Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Artikkelit Etusivun iso nosto

Onnellisten eläinten tila

Somerolla sijaitseva Eläinsuojelukeskus Tuulispää on maatila- ja tuotantoeläinten turvakoti, jossa asuu tällä hetkellä noin sata eläintä. Eläimet tulevat hyvin erilaisista taustoista, mutta niitä kaikkia yhdistää se, että ne ovat olleet vailla kotia tai niitä on uhannut kuolemantuomio. Vaikka pelastetut eläimet ovat kokeneet kovia, elelevät ne nyt tyytyväisinä yhdessä Tuulispäässä.

Eläinsuojelukeskus Tuulispää Somerolla on perustettu vuonna 2012. Kaikki lähti liikkeelle yhden naisen unelmasta auttaa kodittomia ja kaltoin kohdeltuja eläimiä ja tarjota niille hyvät elinolot.

”Joulukuun alussa vuonna 2012 törmäsin netissä sattumalta kanadalaiseen eläinten turvakotiin. Tuumailin yhden illan asiaa ja ajattelin, että tilallani voisi olla puitteet samanlaisen paikan perustamiseen”, kertoo Tuulispään perustaja Piia Anttonen.

Tila oli hankittu jo tätä ennen eläinten pitoa varten, mutta siinä vaiheessa ajatuksena oli vielä se, että eläimet ostettaisiin tilalle. Anttonen alkoi kuitenkin pohtia tarkemmin omaa suhdettaan eläimiin, ja tutustua eläinoikeuskysymyksiin yhä syvällisemmin kirjallisuuden kautta. Samaan aikaan hän ryhtyi täysin vegaaniksi, sillä hän ei halunnut enää omalla toiminnallaan tukea eläintuotantoa.

”Eläinoikeusajattelun myötä tajusin, että haluan mieluummin antaa kodin jollekin vanhalle tusinaravurille.”

”Havittelin aluksi mielessäni upeita valkoisia ratsuja, mutta eläinoikeusajattelun myötä tajusin, että haluan mieluummin antaa kodin jollekin vanhalle tusinaravurille ja auttaa sellaisia eläimiä, jotka ovat lopetusuhan alla niistä riippumattomista syistä.”

Paikka toimii lahjoitusvaroin, ja yhteistyötä se tekee monien eri toimijoiden kanssa.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

”Animalia on tukenut Tuulispäätä yhdessä Oikeutta Eläimille -järjestön kanssa alusta asti. Tuki on ollut sekä suoraa rahallista tukea että talkooapua. Tuulispää on osallistunut myös kyseisten järjestöjen järjestämiin kampanjoihin esimerkiksi turkistarhausta vastaan.”

Turkistarhakarkureita ja entisiä tuotantoeläimiä

Tilalla asuu monia erilaisia eläimiä – hevosia, nautoja, lampaita, vuohia, kaniineja, sikoja, lintuja, minkkejä ja kettuja. Kaikilla eläimillä on oma elämäntarinansa, ja eläimet saapuvat Tuulispäähän viiden eri reitin kautta. Ne tulevat joko viranomaisten kautta eläinsuojelutapauksina, toisten yhdistysten kautta, löytöeläiminä, yksityisten kautta kodinvaihtajina tai suoraan sellaisilta tiloilta, jotka ovat esimerkiksi lopettamassa toimintaansa kokonaan. Monet paikan asukeista ovat olleet joutumassa teuraalle, mutta ovatkin viime hetkellä löytäneet uuden kodin Somerolta. Suurimmalle osalle eläimistä Tuulispää on loppuelämän koti, mutta osa eläimistä viipyy tilalla sen aikaa, kunnes niille löydetään muualta uusi, hyvä koti. Tällä hetkellä tilalla asuu väliaikaisesti neljä ankkaa, jotka etsivät uutta asuinpaikkaa.

