Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Sipilän hallitus lopetti Oulaskankaan synnytykset ja Raahen leikkaukset

Juha Sipilän hallituksen suurimpia syntejä on Oulaskankaan synnytysten ja Raahen nukutuksessa tehtävien leikkausten lopettaminen.

– Syy näihin ratkaisuihin löytyy Sipilän hallituksen hallitusohjelmasta, jossa erikoissairaanhoitoon oli kirjattu 350 miljoonan euron leikkaukset. Jokainen keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten/sinisten kansanedustaja kuittasi leikkaukset hyväksymällä eduskunnassa hallitusohjelman, muistuttaa Vasemmiston kansanedustajaehdokas Anne Huotari.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana toimiva Huotari ihmettelee, miksi pääministeri Sipilä ja sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila eivät puolustaneet oman vaalipiirinsä sairaaloita.

– Vastuu lakkautuksista on myös alueen keskustan ja kokoomuksen kansanedustajilla. Molemmat lakkautukset vaikuttavat etenkin lapsiperheiden elämään pitenevien synnytysmatkojen vuoksi, sekä Raahen osalta mahdollisen paikkakunnan vaihdon tai pitenevien työmatkojen vuoksi.

Jokainen keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten/sinisten kansanedustaja kuittasi leikkaukset hyväksymällä eduskunnassa hallitusohjelman

– Sipilän olisi pitänyt talousmiehenä nähdä, mihin leikkausten lopettaminen johtaa Raahen talousalueella. Ensiksi jouduttiin yt-neuvotteluihin Raahen 40 lääkärin ja hoitajan osalta ja osin sen seurauksena Raahen hyvinvointikuntayhtymä joutui yt-neuvotteluihin 80 työntekijän kanssa. Moni varmasti miettii, jääkö enää asumaan paikkakunnalle. Se on kova ja surullinen isku Raahen kokoisessa kaupungissa., harmittelee Huotari.

Keskustaministeri Annika Saarikon vuonna 2017 laatima keskittämisasetus tulee lopettamaan leikkaustoimintaa myös keskussairaaloista, kuten Kainuusta, Kokkolasta, Kemistä ja Rovaniemeltä.

– Samaan aikaan Oulun yliopistollisessa sairaalassa on leikkausten määrä äärirajoilla. Pahimmassa tapauksessa hoitotakuu pakottaa ostamaan leikkaustoimintaa yksityisiltä sairaaloilta. Raahen aluesairaalassa on jäämässä viisi leikkaussalia vajaakäytölle. Oliko palvelujen yksityistäminen Sipilän hallituksen ja keskittämisasetuksen perimmäinen tarkoitus?, kysyy Huotari.

Vasemmiston mielestä erikoissairaanhoidon palveluja ei pidä ministereiden asetuksilla keskittää, vaan päätösvaltaa on annettava enemmän erityisvastuualueille ja tarvittaessa määritellä lainsäädännöllä, jolloin asiasta käydään julkinen keskustelu ennen päätöksentekoa. Samalla tulee arvioida päätösten vaikutuksia alueiden elinvoimaan.