Päivä: 8.11.2019

Vanha vihreä Zetor säksättelee jormualaisella pellolla ja pottukone kumahtelee osuessaan vuoroin kiviin ja vuoroin maan uumenista sen pinnalle pölähteleviin pottuihin. Kuokka iskeytyy välillä märkään multaan ja juurakon alta löytyy kuin löytyykin vielä muutama pottu sangon pohjille nakattavaksi. Eletään lokakuun loppua, olemme nostamassa pottua lumisateessa. Kokemus sekin sinällään, aikaisemminkin olisi nimittäin potun voinut nostaa, mutta mitäpä tuota suotta hättäilemmään.

Lumisade kertyy hartioilleni, kun pyörittelen kädessäni multaisessa hanskassani pientä ja mustaa pottua. Perinteinen musta pottu on sellainen perunalajike, josta monella perunanviljelyn kanssa tekemisissä olleella on jokin muistijälki. Hyvin talvisäilytystä kestävä lajike on jo ihan käytännönläheisistä syistä johtuen ollut aikanaan perin suosittu ravinnonlähde maaseudulla.

Vahvoista perinteistä huolimatta mustan potunkaan tilanne saati tulevaisuus ei ole aina ollut kovin valoisa. Uudet, satoisammat ja tauteja paremmin kestävät ja tehoviljellyt lajikkeet ovat tulleet ryminällä markkinoille ja saattaneet vanhan mustan olemassaolonsa suhteen ahtaalle. Mustassa potussa ei ole enää nähty laajalti nostalgisoinnin lisäksi juurikaan muita mahdollisuuksia. Valitettavasti maaseudulla ja kasvukeskusten ulkopuolella asuvien ihmisten elämäntapaa uhkaa mustan potun kohtalo.

Valitettavasti maaseudulla ja kasvukeskusten ulkopuolella asuvien ihmisten elämäntapaa uhkaa mustan potun kohtalo.

Muuttotappio, väestökato, työttömyys, syrjäytyminen, korkea sairastavuus, matala eliniänodote ja ikääntyminen. Esimerkiksi näillä termeillä on perinteisesti muovattu ajatteluamme kasvukeskusten ulkopuolisesta Suomesta. Maaseutumaisiin ja harvaan asuttuihin alueisiin liitetään yleensä kosolti tämän tyyppisiä negatiivisesti viritettyjä termejä, ikään kuin elämä olisi näillä alueilla kamalan kurjaa ja mahdollisuuksia mielekkääseen elämään ei olisi olemassa. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Åbo Akademin tuore väitöskirjatutkimus kertoo nimittäin, että maaseutumainen asuminen ja luonnonläheisyys ovat merkittävässä roolissa ihmisten hyvinvoinnin rakentumisessa. Ymmärrämmekö tätä kuitenkaan niin laajalti, kuin pitäisi? Annammeko aidosti arvoa elämälle kasvukeskusten ulkopuolisessa Suomessa?

Ihmisten asumisen keskittyminen on läpi ihmiskunnan historian jatkunut kehitys, jota tuskin suuressa kuvassa pystymme vapaassa maailmassa mitenkään kääntämään toiseen suuntaan. Kestävällä aluepolitiikalla pystymme kuitenkin hallitsemaan alueiden kehittymistä ja ohjaamaan sitä siten, että eväät laadukkaaseen elämään ovat yhteiskunnan saralta yhdenvertaiset kaikkialla.

Pussihousukepulaisten harjoittaman siltarumpupolitiikan jälkeisessä ajassa meillä vasemmistoliitossa on mahdollisuus ottaa aidosti haltuun aluepolitiikan käsite. Tämä vaatii jänteviä tekoja niin kunnan, maakunnan, valtion kuin Euroopankin tasolla, tähän kaikkeen meillä on periaatteelliset valmiudet olemassa.

Pussihousukepulaisten harjoittaman siltarumpupolitiikan jälkeisessä ajassa meillä vasemmistoliitossa on mahdollisuus ottaa aidosti haltuun aluepolitiikan käsite.

Toinen asia on, onko meillä siihen riittävää tahtoa. Aluepolitiikan haltuun ottaminen vaatii meiltä kuitenkin kykyä ymmärtää alueita ja niiden erilaisia tarpeita sekä sen jälkeen tarmokkuutta tehdä konkreettisia aloitteita ja toimenpiteitä hyvän elämän takaamiseksi kaikkialla. Keinot tähän voivat olla erilaisia eri puolilla Suomea, tavoitteen hyvästä elämästä on kuitenkin oltava sama.

Vasemmistoliitolla on tuhannen taalan paikka ottaa aluepolitiikka haltuun poliittisessa tavoiteohjelmassa, joka hyväksytään Kuopion puoluekokouksessa. Toivottavasti emme hukkaa tätä tilaisuutta. Meillä ei nimittäin tulevaisuutemme tähden siihen varaa ole.

