Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Uutiset

Yliopiston siirtoa ei niellä Oulussa

Yliopiston johdon ajama kampuksen pirstominen ja muutto Linnanmaalta Oulun keskustaan herättävät yliopistolla ja kaupunkilaisissa suurta vastustusta. Se näkyi ja kuului lauantaina, kun opiskelijoiden 16 ainejärjestön koolle kutsumaan protestiin osallistui satoja opiskelijoita, yliopiston henkilöstöä ja muita oululaisia.

Yliopiston hallitus ja rehtori Jouko Niinimäki visioivat yliopiston siirtämistä Oulun keskustaan S- ja K-markettien kylkeen Raksilaan 25 vuoden kuluessa. Hajasijoitus tietäisi opiskelijoille ja henkilökunnalle jatkuvaa ramppaamista ja poikkitieteellisyyden ja yhteisöllisyyden särkymistä. Nykyisen kampuksen naapuri Teknologiakylä tarjoaa suuret synergiaedut, alueella on runsaasti edullisia opiskelija-asuntoja ja hyvät liikenneyhteydet. Oulun ammattikorkeakoulukin muutti Linnanmaalle pari vuotta sitten.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

”Marketyliopisto” vaatii uuden asemakaavan, josta Oulun valtuusto keskustelee 28. helmikuuta. Kaupunginjohtaja Päivi Laajala ja kaupunginhallituksen porvarit liputtavat rehtori Niinimäen vision puolesta uskotellen, että kampuksen siirrosta ei tule Oululle kustannuksia, vaan yliopisto maksaa kaiken itse ja Oulu hyötyy keskikaupungin elinvoiman ja pöhinän kasvusta. Paikallinen valtalehti Kaleva on valjastanut itsensä rehtorin vankkurien vetäjäksi ja nimittänyt yliopiston siirron vastustajia ”hybridivaikuttajiksi”, mitä kovasanaisesti kritisoitiin mielenilmauksessa. Kaiken kukkuraksi Kaleva itse vastikään tilasi ja julkaisi Taloustutkimuksen gallupin, joka osoitti oululaisten selvän enemmistön vastustavan yliopiston muuttoa Raksilaan. Muuttoa vastusti 65 prosenttia ja kannatti vain 14 prosenttia kaikista vastaajista. Yliopiston opiskelijoista muuttoa vastusti 69 prosenttia, mutta silti Kaleva on rummuttanut, että muutto olisi opiskelijoiden etu.

Muuttoa vastusti 65 prosenttia ja kannatti vain 14 prosenttia kaikista vastaajista.

Lauantain mielenilmauksessa opiskelijat kritisoivat yliopiston johtoa avoimen tiedotuksen puutteesta. Humanistisen killan puheenjohtaja Eveliina Tiusanen piti opiskelijoiden osallistamista ala-arvoisena: tietoa ei ole annettu ja kysymyksiin ei vastata. Opiskelijoiden huoli etäopetuksen lisääntymisestä, kirjastopalvelujen huonontumisesta ja opiskelijayhteisön hajoamisesta kaikuu kuuroille korville.

Vierailevana puhujana Oulun tapahtumassa oli oikeushistorian emeritusprofessori Jukka Kekkonen Helsingistä. Hänen mukaansa demokratiataistelu on yliopistoissa välttämätöntä, koska nykyinen yliopistolaki on johtanut vallan keskitykseen, salailuun, laittomuuksiin, sisäsiittoisuuteen, suosikkijärjestelmiin ja moraalikatoon, joita vastaan pitää käydä julkisuuden ja kantelujen avulla.

– On myös kolmas keino, katu, Kekkonen kannusti oululaisia. 

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Kekkosen listan asiat tunnetaan Oulussakin. Yliopiston henkilöstön mukaan tietoa on pimitetty, kyselyjen tuloksia väännelty ja eriäviä mielipiteitä poistettu pöytäkirjoista. Professori Olli Silvén piti Oulun yliopiston yhtäkkistä siirtosuunnitelmaa irvokkaana näytelmänä, jossa yliopiston jo 30-päiseksi paisunut viestintäosasto toistelee johdon sanomaa ainoana totuutena.

Oulun Rotuaarilla vedottiin myös kaupungin päättäjiin, että yliopistopeli vihellettäisiin poikki.

Vuoden Professorin tittelin 2020 saanut maantieteen professori Anssi Paasi totesi, että uusliberalistisen New Public Management -ajattelun tunkeminen yliopistoihin on johtanut nykyiseen kriisiin ja luottamuspulaan. Yliopistossa tärkeintä ovat ihmiset – ei hänkään maailman yliopistoja kiertäessään ole mennyt niiden kiinteistöjä ihailemaan. Paasin mukaan Raksilan ”pömpeli” tuskin lisää Oulun yliopiston vetovoimaa.

Mainos alkaa
Mainos loppuu