Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Ylioppilaita 30 kertaa enemmän kuin sata vuotta sitten

Koulutuksen tasa-arvoistuminen on itsenäisen Suomen suuria menestystarinoita. Peruskoulu-uudistus, joka toteutettiin 1970-luvulla, tasoitti koulutietä kaikkein eniten. Vielä vuonna 1975 puolet nuorista suoritti pelkän perusasteen tutkinnon. Nykyään perusasteen varaan jääviä on noin 17 prosenttia.

Tilastokeskus kertoo, että ylioppilaiden määrä on sadassa vuodessa 30-kertaistunut. Vuonna 1917 ylioppilaaksi kirjoitti noin tuhat lukiolaista, kun tänä vuonna heitä valmistuu noin 30 000. Ylioppilasmäärät alkoivat voimakkaasti kasvaa vasta 1960-luvulla, jolloin ylitettiin 10 000 raja. Kymmenen vuotta myöhemmin meni rikki 20 000 raja ja 1980-luvulla 30 000 raja. Huippulukema, 36 224 ylioppilasta, saavutettiin vuonna 2002. Ikäluokkien koko ja muun muassa talouslamat aiheuttivat vaihtelua. Vuoden 1987 jälkeen ylioppilasmäärät laskivat vuoteen 1994 saakka. Sen jälkeen alkanut nousu taittui vuonna 2002, ja ylioppilaiden määrä aleni vähitellen nykyiseen noin 30 000:een.

Aivan yo-tutkinnon alkuaikoina 1800-luvulla naispuolinen ylioppilas oli harvinainen poikkeus, ja hänen piti hakea tsaarin viranomaisilta ”erivapautta sukupuolestaan”.

Nyky-ylioppilaista 60 prosenttia on tyttöjä. Aivan yo-tutkinnon alkuaikoina 1800-luvulla naispuolinen ylioppilas oli harvinainen poikkeus, ja hänen piti hakea tsaarin viranomaisilta ”erivapautta sukupuolestaan”. Tytöiltä myös kiellettiin ylioppilaslakin käyttö, ensin kokonaan, sitten ulkotiloissa. Tätä kieltoa ylioppilasvuotenaan 1873 uhmannut Emma Irene Åström valmistui maamme ensimmäiseksi naismaisteriksi.