Jouko Korhonen

Työllisyys ei kädet taskussa kohennu

Suomea pyyhkii yritysjohdon toimesta kylmä irtisanomistuuli. Yrityksille ja niiden omistajille on luvattu suuret, pian voimaan astuvat verohelpotukset, joiden pitäisi helpottaa työllistämistä mutta ahneus on rajatonta.

Rakentajien työllisyys on heikentynyt tavallista syksyä enemmän. Uuden asuntoministerin olisi syytä huomata, että peruskorjaustarvetta on muuallakin kuin pääkaupunkiseudun betonilähiöissä.

Meillä Kainuussa on viidesosa, tuhat enemmän työttömiä kuin vuosi sitten. Ja lisää on tulossa, kaivosalallakin irtisanomisuhan alla useita kymmeniä työntekijöitä ja toimihenkilöitä.

Nuorisotyöttömyydestä puhutaan, mutta vähän siitä, että yritykset heittävät nyt pellolle viisikymppisiä ammattilaisia, joiden asema on tukala. Olet ”liian vanha” uuteen työsuhteeseen ja ”liian nuori” työttömyysturvan lisäpäiville tai eläkkeelle.

Kun työurien pidentämistä ja eläkeiän nostoa kiivaasti vaaditaan työntekijöiden joustoksi, niin asian voisi kääntää toisinkin päin. Kynnystä ikääntyvän, mutta työkykyisen työntekijän irtisanomiseen pitää nostaa.

Kainuussa jyllää väestön ikärakenteen muutos. Vain muutaman vuoden päästä, vuonna 2020 koulutuksessa korkea-asteelle siirtyviä nuoria on Kainuussa vain 80 prosenttia nykyisen ikäluokan koosta. Näin ollen myös osaava työvoima vähenee ikäluokkien pienetessä.

Tarvetta ammattilaisille on Kainuussa myös tulevaisuudessa.

Yhden suuren uuden työllistäjän varaan ei maakunnan tulevaisuutta voi laskea, tukijalkoja on oltava enemmän.

UPM:n Kajaanin tehtaan lakkauttaminen tuntuu kerrannaisvaikutuksineen koko Kainuussa ja pitkään. Toki UPM:n entisiin tehdastiloihin neljä vuotta sitten perustettu Renforsin Rannan yritysalue on kehittynyt positiivisesti ja alueen yrityksissä reilusti yli 500 työntekijää.

Tuo esimerkki kertoo, että se, joka uskaltaa tehdä uusia avauksia ja näkee asioita vähän pidemmälle kuin vuoden takia kaksi, pystyy menestymään.

Kainuun työllisyyden tukemiseksi tarvitaan kaikki keinot ja erityisen tärkeää ovat nuorten koulutusmahdollisuudet, sillä kerran pois muuttaneita on vaikea houkutella takaisin.

Väestön ikääntyessä hoitoalan työpaikkoja tulee Kainuuseen lisää. Lähi-ja sairaanhoitajia tarvitaan lääkäreiden ohella ja kun ikäihmiset asuvat kotioloissa yhä vanhemmiksi niin hoiva-ammattien markkinat laajenevat.

Palvelualojen osuus työmarkkinoilla kasvaa. Jos viisumivapaus Venäjälle toteutuu, niin Kainuussa pitää olla välitön valmius ottaa siitä kaupan ja matkailun kasvusta oma siivunsa.

Elinkeinorakenne ja ammatit tulevat rajusti muuttumaan, joten meidän täytyy uskaltaa löytää uusia mahdollisuuksia. Pelkästään toisiamme palvelemalla emme pärjää vaan rahaa on saatava muualta Kainuuseen.

Kainuun tulevaisuus voi olla vaikkapa biodieseltehtaassa, havusellun sijasta älykkäässä pakkauspaperissa tai maailmaa valloittavissa tietokonepeleissä. Kaikki nämä ovat totta jo nyt tai ihan nurkan takana.

 Kirjoittaja on Kainuun Vasemmiston puheenjohtaja


Kommentit