Päivä: 25.9.2015

Kovasti on pihissyt, viime aikoina, ajan henki. Tai puhkunut ja puhissut niin, että heppoisimmista risumajoista on jäljellä vain muisto. Geist, maailman henki, oli saksalaisen filosofin, G.W.F. Hegelin filosofian ytimessä. Tämän maailman hengen kulun vaiheiden heijastumista on maailman historia muotonsa saanut – ja on saava. Zeitgeist, ajan henki, onkin vakiintunut käsite kuvaamaan vallitsevia oloja, asenteita ja käytäntöjä.

Risumajoilla, joihin viittasin, tarkoitin juuri näitä totuttuja asiaintiloja; osaa pidämme virheellisesti varmoina, toisten vaikuttaessa epäolennaisilta, tosin vain siksi, että mittaamme olennaisuutta vain tämänhetkisistä käytännön tarpeista käsin. Poliitikkojen epärehellisyyteen olimme jo ehtineet tottua – ja siihen, että Kepu pettää aina. Sanotaan että rutiinit ja pysyvyys lisäävät perusturvallisuuden tunnetta. Tämä olkoonkin ainoa lohtua luova oljenkortemme tänä lohduttomana aikana.

Matti Vanhasesta se alkoi, keskustalaisen aluepolitiikan ihmettelyni. Tunnen monia, jotka kannattavat Keskustaa siksi, että se heidän mukaansa ajaa maaseudun ja syrjäseutujen etua. Siksi olin aikoinaan hyvin hämmästynyt, kun silloinen pääministeri sanoi olevan aivan oikein, että polttoaineesta ja tuotteista maksetaan enemmän siellä, minne niiden kuljettaminenkin on kalliimpaa – eli juurikin siellä maaseudulla ja kaukana kasvukeskuksista. Minusta se ei kuulostanut reilulta silloin, eikä se ole reilua nytkään.

Enää en ole lainkaan yllättynyt siitä, että Sipilän johtaman hallituksen politiikka on myrkkyä maaseudulle ja pienille paikkakunnille. Viimeisimpänä ja ilmeisimpänä esimerkkinä on Pohjois-Karjalan raideliikenteen kohtalo, kun keskustalainen liikenneministeri päätti lakkauttaa matkustajaliikenteen Joensuun ja Varkauden sekä Joensuun ja Nurmeksen väliltä. Ympäristöystävällisen ja kohtuullisen edullisen raideliikenteen lakkauttaminen ei palvele ainakaan alueen asukkaita ja vaikea on nähdä, miten se voisi elinkeinoelämääkään hyödyttää.