Kaksisataakiloisista Siiristä ja Saarasta oli määrä tulla joulukinkkuja. Sikakaksikko tuli Tuulispäähän maatalousmessuilta vuonna 2015. (Kuva: Tero Kaikko)

Tuttavallinen lapinlehmämummu Möömö tykkää vierailijoista, ja tulee mielellään tervehtimään uusia ihmisiä rapsutusten toivossa. Anttosta on erityisesti koskettanut Möömön elämäntarina, sillä se oli viettänyt 15 vuotta yksinään ilman lajitoveriensa seuraa. Näistä viimeiset vuodet Möömö oli joutunut viettämään täysin sisätiloissa. Alkuun se ujosteli muita nautoja, mutta pikkuhiljaa totutteli muihin ja alkoi lopulta nauttia niiden seurastaan.

”Vanha lapinlehmämummukka sai Tuulispään kautta vielä vanhoilla päivillään mahdollisuuden nauttia naudan elämästä laumassa ulkoillen”, Anttonen kertoo.

”Vanha lapinlehmämummukka sai Tuulispään kautta vielä vanhoilla päivillään mahdollisuuden nauttia naudan elämästä laumassa ulkoillen.”

Nautojen vieressä asustelevat uteliaat Viima-hopeakettu ja Taika-naali ovat turkistarhakarkureita. Taika on syntynyt suomalaisella turkistarhalla, mistä se on kuitenkin päässyt pakenemaan. Taikan asuinkaveri Viima löydettiin harhailemasta taajama-alueelta Kokkolasta paettuaan turkistarhalta. Nyt kaverukset ovat onnellisia, sillä niillä on tarpeeksi tilaa temmeltää ja nauttia elämästä.

Hopeakettuja ei elä Suomessa luonnonvaraisina. Tuulispään hopeakettu Viimakin on turkistarhakarkuri, joka oli löytymishetkellä yksin kävelemässä asutusalueella. (Kuva: Tero Kaikko)

Vauhdikkaille minkeille, Mikolleja Maijalle, Tuulispää on loppuelämän koti. Mikko-minkki on saapunut Tuulispäälle toisen eläinsuojeluyhdistyksen kautta löytöeläimenä, ja oli löytöhetkellä selvästi ihmistä tarvitseva. Maija-minkki on paikan uusin tulokas, se muutti Tuulispäähän kesällä villieläinhoitolasta. Vieraslajilainsäädännön muutoksen jälkeen vuonna 2019 minkit siirrettiin riistalajiluettelosta haitallisten vieraslajien listalle, eikä kesyjä Mikkoa ja Maijaa voisi enää päästää vapauteen.

Mahdollisiin sähkökatkoksiin varauduttu

Koronapandemia näkyi tilalla eniten vapaaehtoisten tulemisen peruutuksina. Jos yksi oli altistunut, jäi koko autollinen tulematta paikalle.

”Työntekijöiden keskuudessa pyyhälsi myös korona-aalto viime kesänä, mutta selvisimme siitä hyvin. Muutamia kuukausilahjoittajia jäi pois tippuneiden tulojen takia, mutta ei niin suuressa mittakaavassa mitä pelkäsimme”, Anttonen lisää.

Tuulispää pyrkii varautumaan kriiseihin säästöillä ja tulevana talvena eläinten tiloja on tarkoitus tiivistää niin, että lämmitys voidaan keskittää muutamaan rakennukseen.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

”Rakennukset ovat infraltaan onneksi sellaisia, että mahdollisista sähkökatkoistakin selvitään, vaikka se aiheuttaisikin rutkasti lisää työtä”.

Haaveena vapaat eläimet

Anttonen tekisi paljon muutoksia eläintensuojeluun Suomessa ja harmittelee sitä, miten vähän eläinten auttamiseen panostetaan.

Rudolf-kukko on saapunut Tuulispäähän toiselta tilalta, ja vältti niin joutumisen pataan. Rudolf viihtyy pääosin sisätiloissa, mutta rakastaa kesää, ja viettää silloin paljon aikaa pihapiirissä. (Kuva: Tero Kaikko)

”Keskittäisin eläintensuojelun suuremmiksi yksiköiksi, joissa palkatut ihmiset vastaavat toiminnasta. Tiedän liian monta tapausta, joissa eläimiä on autettu, mutta toiminta on tyssännyt henkilön uupumiseen. Tuntuu epäreilulta, että eläinten auttaminen jää yksityishenkilöiden ja yhdistysten harteille, eikä valtio tue toimintaa. Kunnat tukevat löytöeläintoimintaa, mutta mielestäni sekään tuki ei ole riittävää.”

