Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Vasemmiston ilmasto-ohjelman ensimmäinen askel: puolen miljardin yritystuet pois

Vasemmistoliitto julkaisee tänään perjantaina ilmasto-ohjelmansa, jonka tavoitteena on hiilidioksidipäästöjen muuttaminen negatiivisiksi 2030-luvun alussa. Päästöt ovat miinuksella, kun hiilinielut eli maaperä ja metsät sitovat enemmän hiiltä kuin sitä pääsee päästöinä ilmakehään.

Ensimmäisenä puolue luopuisi ilmastolla haitallisista yritystuista, puheenjohtaja Li Andersson toteaa tiedotteessa.

– On skandaali, että Suomi vielä tänäkin päivänä tukee ilmastolle haitallista toimintaa verotuksella ja suorin tuin. Ensimmäisenä askeleena tilanteen korjaamiseksi ehdotamme ympäristölle haitallisten tukien karsimista noin puolen miljardin edestä. Yritystukiremontti jäi tältä hallitukselta tekemättä. Seuraavan hallituksen on se tehtävä.

”Metsänomistajat ja maanviljelijät voivat olla ilmastosankareita.”

Hiilinielujen vahvistamiseksi Vasemmistoliitto ehdottaa metsänomistajille kannustinjärjestelmää, joka houkuttelisi lykkäämään hakkuita ja pidentämään hiilen sitomisaikaa. Vasemmiston kansanedustajan, eduskunnan ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Silvia Modigin mukaan metsänomistajat ja maanviljelijät voivat olla ”ilmastosankareita”.

– Ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi on tärkeää saada Suomeen vanhempaa metsää, joten tarvitaan taloudellinen tuuppaus sille, että metsänomistaja myy puut myöhemmin, esimerkiksi vasta 100- tai 120-vuotiaina, Modig tiedottaa.

 

Oikeudenmukaisesti kustannuksia tasaten

Jo verouudistuksensa yhteydessä Vasemmisto korosti, ettei ympäristöystävällisiä uudistuksia tule toteuttaa pienituloisten kustannuksella. Ilmasto-ohjelmassa taloudellisen eriarvoisuuden todetaan kytkeytyvän suoraan ympäristörasitukseen siten, että rikkaimpien ympäristöjalanjälki on moninkertainen köyhiin verrattuna.

Vastuuta kuluttamisen ja elämäntavan muutoksista ei voi sälyttää yksittäisten kansalaisten harteille, ohjelmassa todetaan, vaan tarvitaan järjestelmätason päätöksiä, kieltoja ja kannusteita. Oikeudenmukaisessa ilmastopolitiikassa pienituloisille koituvia kustannuksia tasapainotetaan muulla politiikalla ja tulonsiirroilla.

Ilmasto-ohjelmassa Vasemmisto esittelee keinojaan päästöjen vähentämiseen liikenteessä, sähkön ja lämmön tuotannossa, ruoassa, asumisessa ja teollisuudessa. Ohjelmaan on koottu myös EU:ssa ja laajemmin kansainvälisesti tarvittavia toimia sekä fossiilisista energialähteistä luopumisen aikataulu.

Hiilinielujen osalta keskitytään metsien lisäksi myös soihin ja peltoihin. Vasemmistoliitto ehdottaa esimerkiksi, että ympäristövaikutusten yhteydessä jatkossa arvioitaisiin hankkeiden vaikutukset hiilinieluihin.