Viimeksi Suomessa on syntynyt näin vähän lapsia 1860-luvun nälkävuosina. Vuonna 2019 Tilastokeskuksen mukaan Suomessa syntyi 45 597 lasta. Aluepoliittisesti tällä on valtava merkitys, sillä lapset eivät suinkaan synny tasaisesti jokaiseen niemeen ja notkelmaan läpi laajan Suomenmaan. Väestön keskittyminen ensin maakuntakeskuksiin, sitten alueellisiin keskuskaupunkeihin ja lopulta pääkaupunkiseudulle näyttää selättämättömältä haasteelta. Mutta onko se sitä?
En usko, että keskittymiskehitystä pystyy ainakaan nykyisenlaisessa markkinatalouteen pohjautuvassa yhteiskuntajärjestyksessä kokonaan torppaamaan edes poliittisin keinoin, jokaisella on kuitenkin vapaus valita itse oma asuinpaikkansa. Uskon kuitenkin, että kehitystä on mahdollisuus ohjata sekä ennen kaikkea hillitä vauhdiltaan sellaiseksi, jotta palvelujärjestelmämme ehtii sopeutua muutokseen. Liian nopea aluerakenteellinen muutos ei ole kenenkään etu, ei edes niiden, jotka siitä voisivat hyötyä väestöllisesti.
Haasteita on monin paikoin jo nyt, eikä tulevaisuus näyttäydy yhtään sen helpompana.
Tilanne on mielenkiintoinen. Kainuussa tuskaillaan samaan aikaan sekä syntyvyyden romakan laskun ja väestön ikääntymisen että osaavan työvoiman saatavuuden kanssa. Haasteita on monin paikoin jo nyt, eikä tulevaisuus näyttäydy yhtään sen helpompana. Esimerkiksi 2020-luvulla kainuulaisista opettajista puolet on jäämässä eläkkeelle eikä näköpiirissä ole, että vastavalmistuneet opiskelijat muualta maasta suuntaisivat töihin nimenomaan Kainuuseen. Vastaavanlaisia osaamistyhjiöitä löytyy eri puolilta Suomea, joten haaste kehittää koulutusjärjestelmiä on yhteinen.
Korkeakoulut ovat aluepolitiikan kovaa ydintä nimenomaan siksi, että ne sitovat tutkinnon suorituksen aikana opiskelijan äärimmäisen voimakkaasti alueeseen, jolla he opintojaan suorittavat. Kajaanin ammattikorkeakoulusta valmistuneita opiskelijoista noin 60 prosenttia on jäänyt valmistumisen jälkeen töihin Kainuuseen. Valtaosa heistä on maakunnan ulkopuolelta Kainuuseen muuttaneita, eli he muodostavat huomattavan osan maakuntaan suuntautuvasta muuttoliikkeestä.
Vastaavasti vuosina 2001–2011 Kainuusta muualle maahan korkeakouluun opiskelemaan lähteneistä tutkinnon kanssa takaisin Kainuuseen töihin palasi vuoden 2017 loppuun mennessä vain 1,2 prosenttia. Eli sadasta muualle opiskelemaan lähteneestä vain yksi palaa tutkinnon kanssa takaisin Kainuuseen. Viimeistään nyt jokainen ymmärtänee korkeakoulujen merkityksen alueille, niiden väestökehitykselle ja ylipäätään aluerakenteen muutokselle.
Kajaanilainen vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtaja Miikka Kortelainen veistelee tällä palstalla enemmän tai vähemmän ajankohtaisista teemoista ja ruotii politiikan koukeroita suoriksi.