”Unelmoin siitä, että eläimet nähtäisiin kanssakulkijoina eikä hyödykkeinä.”

Vaikka työ eläinten auttamisen parissa on palkitsevaa, liittyy siihen myös haasteita. Työtä on paljon, eikä se lopu tekemällä.

”Kaikkia eläimiä emme pysty auttamaan ja kieltäytyminen on välillä raskasta. Alussa raskasta oli se, kun joutui kovasti perustelemaan paikan tarpeellisuutta ja tietyt eläintuottajat jaksoivat viritellä kaikenlaisia lokakampanjoita.” 

Anttonen jaksaa unelmoida eläinten vapaudesta, ja näkee Tuulispään tulevaisuuden valoisana.

”Unelmoin siitä, että eläimet nähtäisiin kanssakulkijoina eikä hyödykkeinä.”

Kategoriat
Artikkelit

Tieto ei riitä pelastamaan luontoa

Biologi ja tietokirjailija Maria Katajavuori alias Katariina E. M. Vuorinen ryhtyi tutkimaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjoisessa ja odotti poliitikkojen hyödyntävän tutkimustietoa päätöksenteossa. Tämä osoittautui nopeasti toiveajatteluksi. Nyt hän haluaa kääntää huomion ekosysteemeistä ihmisen käyttäytymisen biologiaan ja etsii ratkaisuja ympäristökriisiin yhteiskunnallisten rakenteiden muuttamisesta.

Islannissa sijaitsee tummahiekkainen Musta Ranta, jolla hengenvaaralliset aallot salakavalasti imevät varomattomia turisteja hukkumiskuolemaan. Varoituskyltit eivät riitä pidättelemään uhkarohkeimpia. Samaa syndroomaa potee koko ihmiskunta suhtautumisessaan ekokatastrofiin: ”altistumme ympäristöinformaatiolle, hymyilemme sille nyökkäillen ja juoksemme sitten päätä pahkaa aaltoihin”, kirjoittaa biologi, ympäristöaktivisti ja kirjailija Maria Katajavuori uusimmassa teoksessaan Valas lasimaljassa.

Katajavuori kuvaa kirjassaan, kuinka valtavat määrät tietoa tutkijat ovat tuottaneet ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta – ja kuinka tämä tieto valuu kuin vesi hanhen selästä. Vaikka ilmastotoimiakin tehdään, elämäntapamme ei ole muuttunut ja kehityksen suunta jatkuu ennallaan – kohti syvenevää ekologista ja inhimillistä kriisiä.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Katajavuori tuntee häpeää omastakin luonnonvarojen kulutuksestaan tutkimustyössä.

”Lentelemme paitsi kenttäretkille myös tapaamaan kollegoja, juomaan kahvia ja keskustelemaan viimeisimmistä tutkimustuloksista.” Tämä on tapana oikeuttaa tutkimuksen tärkeydellä ja sen myönteisillä vaikutuksilla. Mutta entäpä jos mitään vaikutuksia ei olekaan, Katajavuori pohtii.

Ilmastonmuutos näkyy pohjoisessa

Maria Katajavuori on oikeastaan kirjailijanimi, jonka takana on biologi Katariina E. M. Vuorinen. Kirjastaan puhuttaessa Vuorinen esiintyy mieluiten kirjailijanimellään.

Katajavuori tuntee häpeää omastakin luonnonvarojen kulutuksestaan tutkimustyössä.

”Olen pienestä pitäen kulkenut luonnossa, bongaillut lintuja, keräillyt kasveja, kalastellut. Kun piti miettiä, mitä isona tekee, oli luontevaa lähteä lukemaan biologiaa ja nimenomaan ekologiaa”, Katajavuori kertoo Kansan Tahdolle.

