Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Näkökulmat

Tiemaksusta keino köyhien kyttäämiseen

Auto. Sellaisen minä kyllä tarvitsisin. Onneksi Helsingissä pärjää mainiosti ilmankin, mutta kun olen viettänyt pitkää joululomaa kotonani Utsjoella, auton välttämättömyys on käynyt taas useita kertoja selväksi.

Suomen kokoisessa maassa, ja itse asiassa minkä tahansa muunkin kokoisessa maassa, pääseminen paikasta A paikkoihin B–Ö voi olla haastavaa. Siellä, missä se vain suinkin on mahdollista, on pyrittävä suosimaan julkista liikennettä ja kannustettava ihmisiä käyttämään sitä yksityisautoilun sijaan. Joukkoliikenteen on oltava edullista tai käyttäjille maksutonta ja sitä rahoitetaan verovaroin.

Siellä, missä julkista liikennettä ei ole järkevää järjestää yhtä kattavaksi kuin ruuhka-Suomessa, on huolehdittava siitä, että ajokortin voi saada kohtuulliseen hintaan, ja julkisen vallan on tuettava esimerkiksi erilaisia auto-osuuskuntia ja älykkäitä joukkoliikennepalveluita, niin että autojen omistamisen tarve pienenee.

Kategoriat
Uutiset

Kiimingin Vasemmisto: Jokirannan koulun sisäilmaongelmat saatava kuntoon

Kiimingin Vasemmisto on huolissaan Jokirannan koulun tilanteesta. Koulun oppilaat ovat kärsineet sisäilmaongelmista jo pitkään. Tilanne kärjistyi keskiviikkona 11.1. aloitettuun oppilaiden ja heidän vanhempiensa järjestämään koululakkoon, jonka on määrä kestää kolme päivää.

Lakon pyrkimyksenä on saada vastauksia ongelmien ratkaisemiseksi. Lakon yhtenä tavoitteena on saada vauhtia parakkikoulun rakentamiselle ja taata tasa-arvoiset oppimismahdollisuudet.