Anni Ahlakorpi

Sama palkka samasta työstä

Yksi tasa-arvoisen työelämän keskeisiä periaatteita on se, että samasta työstä maksetaan saman suuruinen korvaus riippumatta siitä, kuka sen työn tekee. Kokeneille työntekijöille voidaan maksaa sen lisäksi ylimääräistä kokemuslisää, mutta viime aikoina ajatus siitä, että kokemattomille työntekijöille maksettaisiin muita merkittävästi huonompaa palkkaa on taas saanut huolestuttavan paljon kannatusta. Ajatus ei toki ole uusi, se nostetaan esiin säännöllisen epäsäännöllisesti ratkaisuna työelämän ongelmiin. Yleensä sillä pyritään ratkaisemaan työttömyyttä unohtaen samalla, että emme tarvitse enää yhtään enempää työtätekeviä köyhiä.

Viimeisimpien joukossa ajatusta matalapalkkaluokan luomisesta on nostanut esiin muiden muassa kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah, joka maksaisi maahanmuuttajille ja nuorille jopa 40 prosenttia pienempää palkkaa kuin muille. Essayah perustelee oppisopimuskoulutuksena markkinoimaansa ”kisälli-tessiä” sillä, että työhön opetteleva työntekijä ”ei vielä tuota työllään yritykseen täyden palkan tulosta”. Palkka-alen ehdottajat yleensä unohtavat, että palkalla pitäisi tulla toimeen. Heille jopa markkinaehtoisten yritysten maksamat palkat ovat työvoimapoliittinen kiristysruuvi, jolla pakotetaan ihmiset ottamaan vastaan mitä tahansa töitä millä tahansa ehdoilla. Toisaalta Essayahin ehdotuksessa työntekijät nähdään yrityksen tuloksen tekijöinä, mikä on oikeistossa aika harvinaista. Toivottavasti hän seuraavaksi ehdottaa yritysten tuloksen jakamista työntekijöille tai edes henkilöstön päätösvallan lisäämistä voittojen käyttämisessä.

Oikeisto on soveltamassa vanhoja oppejaan nyt maahanmuuttajien työllistämiseen. Työllistämisen tiellä ovat palkat joita työnantajaosapuoli harmikseen joutuu työntekijöille maksamaan. Palkat, joilla työntekijät pitävät kansantaloutta pyörimässä ja kuluttavat yritysten tuotteita ja palveluja. Aiemmin palkka-alella on haluttu parantaa opiskelijoiden, nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistymistä. Sisäministeri Petteri Orpon (kok) ehdotus maahanmuuttajien palkkojen polkemisesta saikin tuekseen RKP:n puheenjohtajan Carl Haglundin, joka laajentaisi palkka-alen myös suomalaisiin. Sama logiikka koskee myös turvapaikanhakijoiden ja muiden maahanmuuttajien sosiaaliturvaan tehtäviä leikkauksia. Kun määritellään toimeentulon uusi minimitaso, myös meidän maassa pidempään asuneiden sosiaaliturva lasketaan samalle tasolle.

Huonompien työehtojen ottaminen käyttöön rajatusti, vain jotain tiettyä ryhmää koskien, heikentää kaikkien työntekijöiden oikeuksia. Miksi palkata pätevä ja kokenut henkilö tekemään työtä, jonka joku muu voi tehdä huomattavasti halvemmalla? Kun samalla puhutaan esimerkiksi työsopimuksen määräaikaisuuden perusteen poistamisesta ja koeajan pidentämisestä jopa puoleen vuoteen, voidaan pian päätyä tilanteeseen, jossa oppisopimuskoulutettavat, maahanmuuttajat ja esimerkiksi opiskelijat tekevät riittämättömällä palkalla pätkätöitä samalla, kun täyteen palkkaan oikeutetut jäisivät työttömiksi. Sillä tuskin saadaan taloutta nousuun tai työttömyyttä laskuun.


Kommentit