Katajavuori on erikoistunut tutkimaan pohjoisia ekosysteemejä ja ilmastonmuutoksen vaikutusta niihin. Väitöskirjassaan hän käsitteli sitä, kuinka ilmastonmuutos ja eläimet yhdessä muokkaavat pohjoisten alueiden kasvillisuusdynamiikkaa.

”Olen ymmärtänyt urani ja tutkimukseni kautta, että ympäristökriisissä ongelmana ei ole informaation puute”, sanoo biologi Maria Katajavuori. (Kuva: Jon Leirdal)

”Porojen osalta monesti puhutaan ylilaidunnuksesta, mutta porot voivat myös auttaa ehkäisemään ilmastonmuutoksen aiheuttamia kasvillisuusmuutoksia, kuten varpujen ja puskien lisääntymistä”, Katajavuori mainitsee.

Nykyään Norjassa asuva ja työskentelevä Katajavuori on viettänyt runsaasti aikaa pohjoisella tundralla kasvillisuutta tutkimassa.

”Ilmastonmuutos näkyy selkeästi pohjoisessa kasvillisuudessa. Puuraja on liikkumassa pohjoiseen, varvut kasvavat nopeammin, kasvillisuusyhteisö ja lajisuhteet muuttuvat.”

Biologia ohjaa ihmistäkin

Katajavuori mietti ympäristökysymyksiä jo ennen biologiksi ryhtymistään.

”Kun lähdin tälle uralle, ajattelin että tässä voisi tuottaa sellaista tietoa, mitä poliitikot voisivat käyttää päätöksenteon tukena. Mitä enemmän olen maailmaa nähnyt, sitä epärealistisemmalta se ideaali näyttää. Olen alkanut ymmärtää, että ongelma ei ole informaation puute.”

Katajavuori pohtii kirjassaan, miten biologiset taipumukset ohjaavat ihmisen käyttäytymistä. Vaikka ihmislajin etu olisi ympäristötuhon torjuminen, yksilöiden etu on lisääntyä, kilpailla ja kuluttaa.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Valtiotkaan eivät toimi sen altruistisemmin, vaan tavoittelevat talouskasvua ja kilpailevat keskenään luonnonvaroista – puhumattakaan voittoa tavoittelevista yhtiöistä. Yhtiöiden ei ole tarpeen suojella edes itse käyttämiään resursseja loppuunkulumiselta, koska ne pystyvät hyppimään alueelta ja toimialalta toiselle ilman siteitä yksittäiseen paikkaan ja sen luonnonvaroihin.

”Kun lähdin tälle uralle, ajattelin että tässä voisi tuottaa sellaista tietoa, mitä poliitikot voisivat käyttää päätöksenteon tukena.”

Ilmastopäästöjen vähennyksetkin länsimaissa ovat pitkälti hämäystä: päästöt on ulkoistettu muualle, esimerkiksi Kiinaan. Jos EU:n hiilijalanjälkeen ynnätään sen tuontituotteet, paljastuu, ettei se ole vähentänyt päästöjään hitustakaan vuosikymmeniin, Katajavuori kirjoittaa.

Katajavuoren edellinen kirja, Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnonkin saanut Kuoleman ja elämän kysymys oli varsin pessimistinen. Uudessa kirjassaan Katajavuori nostaa esille myös toivon näköaloja. Ihmisen biologia mahdollistaa kaikesta huolimatta luonnon kanssa sopusoinnussa elämisen – kunhan yhteiskunnalliset rakenteet ja olosuhteet siihen riittävästi kannustavat.

Talouden lasiseinien vankina

Katajavuori nostaa esiin kamppailuja, joissa paikalliset ihmiset ovat nousseet puolustamaan omaa elinympäristöään saastuttavia tehdas- tai kaivoshankkeita vastaan – ja onnistuneet. Toisaalta on tapauksia, joissa paikalliset ovat niin riippuvaisia ympäristölle tuhoisien tuotantolaitosten työpaikoista, että päinvastoin puolustavat niiden toimintaa. Ja globaalien kriisien torjuntaan eivät pelkät paikalliset kamppailut riitä.

