Puoluevaltuusto hyväksyi lauantaina eduskuntavaaliohjelman ja nimesi kaksi uutta euroehdokasta. (Kuva: Niko Peltokangas)

Vasemmisto valmistautui keskiviikon vaaliavaukseen ja eriarvoisuuden torjumiseen

Eriarvoistuminen on vasemmistoliiton keskeinen teema kevään eduskuntavaaleissa. Puolueen vaaliohjelmaa viilattiin julkaisukuntoon lauantaina puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä. Puheenjohtaja Li Andersson peräänkuulutti eriarvoisuusvaaleja, myös ilmastopolitiikan kannalta.

– Kahdeksan kymmenestä suomalaisesta on huolissaan maan eriarvoistumisesta. Tänä keväänä käydään eriarvoisuusvaalit, joiden tavoite on pitää kaikki mukana tulevaisuuden yhteiskunnassa, Andersson sanoi.

Meidän tavoitteemme on ratkaista ilmastokriisi niin, että lopputuloksena on aiempaa tasa-arvoisempi ja paremmin voiva yhteiskunta.

Eriarvoistuminen on Anderssonin mielestä huomioitava myös ilmastonmuutoksen torjunnassa.

– Monella suomalaisella on pelko, että ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tehtävät toimet kasvattavat eriarvoisuutta. Meidän tavoitteemme on ratkaista ilmastokriisi niin, että lopputuloksena on aiempaa tasa-arvoisempi ja paremmin voiva yhteiskunta.

Puheenjohtaja otti esimerkiksi liikenteen päästöt. Hänen mukaansa autoilusta pitää maksaa enemmän siellä, missä joukkoliikenne on aito vaihtoehto. Koska useimmilla suomalaisilla ei ole varaa sähköautoon, valtion on tuettava autojen muuttamista biokaasulla ja etanolilla kulkeviksi.

Andersson haluaisi ilmastovaikutuksien arvioinnin osaksi valtion budjetin laatimista ja talouspolitiikan arviointineuvoston toimintaa.

Ratkaisukeskeinen vaaliohjelma

Vaalikampanja käynnistetään keskiviikkona 30. tammikuuta. Helsingissä järjestettävässä tilaisuudessa Andersson keskustelee eriarvoistumisesta Vasemmiston ehdokkaan, filosofi Tuomas Nevanlinnan kanssa.

Keskiviikkona julkaistavassa ohjelmassa eriarvoistumista ja muita Suomessa koettuja ongelmia lähestytään ratkaisuja tarjoamalla. Eriarvoistumista torjutaan myös esimerkiksi parantamalla perusturvaa ja poistamalla terveyskeskusten asiakasmaksut, puoluevaltuuston puheenjohtaja Pia Lohikoski sanoi lauantaina.

– Haluamme laittaa pikavipit kuriin ja laskea myös asumisen hintaa rakentamalla riittävästi kohtuuhintaisia asuntoja.

Koulutuksen osalta Vasemmisto haluaa taata kaikille nuorille toisen asteen koulutuksen ja perua ammatillisen koulutuksen leikkaukset. Lohikoski vaati myös panostuksia tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Viisi euroehdokasta koossa

Puoluevaltuusto asetti lauantaina kaksi uutta ehdokasta Euroopan parlamentin vaaleihin. Uusia ehdokkaita ovat kuvataiteilija ja ammatillinen opettaja Elisa Lientola Lahdesta sekä opettaja Jaakko Lindfors Turusta. Lientola toimii myös kaupunginvaltuutettuna ja Lindfors on Turun Vasemmistoliiton puheenjohtaja.

Aiemmin ehdolle on asetettu Mia Haglund Helsingistä, Sinikka Torkkola Tampereelta ja Vasemmiston nykyinen euroedustaja Merja Kyllönen.

Seuraava ehdokasrypäs aiotaan nimetä maaliskuussa, puheenjohtaja Andersson kertoo. Viimeiset 20 ehdokaspaikasta täytetään todennäköisesti eduskuntavaaleja seuraavana päivänä 15. huhtikuuta.

Anderssonin mukaan ehdolle halutaan valtakunnallisesti tai piiritasolla tunnettuja toimijoita, myös aivan uusia. Sukupuolten tasa-arvo huomioidaan myös, mikä tarkoittaa tällä hetkellä erityisesti miesehdokkaiden etsimistä.


Kommentit

Lisää aiheesta

Kolme ehdokasesitystä eduskuntavaaleihin Oulusta

Vasemmistoliiton oululainen puolueosasto Oulun VasemmistoPlus ry esittää Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistolle kolmea eduskuntavaaliehdokasta: Markku Eilola-Jokivirtaa, Olli Kohosta... Lue lisää

Vasemmistopiiri esittää Pohjois-Pohjanmaata perustulon kokeilualueeksi

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto esittää eduskuntavaaliohjelmassaan Pohjois-Pohjanmaata perustulon kokeilualueeksi. Piirijärjestön mukaan tämä vähentäisi köyhyyttä ja byrokratiaa antaen... Lue lisää