Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Näkökulmat

Vasemmistopopulistilta vaaditaan pokkaa

Kun Paavo Arhinmäki vitsaili netissä, että hänellä todettu uniapnea aiheutti ”väsähtämisen” Sotšin olympialaisissa, Iltalehdessä ei jätetty tilaisuutta käyttämättä. Vitsi siellä varmasti ymmärrettiin, mutta lehti julkaisi uutisen otsikolla ”Arhinmäki selittää Sotshin ”sammumistaan”: ”Minulla on uniapnea”.

Iltalehti antoi entisen urheiluministerin ”täsmentää” sanomisiaan. Puolueen ehkä taitavin mediapoliitikko ei lähtenyt syyttelemään lehteä halpamaisuudesta vaan selitti nöyrästi vitsin.

Tapaus muistuttaa sarkasmin vaaroista mutta kertoo jotain myös mediakritiikistä. Arhinmäen sympparit naureskelivat lööppitoimittajien tosikkoudelle ja lisäsivät tapauksen halpoja klikkauksia kalastelevan median pitkään syntilistaan. Jutun arvostelu ei kuitenkaan johda yhtään mihinkään. Otsikot kansanedustajasta selittelemässä tekemisiään jäivät elämään ja uusia tulee varmasti.

”Medioilla on selkeät tuotannollis-taloudelliset syyt toimia niin kuin ne toimivat. Ne saavat enemmän lukijoita otsikoimalla provosoivasti, rakentamalla vastakkainasetteluja, ruokkimalla vihaa ja niin edelleen”, kirjoitti Veikka Lahtinen käsitellessään mediakritiikin ongelmia Facebookissa.

Vasemmistossa meitä mediakriitikoita riittää. On luonnollista, että ei-hegemonisessa asemassa taistelemme totuuden puolesta arvostelemalla asenteellisuutta ja oikomalla vääriä väitteitä. Luotamme kovaan työhön ja siihen, että lopulta hyvä voittaa, jos sitä väsymättä avitamme.

Mediakritiikki ei kuitenkaan murra hegemoniaa, sillä se on luonteeltaan aina reaktiivista – reagoimista muiden avauksiin sen sijaan, että tekisi omia avauksia.

Mediakritiikki ei kuitenkaan murra hegemoniaa, sillä se on luonteeltaan aina reaktiivista – reagoimista muiden avauksiin sen sijaan, että tekisi omia avauksia.

Toimittajana pohjimmiltani uskon mediakritiikkiin. Tiedotusvälineiden raadollisen logiikan paljastaminen on samalla tavalla tärkeää kuin minkä tahansa yhteiskunnallisen vallankäytön läpivalaisu. Oikein kohdennetulla mediakritiikillä voidaan paljastaa, kun media toimii rahoittajiensa eikä yleisön parhaaksi.

(Voi toki kysyä, mitä hyötyä siitä on ollut Yleisradion ja pääministerin tapauksessa, jossa muutoksia on tapahtunut vain ammattietiikastaan piittaavien toimittajien työsuhteissa. Toivottavasti kivien kääntely tapauksen ympärillä jatkuu.)

Poliitikkona uskon kuitenkin myös mediapeliin. Valheiden paljastamisen lisäksi totuutta voi toitottaa omilla ehdoillaankin. Se vaati median härskien toimintatapojen kääntämistä omaksi edukseen.

Reaktiivisen kritiikin vastinpariksi voi nostaa proaktiivisen (aloitteellisen) populismin. Marraskuussa vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokouksessa valtuuston puheenjohtaja Pia Lohikoski peräänkuulutti faktapohjaista populismia. Se tarkoittanee yksinkertaisten mutta vahvistettuun tietoon pikemmin kuin ideologiaan perustuvien vastausten esittämistä monimutkaisiin kysymyksiin.

Populismin erottaminen valheista ei ole yksinkertaista. Laurahuhtasaaret, mikkokärnät ja susannakosket pysyvät julkisuudessa esittämällä poskettomia väitteitä, viemällä syntynyttä keskustelua mihin suuntaan haluavat uusilla poskettomilla väitteillä sekä kehystämällä perusoikeudet tai tutkimustiedot pelkiksi mielipide-eroiksi.

Valheita tärkeämpi tekijä mediamuureja ylittävässä populismissa on kuitenkin pokka. Hyvällä populistilla on pokkaa puhua yksinkertaisesti, vedota tunteisiin ja olla lähtemättä mukaan keskusteluihin, jotka eivät tue populistin omaa ydinviestiä.

Hyvällä populistilla on pokkaa puhua yksinkertaisesti, vedota tunteisiin ja olla lähtemättä mukaan keskusteluihin, jotka eivät tue populistin omaa ydinviestiä.

Mallia voi ottaa vaikka Vasemmiston puoluevaltuuston varapuheenjohtajasta Suldaan Said Ahmedista, joka on luonut ympärilleen melkoisen hypen kumartelemattomalla mutta aurinkoisella tyylillään. Hän kertoo omaa tarinaansa, viestii vasemmiston tavoitteista ja kutsuu ennakkoluulottomasti ihmisiä mukaan politiikkaansa, vaikka vastustajat levittävät hänestä jatkuvasti juttuja ja tekevät hyökkäyksiä, joiden oikomisessa ja torjumisessa saisi myös aikansa kulumaan.

