”Sinä talvena hiihdin paljon”

Työn lyhentämisestä ja jakamisesta on saatu hyviä tuloksia

 

Työn jakamista testattiin Suomessa 1990-luvulla laajassa kokeilussa, jossa oli mukana sekä kuntien että yritysten työntekijöitä. Malli oli suurin piirtein sellainen, että työpäivä lyheni 6-tuntiseksi ja kolmea vanhaa työntekijää kohden palkattiin aina yksi tekijä lisää. Koko maassa kokeiluun osallistui noin 1300 työntekijää ja noin 580 työllistyi sen ansiosta.

Yksi kokeiluun osallistuneista on kemiläinen kodinhoitaja Aili Virtala (70). Kemissä kaksi kaupungin kotipalvelun tiimiä, Karihaara ja Virtalan Hepolahti ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi – pakkoa ei ollut.

Kemiläinen Aili Virtala otti 1990-luvulla osaa työn lyhentämiskokeiluun. (Arkistokuva)

”Saimme kuuden tunnin työllä kahdeksan tunnin palkan, vain lauantailisä otettiin pois.”

Työn sisältö ei kokeilussa muuttunut. Siihen aikaan hoito oli Virtalan mukaan nykyistä paljon kokonaisvaltaisempaa, ei vain juostu kiireellä vanhuksen luota toisen luo.

”Siivous, osalle ruuan teko, kylvetys, lääkkeiden jako”, hän luettelee. Pieni, itsenäinen ryhmä teki myös asiakkaille hoitosuunnitelmat.

Kolmen vakinaisen kodinhoitajan lisäksi tiimiin pestattiin yksi työllistetty. Virtalan mukaan ongelmia ei ollut. Kokeilun onnistumista tutkittiin, ja Työterveyslaitoskin haastatteli siihen osallistuvia.

”Sairastaminen väheni selvästi. Työn tuottavuus nousi yli kymmenen prosenttia. Olihan se mahtavaa, kun pääsi jo kahdelta kotiin. Sinä talvena hiihdinkin paljon.”

Kokeilu herätti myös epäilyjä ja kritiikkiä. Virtala oli kodinhoitajien luottamusmies, ja hän sai ay-aktiiveilta moitteita saavutettujen etujen vaarantamisesta, vaikka vain lauantailisä miinustettiin.

”Mielestäni kritiikin syynä oli uuden pelko ja muutosten vastustus. Jossain vaiheessa näkyi myös kademieltä.”

Virtala suosittelee kuuden tunnin työpäivää lämpimästi ja pitää työn jakamista pätevänä lääkkeenä nuorten saamiseksi työelämään.

 

Jakamalla työtä useammalle

Läntisten yhteiskuntien sisällä tuloerot kasvavat valtavaa vauhtia. Yksi suurimmista syistä on joukkotyöttömyys, joka heijastuu laajakirjoisena pahoinvointina. Syvenevät jakolinjat sairastuttavat ihmisiä ja demokratiaa.

Vasemmistoliitto on tänä syksynä tehnyt useita lakiesityksiä työelämän tervehdyttämiseksi. Yksi aloitteista koskee kuuden tunnin työaikakokeilua ja työn jakamista Ruotsin Göteborgin esimerkin tapaan.

Vasemmistoliitto esittää, että työaikakokeiluun otettaisiin mukaan useita aloja julkiselta ja yksityiseltä sektorilta. Itse asiassa lähes tällainen kokeilu on Suomessa tehtykin, mutta siitä on jo neljännesvuosisata. Uusi kokeilu on paikallaan myös työelämässä tapahtuneiden muutosten takia.

Työn jakamisen sijasta nyky-Suomen päättäjät ovat suosineet työn jatkamista. Ihmeen kauan kansalle on saatu uskoteltua, että työpäivää venyttämällä työpaikat lisääntyvät. Kun on käynyt päinvastoin, on porvarihallinto tarjonnut vielä pitempää työpäivää ja eläkeiän nostoa. Seurauksena on ollut paheneva työttömyys ja työssäkäyvien stressin kasvu.