Biologisen determinismin sijasta Katajavuori päätyykin korostamaan olosuhteiden merkitystä. Ne määräävät, nousevatko moninaisesta geneettisestä perimästämme esiin itsekkäät vai epäitsekkäät piirteet. Hän vertaa ihmistä kirjassaan useasti käsittelemiinsä maitovalaisiin: tilavassa altaassa ne uivat rentoutuneesti ja kisailevat keskenään, mutta pienessä sirkusakvaariossa vain pyörivät stressaantuneina edestakaisin. Ihmiset puolestaan eivät pääse käyttämään prososiaalisuuden ja elinympäristöjen puolustamisen kykyjään, koska meitä ympäröivät talousjärjestelmän lasiseinät.

Katajavuoren mukaan tutkimuksessa ja julkisessa keskustelussa pitäisikin kääntää huomio siihen, millaiset taloudelliset ja yhteiskunnalliset rakenteet saisivat ihmiset käyttäytymään elinehtojensa säilymistä edistävillä tavoilla.

”Toivon, että pystyisin omalla urallanikin kääntämään tutkimuksen fokusta ekosysteemistä ihmiseen. Alustavia suunnitelmia jo onkin.”

”Toivon, että pystyisin omalla urallanikin kääntämään tutkimuksen fokusta ekosysteemistä ihmiseen. Alustavia suunnitelmia jo onkin.”

Uusia malleja päätöksentekoon

Kirjassaan Katajavuori hahmottelee ekologisesti kestävän yhteiskunnan suuntaviivoja. Yksi on yhteisöllisyyteen perustuva päätöksenteko, esimerkiksi pienryhmien pohjalle rakentuva osallistava demokratia. Siitä on jo runsaasti positiivisia tutkimustuloksia ja kokemuksia, muun muassa Brasilian Porto Alegresta, mutta sitä voitaisiin kehittää monikerroksisen täytekakun tavoin myös ylemmille hallintotasoille.

Katajavuori korostaa myös valtion roolia talouden ohjaamisessa. Ekologisten tukien ja toisaalta ympäristöverojen tulisi olla niin mittavia, että ympäristöystävällisten vaihtoehtojen valitseminen olisi kuluttajille ja yrityksille houkuttelevaa.

”Kun kukaan ei voisi vedota kireisiin kukkaronnyöreihin, kiireeseen tai epäkäytännöllisyyteen, prososiaaliset piirteemme pääsisivät oikeuksiinsa.”

”Tähän mennessä ekologiseen käytökseen kannustavat toimet ovat jääneet aika pienen mittakaavan pipertelyksi”, Katajavuori harmittelee.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Pelkkä tieto siitä, mitä pitäisi tehdä, ei toki takaa, että näin myös tehtäisiin, Katajavuori myöntää. Päätöksenteossa jyräävät taloudellisen vallan haltijoiden vahvat intressit. Muutos vaatii joukkotoimintaa ja -voimaa. Katajavuorikaan ei halua pitäytyä vain tutkijan roolissaan, vaan vaikuttaa myös aktivistina ja kirjailijana.

Tutkimuksella irti polarisaatiosta

Katajavuori kertoo saaneensa ajatuksistaan palautetta laidasta laitaan. Osa on kiitellyt, jotkut taas leimanneet hänen visionsa kommunistisiksi. Keskustelu nykykapitalismin vaihtoehdoista polarisoituu herkästi.

”Ei ole ollenkaan sitä asennetta, että voisi olla jotain ihan muuta kuin kaksi ääripäätä.”

Tärkeitä ovat yhteiskunnalliset kokeilut.

Keskustelua voisi Katajavuoren mukaan edistää se, että tutkimustietoa olisi enemmän.

”Ihmiset saattavat sanoa, että nykyjärjestelmälle vaihtoehtoiset ajattelumallit ovat utopistisia. Mitenpä muuten niitä lähtisi kehittämään kuin tutkimuksen kautta.”

Tärkeitä ovat yhteiskunnalliset kokeilut.

”Järjestetään sosiobiologisen tai evoluutiopsykologisen tiedon pohjalta vaikkapa jonkin kunnan ympäristöpäätöksenteko uudella tavalla ja katsotaan, mitä siitä seuraa”, Katajavuori havainnollistaa.