Kolumni on julkaistu Kansan Tahdon numerossa 7/19.

Tätä kolumnia kirjoittaessani Rinteen kansanrintamahallitus on juuri päässyt sopuun vuoden 2020 budjettiesityksestä. Viiden puolueen hallituksen 57,6 miljardin esitys valmistui etuajassa yhden vuorokauden aikana, joka kertoo hyvää hallituksen päätöksentekokyvystä. Viisikko toimii eikä vatuloi!

Budjettiesityksen myötä Suomi-laivan kurssi kääntyy talouskurin kareilta kohti hyvinvointivaltion turvasatamaa. Leikkausten sijasta hallitus toteuttaa useita tulevaisuusinvestointeja muun muassa koulutukseen, työhön ja toimeentuloon.

Rinteen hallituksen budjettiesitys on osoitus siitä, että toisenlainen politiikka on mahdollista. Oikeistolainen talouskuri on toistaiseksi paitsiossa, ja nyt on siirrytty keskusta-vasemmistolaiseen tulevaisuuspolitiikkaan. Politiikka on tahdon asia.

Ammatillinen työväenliike ei voi kuitenkaan istua aloillaan. Hallituspohja on yhteiskunnallisten tavoitteidemme osalta otollinen, ja meidän pitää tuoda kaikissa mahdollisissa kanavissa esille omia vaihtoehtojamme.

Oikeistolainen talouskuri on toistaiseksi paitsiossa, ja nyt on siirrytty keskusta-vasemmistolaiseen tulevaisuuspolitiikkaan.

Rinteen hallituksen ensimmäisen budjettiriihen päätökset olivat hyviä, mutta vahvalla yhteiskunnallisella vaikuttamisella hallituksen harjoittama politiikka voisi olla vielä parempaa. Esimerkiksi alipalkkauksen kriminalisointi, vuokratyön ja nollatuntisopimusten tiukempi sääntely, ammattiliittojen kanneoikeus sekä työehtoshoppailun rajoittaminen yksimielisyysperiaatteella ovat asioita, joiden tulisi päätyä hallituksen työlistalle. Vaikuttamisen voisi aloittaa vaikkapa sillä, että joku lähettää tämän lehden ja kolumnin valtioneuvostolle luettavaksi.

Syksyn 2019 ja talven 2020 aikana neuvotellaan yli miljoonan suomalaisen palkoista ja työehdoista. Neuvottelut avasi elokuun lopussa oma ammattiliittoni Teollisuusliitto.

Sipilän hallituksen yksi kamalimmista kyykytyksistä eli kilpailukykysopimus on tulossa taitekohtaan. Työmarkkinajärjestöjen kesällä 2016 hyväksymä sisilialainen sopimus oli vaihtoehto vieläkin kamalammille pakkolaeille. Sopimus oli myrkkyä palkansaajille, sillä se jäädytti palkankorotukset vuodeksi, pidensi vuosittaista työaikaa 24 tunnilla ilman korvausta, leikkasi julkisen sektorin lomarahoja 30 prosentilla ja siirsi työnantajamaksuja palkansaajien maksettavaksi. Kikyn vaikutukset palkansaajan tilipussiin ovat kiistattomat: se oli röyhkeä tulonsiirto palkansaajilta elinkeinoelämälle.

Tämän syksyn työmarkkinaneuvotteluissa neuvotellaan työehtojen ja palkankorotusten lisäksi työajan pidennyksen jatkosta. Useat ammattiliitot mukaan lukien Teollisuusliitto ovat asettaneet ykköstavoitteekseen kiky-tuntien poiston TES:staan. Osalle Teollisuusliiton sopimusaloista kiky-tunnit on kirjattu TES:n sijasta lisäpöytäkirjoihin, jotka liitto irtisanoi elokuussa. Näin kiky-tunnit jäivät jo historiaan muun muassa teknologiateollisuudessa ja malmikaivoksissa. Muille sopimusaloille ennustetaan tiukkaa vääntöä kiky-tuntien suhteen, sillä työnantajat pitävät taatusti kiinni saavutetuista eduistaan.

Teollisuusliiton kentän viesti on ollut harvinaisen selvä: kiky-tunnit on siirrettävä historiaan.

Teollisuusliiton kentän viesti on ollut harvinaisen selvä: kiky-tunnit on siirrettävä historiaan. Mitä korkeampi järjestäytymisaste ja kattavampi liitto-organisaatio, sitä leveämmät hartiat ja vahvempi selkäranka liiton johdolla ja neuvottelijoilla on edustaa meitä työehtosopimusneuvotteluissa. Tähän tahdon asiaan tarvitaan meitä kaikkia.

Me jäsenet olemme liitto, ja yhdessä yhteistyöllä me voimme saavuttaa paremman työelämän ja yhteiskunnan niin nykyisille kuin tuleville sukupolville.

Kolumni on julkaistu Kansan Tahdon numerossa 6/19.