Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Toimeentulo ja turvallisuus pinnalla Lapin syyspäivillä

Vasemmistoliitto lähtee presidentinvaaleihin ylivertaisella sisällöllä

 

Vasemmistoliiton Lapin piirin aktiivit kokoontuivat viikonloppuna Lapin Vasemmiston syyspäiville Kittilän Levillä. Lauantai oli seminaaripäivä, sunnuntaina pidettiin vasemmistopiirin syyskokous.

– Meillä on pieni budjetti tulevissa presidentinvaaleissa, kuten on ollut muissakin vaaleissa. Viime kuntavaalissa vasemmistoliitolla oli eduskuntapuolueista pienin budjetti, mutta voitto tuli. Sisältö oli siis ylivertaista, innosti syyspäivillä vasemmistoliiton puoluesihteeri Joonas Leppänen.

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Joonas Leppänen kertoi puolueen tuoreimmat kuulumiset. (Kuva: Tero Kaikko)

Merja Kyllösen presidentinvaalikampanja rakentuu koko kansan presidentti -lähtökohdan ympärille. Leppäsen mukaan tilanne on otollinen, sillä porvareiden Niinistö, Haavisto ja Vanhanen ovat kaikki samanlaisia ehdokkaita.

– Ja demareiden Haatainen edustaa eilistä ja perussuomalaisten Huhtasaari hulluutta, Leppänen lohkaisi.

 

Potkukelkalla ja tukkirekalla

Kyllösen kampanjakiertue tulee näkymään eri puolilla Suomea laajasti, ja se toteutetaan teemalla ”Merja testaa”: luvassa on erilaisten liikkumisen muotojen kokeilua aina potkukelkasta tukkirekkaan, traktoriin, sähköautoon, junaan, bussiin ja kaasuautoon.

Hän kertoi, että puolueessa on nyt yli 11 000 jäsentä, joista puolet on liittynyt vuoden 2011 jälkeen.

– Uusiutumisen vauhti on aivan huikea ja uusien jäsenten mukaantulon vauhti vain kiihtyy, hän sanoi.

Puolueessa on nyt yli 11 000 jäsentä, joista puolet on liittynyt vuoden 2011 jälkeen.

Leppänen kertoi myös, että Vasemmisto on uusimassa viestinnän tapojaan jäsenlähtöisempään suuntaan. Uusiksi menee myös kampanjointimalli, ja puolue siirtyy jatkuvan kampanjoinnin periaatteeseen, eli että jatkossa käynnissä on aina vähintään yksi kampanja – myös vaalien välillä.

 

Toimeentulo puhutti

Lapin piirin emerituspuheenjohtaja Pertti Keränen äänessä. (Kuva: Tero Kaikko)

Syyspäivien puheenvuoroissa pinnalle nousivat muun muassa useat toimeentuloon liittyvät kysymykset.

Liisa Vuomajärvi Kittilästä evästi Merja Kyllösen yhdeksi kampanja-aiheeksi pienituloisten vanhusten asemaa.

– Täällä pohjoisessa monen vanhuksen kauppa-asiat ovat kimppakyytien varassa, ja pakollisten kyytien hinta on kova. Se aiheuttaa eriarvoisuutta, Vuomajärvi totesi.

Jan-Mikael Hakomäki Torniosta puolestaan kertoi, että Kelalle siirtynyt toimeentulotuen myöntäminen on aiheuttanut suorastaan kafkamaisia piirteitä hakemusten käsittelyssä.

– Vasemmisto voisi antaa äänen näiden ihmisten kokemuksille, hän sanoi.

 

Hornetteihin 30 miljardia

Seminaarin osallistujat pääsivät sorvaamaan Lapin piirin konkreettisia tavoitteita tuleville vuosille teemalla ”Millä tavalla Lappia tulisi kehittää”, tulevia maakuntavaaleja silmällä pitäen. (Kuva: Tero Kaikko)

Vasemmistoliiton lappilainen kansanedustaja Markus Mustajärvi toivoi, että puolue ottaisi vahvemman roolin sodan ja rauhan kysymyksistä.

