Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Näkökulmat

Poliitikon lapsi on uutinen ilman moralisointiakin

Uutiset perussuomalaisten europarlamentaarikon ja puheenjohtajaehdokkaan Jussi Halla-ahon nuorimmasta, muun kuin hänen puolisonsa synnyttämästä lapsesta olivat kevään kiistellyimpiä politiikan uutisia. Poliitikon totuudenvastaiset puheet ja kiusallisen asian peittely-yritykset ovat ilmiselvästi uutisarvoisia asioita, mutta kaikkien aiheiden tavoin niistäkin saa tehtyä sekä hyvää että huonoa journalismia.

Halla-ahon lapsiuutisista on poimittavissa kolme näkökulmaa, joihin toimittaja kiinnittää huomiota, mikäli oman työn etiikka kiinnostaa klikkausmääriä enemmän.

1. Lapsen oikeudet. Uutisen keskiössä on puolustuskyvytön lapsi, joten aiheen käsittelyssä on syytä olla erityisen tarkka. Jo tämän näkökulman pitäisi saada otsikoijat ja uutisoijat miettimään, onko varsinainen uutinen lapsi vai se, että poliitikko on valehdellut lapsimääränsä.

Lapsen henkilöllisyyden voi yrittää salata eikä kukaan toimittaja pitäisi sitä paljastamisen arvoisena, mutta jutuilla on merkitystä muillekin kuin lapselle itselleen. Maistraatin papereissa isoilla kirjaimilla lukeva ”avioliiton ulkopuolella syntynyt” on rakenteellinen osoitus eriarvoistavista asenteista, joita toimittajat vain vahvistavat lehtolapsi-nimittelyllä.

Uutinen, jonka pitäisi kertoa poliitikon sanojen ja tekojen yhteensopivuudesta, kertookin lapsen vähempiarvoisesta syntyperästä. Eriarvoisuus ei ole läheskään aina väkivaltaa ja suoraa vihapuhetta – välillä se on näin hienovaraista vihjailua.

2. Puheenjohtajavaali. Tapauksen toinen varsinainen uutinen on uutinen itsessään. Voi olla sattumaa, että vuosikausia seuratun poliitikon perhesuhteet tulivat julkisuuteen juuri nyt, mutta ajoitus viittaa vahvasti perussuomalaisten puheenjohtajavaaliin.

Ohjeisiin on sisäänrakennettu käsitys, ettei neutraalia tiedonvälitystä ole, vaan sen vaikutukset on otettava huomioon.

Journalistin ohjeet ohjaavat toimittajaa miettimään, kuka uutisesta hyötyy ja ketä se vahingoittaa. Ohjeisiin on sisäänrakennettu käsitys, ettei neutraalia tiedonvälitystä ole, vaan sen vaikutukset on otettava huomioon.

Sidos puheenjohtajavalintaan ei poista uutisen merkittävyyttä, mutta hyötymis- ja vahingoittamistarkoituksen pitäisi saada pohtimaan toiseen kertaan uutisen sävyä ja kärkeä. Uutisen käyttäminen lokakampanjointiin on lähes yhtä kiinnostavaa kuin lapsesta valehteleminen. Ainakin yksi toimittaja kertoikin saaneensa uutisvinkin toisen puheenjohtajaehdokkaan lähipiiristä.

3. Moralismi. Toimittaja voi selittää itselleen, ettei ole itse vastuussa yhteiskunnan asenteista, joilla uutiset otetaan vastaan. Vastuu ei kuitenkaan ole vain kuulijalla, jos otsikon ja jutun luenta on ennakoitavissa.

Halla-ahon lasta koskevat uutisjutut ovat tahtomattaan tai tahallaan moralisoineet perinteisen perhemallin ja pidättyvän seksikäyttäytymisen puolesta jopa siinä määrin, että jossakin oli vertailtu, kuinka julma rangaistus vastaavasta ”huorinteosta” olisi seurannut jollain toisella vuosisadalla. Moralisointia tietysti perustellaan sillä, että Halla-aho oletettavasti kannattaa poliitikkona perinteitä.

Pohjimmiltaan moralistinen sävy päästetään otsikoihin siksi, että sillä on kaikupohjaa. Vapaamielisen poliitikon perinteiset valinnat eivät saisi samanlaista kohtelua kuin perinteisesti ajattelevan paljastuva vapaamielisyys.

Arvokysymyksissä media pelaa varman päälle. Vallalla olevan ajattelun myötäily ja suuntauksien peesailu toimii, sillä se ei vieraannuta yleisöä ja rahoittajia.

Median sanotaan luovan ja muokkaavan yleistä mielipidettä. Pragmaattisissa poliittisissa kysymyksissä tätä tapahtuukin, mutta arvokysymyksissä media pelaa varman päälle. Vallalla olevan ajattelun myötäily ja suuntauksien peesailu toimii, sillä se ei vieraannuta yleisöä ja rahoittajia.

Jussi Halla-ahon vastenmielisessä politiikassa riittää arvosteltavaa ilman henkilökohtaisen elämän moralisointia. Valheet on syytä paljastaa, mutta se ei vaadi eriarvoistavien asenteiden ja perinteiden vahvistamista. Median tehtävänä voisi pikemminkin olla niiden purkaminen.

