Li Andersson

Tarvitsemme paremman soten

Sipilän hallitus on laskentavasta riippuen nyt kolmas hallitus, joka yrittää saada sote-uudistuksen aikaiseksi Suomessa. Uudistukselle 0n kyllä tarvetta. Jonot terveydenhuoltoon ovat liian pitkät ja potilaita pompotellaan liian usein eri yksiköiden välillä. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut ovat Suomessa Pohjoismaiden korkeimpia, ja kasvattavat terveyseroja. Sote-palveluiden saatavuuden ongelmat näkyvät myös eliniän odotteessa. Köyhä mies elää keskimäärin yli kymmenen vuotta vähemmän kuin rikas.

Sote-uudistukselle alun perin määritellyt tavoitteet liittyivät juuri palveluiden saatavuuden ja tasa-arvon parantamiseen. Uudistuksella piti parantaa alueellista tasa-arvoa, vahvistaa julkisia palveluita sekä luoda saumattomia hoitoketjuja palveluiden integraation kautta, Kainuun soten ja Eksoten kehittämien mallien mukaisesti. Siellä sote-palvelut on koottu laaja-alaisiin sote-kuntayhtymiin. Juuri palveluiden kokoaminen samojen järjestäjä-tuottaja-organisaatioiden alaisuuteen on keino, jolla myös sote-uudistuksessa oli tarkoitus saada aikaiseksi parempaa hoitoa, säästöjä ja ratkaista nykyjärjestelmän ongelmat.

Hallituksen nyt valitsema pakkoyhtiöittämis-­ ja ulkoistamismalli tarkoittaa, että näiden tavoitteiden toteuttaminen ei ole mahdollista. Valtaosa sosiaalihuollon palveluista ja erikoissairaanhoidosta jää maakunnan liikelaitoksen vastuulle, kun avoterveydenhuollon palvelut sekä sosiaalipalveluiden neuvonta eriytetään valinnanvapauden piiriin yksityisille hoidettavaksi. Kuntayhtymien kaltaiset julkiset toimijat joutuvat pilkkomaan jo toimiviksi todetut järjestelmät ja palvelukokonaisuudet. Uudistus merkitsee entistä eriytetympää palvelujärjestelmää ja on askel kauemmas integraatiosta.

Uudistus merkitsee entistä eriytetympää palvelujärjestelmää ja on askel kauemmas integraatiosta.

Sen lisäksi sote-uudistuksessa on monta tekijää, jotka voivat muodostaa uhan lähipalveluille sekä kasvattaa alueellista epätasa-arvoa. Ensimmäinen on valinnanvapaus itsessään. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti on arvioinut, että valinnanvapaus tulee toteutumaan vain viidessä maakunnassa. Pitää olla riittävä väestöpohja ja riittävästi potilaita, jotta kilpailu syntyy. Muualla julkinen valta tulee edelleen kantamaan vastuun kansalaisten perustuslaillisista oikeuksista saada palvelua.

Toinen uhka lähipalveluille on sote-uudistukseen kytketty kolmen miljardin säästötavoite. Koska maakuntien rahoitus tulee suoraan valtiolta, mahdollistaa se valtiolle maakuntien laittamisen tiukalle säästökuurille. Julkisten sote-palveluiden menot ovat 2000-luvulla kasvaneet vuosittain keskimäärin noin 2,9–3,4 prosenttia. Hallituksen säästötavoite on alentaa tätä vuoteen 2029 saakka noin 0,9 prosenttiin. Koska valinnanvapausmallin epäillään nostavan järjestelmän kustannuksia nykyisestä, on tämä tavoite toteutettavissa vain nostamalla jo valmiiksi korkeita asiakasmaksuja, karsimalla palveluverkkoa – tai muuttamalla palvelulupausta. Se tarkoittaa, että kansalaiset eivät enää olisi oikeutettuja julkisesti rahoitettuihin sosiaali- ja terveyspalveluihin nykyisessä määrin.

On hyvin todennäköistä, että maakunnat reagoivat säästöpaineeseen karsimalla palveluverkkoa.

On hyvin todennäköistä, että maakunnat reagoivat säästöpaineeseen karsimalla palveluverkkoa. Koska maakunnat ovat velvoitettuja vuokraamaan sote-kiinteistöt kunnilta ainoastaan uudistuksen jälkeisen siirtymäajan ajaksi, on olemassa riski, että tyhjilleen jääneet kiinteistöt jäävät rasittamaan erityisesti pienten ja haja-asutusalueiden kuntia.

Suomi tarvitsee paremman soten, kuin mitä Sipilä nyt meille tarjoaa. Vasemmistoliitto haluaa toteuttaa sote-uudistuksen alkuperäisten tavoitteiden pohjalta. Integraatio toteutuu parhaiten siirtämällä niin järjestämis- kuin tuottajavastuu maakunnille. Sen lisäksi tulee vahvistaa potilaiden itsemääräämisoikeutta ja subjektiivisia oikeuksia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Kyse tulee olla kansalaisten tasa-arvoisen aseman edistämisestä, ei yritysten.

 


Kommentit