Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Vasemmiston esityksiä läpi Oulussa

Oulun kaupungin vuoden 2019 budjettiin hyväksyttiin useita Vasemmiston esityksiä, osa neuvottelujen tuloksena ja osa äänestäen valtuuston kokouksessa 17.12.

Talousvaikutuksiltaan merkittävin on päätös varhaiskasvatuksen lapsiryhmien koon pienentämisestä. Siihen budjetoidaan viisi miljoonaa euroa, ja lisähenkilöstöä palkataan noin 140.

Äänestäen meni läpi maksuttoman ehkäisyn tarjoaminen Oulun 16–20-vuotiaille nuorille. Ilmaista ehkäisyä on esittänyt jo kahtena aikaisempana vuotena Vasemmiston Hanna Sarkkinen, mutta vasta nyt esitys meni läpi. Vasemmisto tosin olisi halunnut ikärajan 25 vuoteen.

Joukkoliikenteeseen on ensi vuoden aikana tulossa Vasemmiston ehdottamia alennuksia eläkeläisille ja muille erityisryhmille.

Äänestämällä meni läpi myös hammashoitolan säilyttäminen Oulunsalossa. Sen sijaan äänestyksessä kaatui niukasti Vasemmiston esitys puhelinajanvarauksen käyttöönotosta terveyskeskuksiin.

Työllisyysmäärärahojen miljoonan euron lisäys, kevyen liikenteen väylien 300 000 euron kehittämisraha ja suolistosyöpäseulontojen aloittaminen ovat vasemmistoliiton valtuustoryhmän mielestä hyviä päätöksiä, samoin päätös perusopetusryhmien pitämisestä kohtuullisen kokoisina. Neuvotteluissa saatiin torjuttua terveysasemille kaavailtu hoitajamaksu. Joukkoliikenteeseen on ensi vuoden aikana tulossa Vasemmiston ehdottamia alennuksia eläkeläisille ja muille erityisryhmille.

Oulun kaupungin tulevan vuoden budjetin loppusumma on noin 1,3 miljardia euroa. Investointeihin varataan 135 miljoonaa euroa.