Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

TUL tekee liikunnasta tasa-arvoista

”TUL?”, ” Onko se vielä olemassa?”, ” Eikö se ole aika turha urheiluliitto?”, kyselevät ihmiset, vaikka seuraisivatkin aktiivisesti urheilua eri tiedotusvälineistä. TUL on meidän tavallisten ihmisten oma urheiluliitto eikä lehdessä kirjoiteta, kuinka Helena 70v käy kerran viikossa vetämässä tuolijumppaa palvelutalon asukkaille tai miten ekaluokkalainen Onni harrastaa samassa seurassa sekä uintia että painia.

Tavallinen urheiluseuraliikkuja ei välttämättä tiedä, onko seura TUL:n seura ja työläisurheilu on jo sananakin vieras. Mutta jos seurajohdolla on tullilainen arvomaailma, tarkoittaa se sitä, että urheiluseura on avoin kaikille, sillä onhan liikunnan harrastaminen jokaisen perusoikeus. TUL haluaa kehittää ja kasvattaa jäsenistään, tukijoistaan, viiteryhmistään ja koko suomalaisesta liikuntaväestä yhteiskuntaa uudistavia aktiivisia ja vastuuntuntoisia osallistujia, jotka ottavat liikuntatoiminnassaan huomioon yhteisöllisyyden ja yhteiskunnan heikoimmista huolehtimisen. TUL:n tärkein painopistealue on matalan kynnyksen harrasteliikunnan edistäminen ja lisääminen Suomessa tasa-arvoisesti koko väestölle.

”Jos seurajohdolla on tullilainen arvomaailma, tarkoittaa se sitä, että urheiluseura on avoin kaikille.”

Tässä osallistavassa kasvatustyössä on tärkeässä asemassa TUL:n Nuoret päättäjät -koulutus. Syksyn 2018 ja kevään 2019 aikana joukko 16-25 -vuotiaita nuoria ympäri Suomea pääsevät yhdessä verkostoitumaan, opettelemaan yhdessä, kuinka urheiluseura toimii sekä oppimaan järjestötoiminnan perusteet. On ollut ilo huomata, että aikaisempina vuosina koulutukseen osallistuneet ovat saaneet omissa seuroissaan vastuullisia tehtäviä ja ovat omalla esimerkillään saaneet mukaan lisää uusia, nuoria toimijoita. Toivottavasti tulevaisuudessa nämä liikunta-aktiivit ovat mukana myös kunnallisessa päätöksenteossa huolehtimassa mm. liikuntapaikkarakentamisesta.

”Tavallisen ihmisen liikuttaja TUL täyttää ensi vuonna 100 vuotta.”

Mutta miten me saamme TUL:n näkyväksi? Kuinka osoitamme sen, että kyseessä on tärkeä urheiluliitto? Tavallisen ihmisen liikuttaja TUL täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Tämän syksyn aikana liiton työntekijät ja piirien toimihenkilöt kokoavat kalenterin, jossa on erilaisia tapahtumia TUL100-statuksella. TUL100-statuksen voi saada jo olemassa oleva vuosittainen tapahtuma, kuten voimistelijoiden kevätnäytös tai kesäiset viikkorastit. Voisiko Helenan tuolijumppa saada statuksen? Ainakin lasten urheilukoululle täytyy sellainen hakea.
Tapahtumatäyteinen juhlavuosi huipentuu Helsingin jäähallissa 15.6.2019 järjestettävään pääjuhlaan. Juhlallisuudet käynnistyvät 26. tammikuuta Koiton salissa Helsingissä – paikassa, jossa TUL perustettiin tasan sata vuotta sitten. Kevään 2019 aikana julkaistaan myös emeritusprofessori Seppo Hentilän kirjoittama TUL:n 100-vuotisjuhlakirja. Myös TUL:n Oulun piiri juhlii omaa satavuotista taivaltaan helmikuussa 2019.

”Tapahtumatäyteinen juhlavuosi huipentuu Helsingin jäähallissa 15.6.2019 järjestettävään pääjuhlaan.”

Nyt valmistaudutaan Liikkeelle!-kuntokuukauteen, joka järjestetään vuosittain syyskuussa. Kuntokuukauden aikana jäsenseuramme järjestävät kaikille avoimia liikuntatempauksia, luontoretkiä ja muita liikunnallisia tapahtumia ympäri Pohjois-Suomea. Valtakunnallinen askelkisa on saanut vuosittain lukuisan määrän ihmisiä laskemaan päivän askelmääriä. Vielä ehtii mukaan Liikkumaan!