Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Uutiset

Hyrynsalmen Vasemmistolle uusi johto ja Ristijärvi mukaan

Hyrynsalmen Vasemmisto valitsi 23.10. pitämässään kokouksessa yhdistykselle uutta johtoa sekä hyväksyi uudet säännöt. Uusien sääntöjen mukaan yhdistyksen toiminta-alueeseen kuuluu jatkossa myös Ristijärven kunta. Ristijärveläisiä yhdistyksen hallituksessa edustaa kunnan tuore vasemmistovaltuutettu Marja Haapamäki.

Uudeksi puheenjohtajaksi kokouksessa valittiin ensimmäisen kauden kunnanvaltuutettu Juha Kortelainen ja varapuheenjohtajaksi ensimmäisen kauden varavaltuutettu Martti Haverinen.

– Hyrynsalmen Vasemmisto tahtoo entistä vahvemmin kuulla jäsenistön ja tavan kuntalaisten ääntä. Vain täten voimme lähteä rakentamaan yhdessä vaihtoehtoa vallitsevalle ilmapiirille, uusi puheenjohtaja totesi kokouksen jälkeen.

Muiksi johtokunnan jäseniksi kokouksessa valittiin Leila Pesola, Tarja Kemppainen, Osmo Toivanen sekä Marja Haapamäki. Varajäseniksi valittiin Saimi Seppänen ja Antti Oikarinen. Taloudenhoitajana jatkaa kuluvan vuoden loppuun Ahti Leinonen.