Journalismi tarvitsee mediakritiikkiä ja politiikka vasemmistopopulismia. Populismi vaatii populisteja, joilla on pokkaa tehdä politiikkaa vaikka uniapneallaan.

 

Raahelainen kaupunginvaltuutettu ja Yleisen Lehtimiesliiton puheenjohtaja Niko Peltokangas kirjoittaa Kansan Tahdon Mediakritiikkiä-palstalle.

Kategoriat
Näkökulmat

Tarvitsemme paremman soten

Sipilän hallitus on laskentavasta riippuen nyt kolmas hallitus, joka yrittää saada sote-uudistuksen aikaiseksi Suomessa. Uudistukselle 0n kyllä tarvetta. Jonot terveydenhuoltoon ovat liian pitkät ja potilaita pompotellaan liian usein eri yksiköiden välillä. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut ovat Suomessa Pohjoismaiden korkeimpia, ja kasvattavat terveyseroja. Sote-palveluiden saatavuuden ongelmat näkyvät myös eliniän odotteessa. Köyhä mies elää keskimäärin yli kymmenen vuotta vähemmän kuin rikas.

Sote-uudistukselle alun perin määritellyt tavoitteet liittyivät juuri palveluiden saatavuuden ja tasa-arvon parantamiseen. Uudistuksella piti parantaa alueellista tasa-arvoa, vahvistaa julkisia palveluita sekä luoda saumattomia hoitoketjuja palveluiden integraation kautta, Kainuun soten ja Eksoten kehittämien mallien mukaisesti. Siellä sote-palvelut on koottu laaja-alaisiin sote-kuntayhtymiin. Juuri palveluiden kokoaminen samojen järjestäjä-tuottaja-organisaatioiden alaisuuteen on keino, jolla myös sote-uudistuksessa oli tarkoitus saada aikaiseksi parempaa hoitoa, säästöjä ja ratkaista nykyjärjestelmän ongelmat.

Hallituksen nyt valitsema pakkoyhtiöittämis-­ ja ulkoistamismalli tarkoittaa, että näiden tavoitteiden toteuttaminen ei ole mahdollista. Valtaosa sosiaalihuollon palveluista ja erikoissairaanhoidosta jää maakunnan liikelaitoksen vastuulle, kun avoterveydenhuollon palvelut sekä sosiaalipalveluiden neuvonta eriytetään valinnanvapauden piiriin yksityisille hoidettavaksi. Kuntayhtymien kaltaiset julkiset toimijat joutuvat pilkkomaan jo toimiviksi todetut järjestelmät ja palvelukokonaisuudet. Uudistus merkitsee entistä eriytetympää palvelujärjestelmää ja on askel kauemmas integraatiosta.

Uudistus merkitsee entistä eriytetympää palvelujärjestelmää ja on askel kauemmas integraatiosta.

Sen lisäksi sote-uudistuksessa on monta tekijää, jotka voivat muodostaa uhan lähipalveluille sekä kasvattaa alueellista epätasa-arvoa. Ensimmäinen on valinnanvapaus itsessään. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti on arvioinut, että valinnanvapaus tulee toteutumaan vain viidessä maakunnassa. Pitää olla riittävä väestöpohja ja riittävästi potilaita, jotta kilpailu syntyy. Muualla julkinen valta tulee edelleen kantamaan vastuun kansalaisten perustuslaillisista oikeuksista saada palvelua.

Toinen uhka lähipalveluille on sote-uudistukseen kytketty kolmen miljardin säästötavoite. Koska maakuntien rahoitus tulee suoraan valtiolta, mahdollistaa se valtiolle maakuntien laittamisen tiukalle säästökuurille. Julkisten sote-palveluiden menot ovat 2000-luvulla kasvaneet vuosittain keskimäärin noin 2,9–3,4 prosenttia. Hallituksen säästötavoite on alentaa tätä vuoteen 2029 saakka noin 0,9 prosenttiin. Koska valinnanvapausmallin epäillään nostavan järjestelmän kustannuksia nykyisestä, on tämä tavoite toteutettavissa vain nostamalla jo valmiiksi korkeita asiakasmaksuja, karsimalla palveluverkkoa – tai muuttamalla palvelulupausta. Se tarkoittaa, että kansalaiset eivät enää olisi oikeutettuja julkisesti rahoitettuihin sosiaali- ja terveyspalveluihin nykyisessä määrin.

On hyvin todennäköistä, että maakunnat reagoivat säästöpaineeseen karsimalla palveluverkkoa.

On hyvin todennäköistä, että maakunnat reagoivat säästöpaineeseen karsimalla palveluverkkoa. Koska maakunnat ovat velvoitettuja vuokraamaan sote-kiinteistöt kunnilta ainoastaan uudistuksen jälkeisen siirtymäajan ajaksi, on olemassa riski, että tyhjilleen jääneet kiinteistöt jäävät rasittamaan erityisesti pienten ja haja-asutusalueiden kuntia.

Suomi tarvitsee paremman soten, kuin mitä Sipilä nyt meille tarjoaa. Vasemmistoliitto haluaa toteuttaa sote-uudistuksen alkuperäisten tavoitteiden pohjalta. Integraatio toteutuu parhaiten siirtämällä niin järjestämis- kuin tuottajavastuu maakunnille. Sen lisäksi tulee vahvistaa potilaiden itsemääräämisoikeutta ja subjektiivisia oikeuksia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Kyse tulee olla kansalaisten tasa-arvoisen aseman edistämisestä, ei yritysten.