Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Näkökulmat

Jonottamalla ja huutamalla kuntoon

Entiseen aikaan kunnanlääkäri puuhasti kokonaisen kunnan asukkaiden parhaaksi ja ihmeesti vain tulivat ihmisten vaivat ainakin suurimmalta osin hoidetuiksi.
Nykyään resursseja on enemmän kuin ikinä, mutta jonoja riittää ja ihmiset antavat raakaa palautetta järjestelmän toimimattomuudesta.

Jonottaessani perusterveydenhuoltoa saadakseni olen useammin kuin kerran pohtinut, että sillä jonottamisella hoitaisi jo sairaalan aulassa pahimman hädän kolmeen kertaan. Ensin jonotat sairaanhoitajalle, jotta voisit päästä lääkärille vaivasi kanssa. Sitten jonotat lääkärille, ja kun olet päässyt lääkärille ja jos vaivasi on todettu vakavaksi, jonotat vielä laboratorioon ja potilastoimistoon varaamaan röntgenaikaa. Ja vielä ainakin kerran pullahdat jonoon lääkärille, jotta jatkohoito tai ainakin diagnoosi tulisi kuulluksi.

Kategoriat
Näkökulmat

Joukkovoimalla eteenpäin

Nyt viimeistään on varmistunut, että tämä hallitus syventää tuloeroja ja lisää työelämän epävarmuutta. Hallituksen linja on epätasa-arvoinen myös kansainvälisesti, kuten kehitysmäärärahojen leikkaukset osoittavat.

Jo hallitusohjelmassa on monia pienipalkkaista työntekijää kurittavaa toimenpidettä ja näitä hallitus täydensi viime viikolla, kun se julkaisi työelämän kiristyspakettinsa. Hallitus alentaa sairauspäivien korvaustasoa, puolittaa ylityökorvaukset sekä pienentää sunnuntaikorvauksia 75 prosenttiin.