Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Uutiset

Oulussakin vitutti – vasemmistoliitolle kirvelevä vaalitappio

Vasemmistoliitto koki eduskuntavaaleissa tappion: kannatus putosi viime eduskuntavaaleista 1,1 prosenttiyksiköllä 7,1 prosenttiin. Tulos on puolueen historian huonoin ja oikeuttaa yhteentoista kansanedustajaan. Paikkoja se menetti viisi.

– Vituttaa kuin pientä oravaa. Tai vähän isompaakin oravaa, tuhahti paikkansa eduskunnassa uusinut Hanna Sarkkinen vasemmistoliiton vaalivalvojaisissa Oulussa.

Alkuillasta näytti vielä siltä, että tappio olisi siedettävää, muutaman paikan laatua, mutta ääntenlaskun edettyä valvojaisyleisön valtasi syvä pettymys.

Kokoomus kiilasi vaalien ykköseksi (48 paikkaa, josta lisäpaikkoja 10), persut toiseksi (46 paikkaa, +7) ja demarit kolmanneksi (43 paikkaa, +3).

Vasemmistoliiton lisäksi vaalitappion koki keskusta (23 paikkaa, -8) ja vihreät (13 paikkaa, -7).

– Tuloksen perusteella näyttää siltä, että Suomeen tulee todennäköisesti oikeistohallitus ja siten leikkauksia, joista kärsivät eniten köyhät. Mutta sitä Suomen kansan on tilannut, Sarkkinen sanoi.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Äänestystaktikointi puhutti vaalivalvojaisissa pitkin iltaa. Tulos kieli monen mielestä siitä, että iso joukko äänestäjiä oli päätynyt antamaan äänensä vasemmistoliiton tai vihreiden sijaan demareille, kokoomusta ja persuja kampittaakseen.

– Demarit keksivät vaatia taktikointia. Siten he imuroivat vihreiden ja vasemmistoliiton ääniä. Lopputulos näytti, että vituiksi se meni.

Sarkkinen viittasi tällä siihen, että demareiden pienestä voitosta huolimatta entiset hallituskumppanit vihreät ja vasemmistoliitto menettivät yhteensä enemmän mitä demarit saivat – taktikointi satoi useammassa vaalipiirissä perussuomalaisten laariin.

”Teimme parhaamme mutta kansa halusi toisenlaisen vaihtoehdon.”

Oulun vaalipiirissä Vasemmistoliitto menetti yhden paikan ja piti kaksi; Katja Hänninen putosi eduskunnasta, mutta Sarkkisen lisäksi Merja Kyllönen uusi paikkansa. Lapissa puolueella ei ole enää yhtään kansanedustajaa. Ainoan paikkansa puolue menetti myös Keski-Suomessa ja Satakunnassa.

Vasemmistoliitto voitti ainoastaan Helsingin vaalipiirissä (kannatus 11,8 prosenttia, +0,7 viime eduskuntavaaleista). Prosentuaalisesti puolue otti pahiten takkiin juuri pohjoisessa: Oulun vaalipiirissä tulos 9,4 prosenttia, (-3,7), Lapissa 9,9 prosenttia (-4,2).

Uudessa eduskunnassa vasemmistoliiton kansanedustajat ovat Li Andersson (Varsinais-Suomen vaalipiiri), Timo Furuholm (Varsinais-Suomi, uusi), Veronika Honkasalo (Helsinki), Mai Kivelä (Helsinki), Anna Kontula (Pirkanmaa), Minja Koskela (Helsinki, uusi), Merja Kyllönen (Oulu), Laura Meriluoto (Savo-Karjala, uusi), Aino-Kaisa Pekonen (Häme), Jussi Saramo (Uusimaa) ja Hanna Sarkkinen (Oulu).

Tulosta jännitettiin tosissaan vasemmistoliiton vaalivalvojaisissa Oulussa ravintola Rauhalassa. (Kuva: Tero Kaikko)

Sarkkinen kiitti ja kannusti omiaan vaali-illan mollivoittoisuudesta huolimatta.

– Huolimatta siitä kuinka käy, me jatketaan. Emme voi luovuttaa. Teimme parhaamme mutta kansa halusi toisenlaisen vaihtoehdon. Ihminen ei voi tehdä enempää kuin parhaansa.

Kamppailun jatkumisen viestiä välitti maanantaina myös vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson instagramissaan:

– Mutta työ jatkuu. Tänään puolueeseen on liittynyt satoja uusia jäseniä. Kokoomuksen ja perussuomalaisten vaalivoitot tulevat tarkoittamaan kovia aikoja monelle pienituloiselle, suomalaiselle hyvinvointivaltiolle sekä ympäristö- ja ilmastopolitiikalle. Meidän työmme vasemmistoliitossa tulee tulevien vuosien aikana olemaan tärkeämpää kuin koskaan. Me tulemme jatkamaan työskentelyä arvojemme ja tavoitteidemme puolesta yhdentoista kansanedustajan voimin. Heti huomenna myös alkaa työ vasemmistoliiton paikkojen palauttamiseksi niissä vaalipiireissä, joissa menetimme kansanedustajan.