti rahapolitiikan muusta talouspolitiikasta kun rahapolitiikka siirtyi Euroopan keskuspankin hoidettavaksi ja finanssipolitiikan hoito jäi edelleen valtioiden kontolle.

Näin heikennettiin valtioiden talouspoliittista liikkumavaraa. Esimerkiksi Suomen 1990-luvun lamasta osaltaan nostanut valuutan devalvoiminen ei ole euroaikana mahdollista.

Suuri rakenteellinen ongelma on myös euromaiden erilaisuus. Hyvin erilaisia talouksia on laitettu saman rahapolitiikan alle, vaikka esimerkiksi Espanjalle ja Saksalle toimisi erilainen rahapolitiikka. Eurovaluutta onkin tällä hetkellä liian vahva euromaiden enemmistölle.

Valtava ongelma on myös Euroopan keskuspankin harjoittama politiikka. EKP keskittyy ainoastaan hintavakauteen eli inflaation torjuntaan unohtaen tyystin työllisyyden ja hyvinvoinnin edistämisen.

Esimerkiksi USA:ssa keskuspankki FED tavoittelee hintavakauden lisäksi hyvää työllisyyttä. EKP ei myöskään harjoita ns. setelirahoitusta eli rahan määrän lisäämistä, vaikka sen avulla saataisiin vauhditettua talouden pyöriä. Atlantin toisella puolella FED:in setelikoneet sen sijaan pyörivät.

EKP ei myöskään rahoita suoraan lainaa tarvitsevia jäsenvaltioita vaan kierrättää rahat yksityisten pankkien kautta, jotka käärivät rahoista korot päältä.

Hyvääkin euro on tuonut. Korot ovat olleet alhaalla ja valuutta vakaata. Yhteisvaluutta on helpottanut matkustelua ja kauppaa. Pitkittyneessä eurokriisissä alkaa kuitenkin tuntua siltä, että valuutan ongelmat ovat sen etuja suuremmat.

Uudistamalla EKP:n toimintaa; asettamalla työllisyyden hoito keskuspankin keskeiseksi tehtäväksi sekä mahdollistamalla setelirahoituksen ja valtioiden suoran lainoituksen voitaisiin monia valuutan ongelmia helpottaa ja saada taas Euroopan talouden pyörät pyörimään. Esteenä on Euroopan johtajien yksisilmäisyys, jossa poliittisista syistä kielletään uudistusten mahdollisuus ja nähdään julkisen sektorin leikkaaminen ainoana kriisinhoitokeinona.

Eurovaluutan ongelmien esiin nostaminen ja EKP:n muuttamisen vaatiminen onkin kevään eurovaaleissa eurooppalaisen vasemmiston tärkeä tehtävä. Isoista rakenteellisista ongelmista on uskallettava puhua ja Eurooppaa kurjistava kriisinhoitopolitiikka on kyseenalaistettava.

Mieleeni kuitenkin hiipii karmea epäily: Mitä jos euron ongelmat ovatkin niin suuria, ettei valuuttaa voi lopulta korjata toimivaksi? Vaatiiko euro säilyäkseen ympärilleen liittovaltion?

Euron kaatuminen aiheuttaisi kauhean talouslaman, mutta aiheuttaako euron säilyttäminen myös pitkittyvän laman? Jos potilasta ei voi pelastaa leikkauksella, kumpi on pahempi, äkkikuolema vai pitkä kärsimys?

Isoja kysymyksiä, joihin ehkä kenelläkään ei ole lopullisia vastauksia.

Kirjoittaja on oululainen vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtaja ja eurovaaliehdokas.


Kommentit