Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Lukijoilta

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa

Osallistuessani kulttuurilautakunnan puheenjohtajan roolissa KKI-päiville eli Kunnossa Kaiken Ikää -projektin ja Etelä-Suomen liikunnan yhdessä järjestämään seminaariin, jossa keskiössä oli terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, sain monia hyviä “eväitä” omaan kuntaanikin.

Opetus- ja kulttuuriministeri kertoi terveyden edistämisen olevan entistä suuremmassa roolissa kunnissa vuoden 2019 jälkeen, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakunnille.

Samaa asiaa omassa puheessaan korosti perhe -ja peruspalveluministeri Juha Rehula. Hän kertoi, että kunnille tullaan kohdentamaan valtionosuus terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Hän toivoi, jopa melkein lupasi, että raha käytetään nimenomaa kyseisiin menoihin, mutta lakiin kirjausta, ns. korvamerkintää ei tule. Tulevana syksynä on tulossa kutsuja kuntiin suunnittelemaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä valtionhallinnon toimijoiden kanssa. Nyt kannattaa omankin kuntani nykyiset ja tulevat päättäjät huomioida terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen konkreettisella tasolla ottaen mukaan kolmas sektori tasa-arvoisena toimijana, myös kustannusten kohdentamista niille toimijoille. Kunnan sisällä poikkihallinnollista toimintaa tulee lisätä enenevässä määrin eli siilomaisuudesta pois. Saada siis käytännössäkin eri toimijat yhteen ja tekemään aidosti yhteistyötä yhdessä. Hyvinvointiahan ei tehdä organisaatiolle vaan kuntalaisille.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä tulee huomioida ja toimia ennaltaehkäisevästi kaikki ikäluokat mukana.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä tulee huomioida ja toimia ennaltaehkäisevästi kaikki ikäluokat mukana. Näin ollen kaikki kuntaan jäävät toimialueet ovat tärkeässä roolissa hyvinvoinnin näkökulmasta; kulttuuri, liikunta, nuoriso, tekninen, koulutus, varhaiskasvatus. Kulttuurin kaikki osa-alueet, tärkeimpänä ehkä liikunta, mutta unohtamatta teatteria, museoita, musiikkia ja kirjastoa, ovat jo nyt terveyden edistäjiä ennaltaehkäisevässä merkityksessä. Tekninen puoli pitää edelleen ja jatkossakin mm. liikenneväylät kunnossa, jotta kuntalaisen on turvallista ja helppoa liikkua, varhaiskasvatuksesta, kouluista ja nuorisosta kasvaa tulevaisuuden päättäjiä ja toimijoita, joille on annettava hyvät lähtökohdat myös hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

Asukas- ja asiakaslähtöisyys ja osallisuus ovat tätä päivää ja kuntalaisten mukaan ottaminen myös terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä eri hankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen tuo mukanaan kustannustehokkuutta sekä ennen kaikkea tyytyväisiä ja onnellisia kuntalaisia.

 

Pirkko Pehkonen
Kemi