– Hornettien korvaamishankinta on Suomen historian suurin hankinta, jonka hintalapuksi tulee elinkaarimallin vuoksi 30 miljardia euroa. Suomen valtion budjetti on 55 miljardia.

Sari Ekorre-Nummikari Kemistä kysyi mihin maata ollaan viemässä, kun hornetteihin on varaa laittaa kymmeniä miljardeja, ja samaan aikaan soten säästötavoite on kolme miljardia euroa.

– Se on suomalaisen yhteiskunnan ajatusten vääristymä. Suomalaista masennusta on se, kun omaa osaamista ajetaan alas, vaikka sitä kannattaisi viedä muualle. Ei ihme, että tavalliset ihmiset eivät enää jaksa kiinnostua eduskunnan toiminnasta, kun sen päätökset ovat täysin nurinkurisia, Ekorre-Nummikari totesi.

 

Sipilän vääristynyttä politiikkaa oikomaan

Vasemmistoliiton Lapin piiri otti sunnuntaisessa syyspiirikokouksessaan kantaa kahteen Lapissa puhuttavaan asiaan.

Piirin mukaan Lapissa tulee säilyttää kaksi erikoissairaanhoidon päivystävää sairaalaa ja niiden keskinäisestä työnjaosta on kyettävä sopimaan. Länsi-Pohjan sote-palveluja ollaan ulkoistamassa Mehiläiselle, ja tätä piirijärjestö ei hyväksy.

– Sote-palvelut on tuotettava lähellä asiakasta ja pääosin julkisena palveluna, asiakasmaksuja ei saa korottaa ja terveyskeskusmaksut on poistettava, piirijärjestö vaati kannanotossaan.

Piirikokous ihmetteli etenkin keskustalaisten kansanedustajien ponnettomuutta Kemin satamainvestoinnin suhteen.

Lapin piiri vaatii myös, että Kemin satamainvestointi toteutetaan heti: eduskunnan tulee osoittaa määräraha Kemin sataman väylän syventämiseksi viimeistään talousarviokäsittelyssä joulukuussa. Piirijärjestön mukaan investointi on välttämätön koko Lapin teollisuuden kilpailukyvyn turvaamiseksi.

– Kun Oulun satama on jo saanut oman rahoituspäätöksensä ja Kokkola saa ensi vuonna, uhkaa satamien keskinäinen kilpailukyky vääristyä valtion toimien johdosta.

Piirikokous ihmetteli etenkin keskustalaisten kansanedustajien ponnettomuutta Kemin satamainvestoinnin suhteen.

– Kehotamme Lapin kansanedustajia haastamaan pääministeri Sipilän vääristyneen teollisuus- ja liikennepolitiikan.

 

Korjonen jatkaa Lapin piirin johdossa

Piirihallitukseen ehdolla olleet pääsivät esittelemään itseään muulle kokousväelle sunnuntaina. Esittelyvuorossa Voitto Vaattovaara (oikealla). (Kuva: Tero Kaikko)

Syyspiirikokous valitsi puheenjohtajiston ja piirihallituksen vuodelle 2018. Puheenjohtajana jatkaa Markus Korjonen Rovaniemeltä. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Aaro Granroth Kittilästä ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Arja Karhu Torniosta.

Piirihallitukseen valittiin Olli Salo Kemijärveltä, Maisa Lahnajärvi Kemistä, Timo Lettijeff Rovaniemeltä, Maria Peltonen Inarista, Vuokko Vakkuri Ylitorniolta, Jukka Ylisuvanto Kittilästä, Pertti Keränen Tervolasta, Sari Ekorre-Nummikari Kemistä, Saara Hartzell Rovaniemeltä, Jan-Mikael Hakomäki Torniosta, Jussi Öman Rovaniemeltä, Mauri Jaakkonen Kemistä, Riitta Näkkäläjärvi Inarista, Henri Ramberg Rovaniemeltä ja Voitto Vaattovaara Kolarista.

Varajäseniksi valittiin Marjo Muhonen Torniosta, Raimo Puikko Tervolasta, Mikko Koivulehto Kemistä, Kari Puolakka Rovaniemeltä ja Velijosi Salonen Inarista.