Li Andersson tuomitsi hallituksen ”veropopulismin” Vasemmiston eduskuntaryhmän kesäkokouksessa. (Kuva: Niko Peltokangas)

Vasemmisto julkaisi verolinjansa: kulutusta verotettava mutta ei pienituloisten kustannuksella

Vasemmistoliitto julkaisi verouudistuksensa puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa tiistaina. Verotuksen painopistettä siirrettäisiin uudistuksessa työn verottamisesta kulutuksen ja luonnonvarojen käytön verotukseen. Se ei kuitenkaan tarkoittaisi progressiivisten verojen muuttamista tasaveroiksi.

– Ympäristöverojen korotusten mahdolliset kustannuksia lisäävät vaikutukset pienituloisille tulee korvata muilla veroilla ja tulonsiirroilla, puolueen puheenjohtaja Li Andersson sanoi Lahden kaupungintalolla pidetyssä kokouksessa.

Oleellista on, että verojärjestelmä pienentää tulo- ja varallisuuseroja.

Yksittäisten verojen sijaan oleellista on se, että verojärjestelmä pienentää tulo- ja varallisuuseroja, Andersson painottaa. Myös kattavat julkiset hyvinvointipalvelut tasaavat hyvinvointieroja. Linjaus erottaa puheenjohtajan mukaan vasemmiston oikeistosta.

Andersson nimitti Sipilän hallituksen suurituloisille antamia veroalennuksia, työnantajamaksujen pienennyksiä ja energiatukia ”veropopulismiksi, joka on haitallista sekä ympäristön, tasa-arvon ja hyvinvointivaltion kannalta”.

– Ympäristöverotuksen osalta hallituksen toiminta on ollut epäjohdonmukaista: esimerkiksi autoilun verotus huomioi päästöt hieman aiempaa paremmin, mutta samaan aikaan on kasvatettu teollisuuden uusiutumattoman energian verotukia ja pienennetty kaivosten sähköveroa.

Tuloverotuksen progression eli portaittainen kiristäminen ja pääomatulojen verottaminen samalla tavoin vastaa Anderssonin mukaan sekä ihmisten veronmaksukykyä että oikeustajua.

 

Poimintoja vasemmistoliiton vero-ohjelmasta:

  • Varallisuusvero palautetaan.
  • Pienituloisten asemaa parannetaan kasvattamalla kunnallisverotuksen perusvähennystä.
  • Harmaata taloutta vastustetaan laajentamalla pakollinen veronumero rakennusalalta majoitus- ja ravitsemusalalle, kiinteistöpalvelualalle, telakoille ja teknologiateollisuuteen.
  • Investointituella kannustetaan taloyhtiöitä ja asunnon omistajia parantamaan kotiensa energiajärjestelmiä.
  • Otetaan käyttöön päästöpohjainen lentovero henkilö- ja tavarakuljetukselle.
  • Ympäristölle haitallisia tukia karsitaan ja kohdennetaan uudelleen vähintään 500 miljoonalla eurolla.
  • Omistusten julkisuutta lisätään ja hallintarekistöinnin kaltaiset veronvälttelymahdollisuudet poistetaan.

Ohjelma on luettavissa Vasemmiston verkkosivuilla.


Kommentit

Lisää aiheesta

Andersson: Hallitus elää kädet syvällä tulevien sukupolvien taskuissa

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kritisoi hallituksen kehysriihessä julkistamia suunnitelmia heikentää alle 30-vuotiaiden työttömien työehtoja. Jatkossa... Lue lisää

Li Andersson Oulussa: kuntavaalit väliluottamusäänestys hallitukselle

Pohjois-Pohjanmaalla alkuviikosta vieraillut vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kiritti kuntavaalikampanjointia Raahessa ja Oulussa. Kiertue pysähtyi ensin... Lue lisää