Kategoriat
Näkökulmat

Epätyön halut

– Sinulla on siis totiset työhalut? isäntä tiukkaa maantien mieheltä Pentti Haanpään jutussa Esa Kurkimaan elämys. Ja työhalut tulevat testatuiksi – oudolla mutta tämän päivänkin työttömälle tutun tuntuisella tavalla. Tavalla, jonka pitäisi tuntua kiusallisen tutulta myös nykyisille väärille miehille voiman oikealla puolella.

Juttu miehestä, jonka elämisen turva oli ainaisesti vastikkeellista, mutta joka työnhaussa osui pankkorikkaan isännän aktiivimallin esineeksi, juontuu aikaan, jolloin maailma oli tehty valmiiksi, 30-luvun lamaan.

Kurkimaa toteaa häneltä puuttuvan työtä ja palkkaa ja niiden mukana paljon muuta. Hän myös mainitsee, ettei joutilaisuus ole hänelle ilo. Talossa ei lisätyövoiman tarvetta ole, mutta isäntä järjestää työttömälle ”perustyötä”, veden kantamista astialla kuopasta toiseen. Tullen mennen. Lupaa ruuan ja palkan, 20 markkaa päivältä. ”Kunhan tuppi heiluu.”

Moinen epätyö oudoksuttaa, ja Kurkimaa tarjoutuu kaivamaan ojan johtamaan veden pois molemmista kuopista. Tällaiseen infrastruktuuri-investointiin isännällä ei ole varaa. Sen sijaan hänellä on varaa pestata ”työkokeiluun” toinenkin työhaluinen. ”Puutyömies” saa tehtäväkseen pieksää hevosruoskalla tukkipölkkyä.

Irtonaisten miesten elämä on ”sillä värillä”, että Esa Kurkimaa alkaa kantaa vettä ja toinen ryhtyy rankaisemaan syytöntä puupölkkyä niin että ”ruoska viuhuu ja kaarna pirahtelee”. Työsuhteet jäävät lyhytaikaisiksi. Aamulla Kurkimaa pyytää palkkansa ja toteaa sietävänsä paremmin nälän ja kävelyn kuin turhan ja alentavan työn. Pian myös puunpieksäjän työmaa hiljenee.

Tarina Esa Kurkimaasta ja hänen kiusaajastaan kertoo ihmisen viehtymyksestä käyttää valtaa toisen ihmisen yli. Jutun vuosi oli 1934 – ja täysin tätä päivää.

Tarina Esa Kurkimaasta ja hänen kiusaajastaan kertoo ihmisen viehtymyksestä käyttää valtaa toisen ihmisen yli. Jutun vuosi oli 1934 – ja täysin tätä päivää. Mieleltään avoin haanpääläinen perusjätkä ymmärtää ja kokee väkevästi, että häntä ja koko maan työvoimaa pilkataan. Hän kokee vihastusta ja tuntee sisuksissaan vaivaa ja hän kiroaa ääneen, mutta itsensä tyyneen uhmaan pakottaen muka koettaa, kuinka kauan isännällä tätä työtä riittää.

Miksi isäntä tekee niin kuin tekee? Kirjailija ei anna edes ”puolueetonta” kuvausta hänen persoonastaan vaan antaa Kurkimaan kuvailla katkerassa mielessään tämän paksun, sikari hampaissa viinalle löyhähtelevän köyhäin auttajan ja yhteiskunnan pylväspuun, joka tuntee nautintoa leimatessaan ihmisen loiseksi koetellessaan hänen luontoaan ja työhalujaan. Käy sentään katsomassa outoa työmaata: ”Imeskeli sikariaan, hymähti ja kääntyi pois.” Ja häpäisy on julkinen: ”Kyläkunnassa puheltiin jo.”

Tarvitseeko tuhansien tukkipuiden ja kymmenien lypsävien isäntä työvoiman halpuuttamisella egonsa pönkitystä? Vai tekikö kepposteleva ökyrikas ideologista palvelusta omalle viiteryhmälleen vyöryttämällä syyllisyyden työttömyydestä työttömille itselleen. Todistamalla, että laman maantielle ajamat miehet kävelivät kevein vatsoin omasta syystään. Että heiltä puuttuivat ne totiset työhalut. Tai ainakin ne oikein totiset työhalut. Motiivia avaa yhteenvedon tapainen virke: ”Voitiin huomauttaa, että työnkyselijät ovat monet, mutta harvassa heistä on oikein totista työnhalua.”

Työvoima, jonka piti olla valtiovallan erityisessä suojeluksessa, pakkohakee olematonta työtä mennen tullen niin että kaarna pirahtelee.

Nykyaikana on työmarkkinajärjestelmää ja on työttömyysturvaa. Millä vaivalla niitä onkaan rakennettu, sitä suuremmalla raivolla niitä pyritään murentamaan. Työvoima, jonka piti olla valtiovallan erityisessä suojeluksessa, pakkohakee olematonta työtä mennen tullen niin että kaarna pirahtelee.

Mutta miten onnistuikaan Esa Kurkimaan aktivointi ja syrjäytymisen ehkäisy: ”Niinpä hän käveli jälleen pitkin keväisiä teitä, tuntien selvemmin kuin koskaan ennen itsensä koko elämänjärjestyksen ulkopuolelle sysätyksi. Kulje sinne ja tänne, kysele ja kysele töitä. Ehkäpä jälleen saat veden kantamista kuopasta kuoppaan, tullen mennen.”

 

Kolumni on julkaistu alunperin Kansan Tahdossa 4/2017.