Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Vasemmisto haluaa maailman parhaat koulut ja terveyspalvelut kaikille

Vasemmistoliitto haluaa kuntavaaleissa turvata hyvän elämän perusedellytykset kaikille ja turvata myös Suomen tulevaisuuden menestysmahdollisuudet. Puolueen kuntavaalikampanja Turvallinen tulevaisuus tehdään nyt rakentuu neljän toisiaan tukevan kampanjakärjen sekä #100ideaa-demokratiakampanjan ympärille.

Puolueen lähtökohtana on, että hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut kuuluvat kaikille, ja että tämä periaate on tärkeämpi kuin markkinoiden luominen suurille terveyskonserneille ja Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden pakkoyhtiöittäminen.

Konkreettisia tavoitteitamme ovat muun muassa, että turvallinen ja arvokas vanhuus taataan riittävällä hoitajamitoituksella, ennaltaehkäisevään lastensuojeluun varataan kunnon resurssit ja terveyskeskusmaksut poistetaan, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo.

Jotta Suomi voi tulevaisuudessakin pärjätä ja olla elinvoimainen vasemmistoliitto haluaa, että Suomessa on maailman parhaat koulut ja että kaikilla lapsilla on yhtäläinen oikeus varhaiskasvatukseen. Lisäksi jokaiselle peruskoulunsa päättäneelle on oltava jatkokoulutuspaikka.

Konkreettisia tavoitteitamme ovat muun muassa, että turvallinen ja arvokas vanhuus taataan riittävällä hoitajamitoituksella, ennaltaehkäisevään lastensuojeluun varataan kunnon resurssit ja terveyskeskusmaksut poistetaan.

Lapsilta ja koulutuksesta leikkaaminen sekä terveysbisneksen asettaminen kansalaisten hyvinvoinnin edelle on vastuutonta politiikkaa, joka uhkaa Suomen kilpailukykyä ja hyvinvoinnin edellytyksiä, Andersson toteaa.

Kampanjakärkiä ovat lisäksi kohtuuhintainen asuminen ja hyvä ympäristö sekä parempi työllisyys ja hyvät työehdot. Nämä keskittyvät hyvinvoinnin rahoittamiseen, ihmisten toimeentulon sekä työolojen ja viihtyvyyden parantamiseen.

Vasemmistoliitto pyrkii omalla vaalikampanjallaan myös osallistamaan suomalaisia entistä paremmin politiikkaansa 100ideaa-kampanjalla. Puoluepolitiikan tulevaisuus on suorissa, kaikille avoimissa osallistumismahdollisuuksissa.

Osallisuus yhteiskunnassa on tärkeä perusoikeus. Tämä on tärkeää muistaa kaikessa päätöksenteossa. Tulemme julkaisemaan meille lähetettyjä ideoita paremmaksi kunnaksi kevään mittaan, Andersson linjaa.