Ihmeen kauan kansalle on saatu uskoteltua, että työpäivää venyttämällä työpaikat lisääntyvät.

Maailmalta on – muualtakin kuin Göteborgista – kannustavia esimerkkejä työajan lyhentämisen tai työn jakamisen tuloksista. Huomattavimpia tapauksia oli Saksassa Volkswagenin tehtailla 1994 toteutettu työajan lyhennys 36 viikkotunnista 28,5 tuntiin. Työaika väheni 20 prosenttia, palkka 15 prosenttia. Muutos koski noin 100 000 autoteollisuuden työntekijää, ja sillä torjuttiin noin 30 000 työtoverin irtisanominen. Ay-liike kannatti työn jakamista.

 

Sadan vuoden taivallus

Suomen itsenäistyessä työväenliike tappeli kahdeksan tunnin työpäivän, joka sivumennen sanoen on monelle arkea tänäänkin, lainsäädännön kehittymisestä huolimatta.

Vuoden 1917 jälkeen suurimmat viralliset työajan muutokset ovat olleet 1965 voimaan tullut 40 tunnin työviikko, 1970 alkanut viisipäiväinen työviikko (lauantaivapaat) ja 1980 sovitut Pekkas-päivät, joiden ansiosta keskityöaika lyheni 37 tuntiin viikossa.

Virallisissa tilastoissa ei näy laaja palkaton työ, jota tekevät esimerkiksi harjoittelijat ja ylityöntekijät. Harvoin kiinnitetään huomiota myöskään tuottavuuden kasvuun, joka on monikymmenkertaistunut itsenäisyyden aikana ja jatkaa kasvuaan automaation yms. ansiosta. Jatkuva suurtyöttömyys nykyaikana kertoo siitä, että työn muutokseen on vastattu väärin.

 

Jäähyväiset sairauslomille

Suomessa ja muissa maissa tehdyt työajan lyhentämiskokeilut todistavat yhtäpitävästi, että työntekijät pysyvät paljon terveempinä. Raporteissa asia ilmaistaan jopa niin voimakkaalla sanalla kuin ”dramaattisesti”. Sairauslomat vähenivät Pietarsaaressa muovialan yrityksessä Fluid Bag Oy:ssä dramaattisesti, kun siellä otettiin käyttöön kuusituntinen työpäivä – kahdeksan tunnin palkalla.

Sairastamisen väheneminen näkyy tuottavuuden kohoamisena. Tuottavuus kasvaa myös aukioloa lisäämällä, Göteborgista on esimerkki autokorjaamosta, joka oli ennen auki yhden työvuoron ajan eli kahdeksan tuntia päivässä, mutta nykyään kahden työvuoron ajan 12 tuntia. Myös siellä kuudesta työtunnista saa kahdeksan tunnin palkan.

 

Kenelle työtä tehdään?

Työaikakokeilut kääntävät katsetta myös työn tarkoitukseen. Göteborgin vanhainkodin asukkailta on saatu palautetta, että hoitajat muuttuivat mukavammiksi ja vähemmän kiireisiksi, kun heidän työaikansa lyheni. Henkilökunnan sairauspoissaolot peräti puolittuivat ja he ovat kertoneet haastatteluissa miten hienoa on, kun kotona jaksaa työn jälkeen tehdä muutakin kuin maata.

Elämän täyttäminen pelkällä työllä sopii harvoihin elämäntilanteisiin. Luonnollisimpia työajan lyhentämisen paikkoja ovat tilanteet, jossa perheessä on pieniä lapsia tai muita hoidettavia, tai työntekijä on iäkäs. Lisäksi työn tulisi joustaa koulutuksen hyväksi ja sapatti- tai vuorotteluvapaan kaltaisen voimien keräämisen hyväksi.

Syistä vähäisin ei ole työn tasaisemman jakautumisen ja sitä myötä tuloerojen tasoittumisen tarve.


Kommentit