
Sote-keskustelua on vuosikausia vaivannut terveysalan yliote sosiaalialan jäädessä lapsipuolen asemaan. ”Sosiaalihuolto ja
Seksuaalisuuden merkitys kokonaishyvinvoinnin kannalta tunnistetaan ja tunnustetaan koko ajan paremmin, uskoo –
Työväenlauluja saa sentään kuunnella ja muistella niitä monia keväitä, kun ystävät vappumarssin ja -juhlan jälkeen kokoontuivat Rovaniemellä isolla joukolla.
– Näin junantuomalle nuorelle Rovaniemen kuntapolitiikka on näyttäytynyt setäkerhona, joka ajattelee enemmän
Ilmatieteenlaitoksen eteläisemmän Suomen lumigraafit näyttävät melko erilaisilta kuin edellistalvena. Siinä missä talven
Sarjakuvataiteilija ja käsikirjoittaja Aapo Kukko on piirtänyt koko ikänsä, siitä asti, kun
Muonion Kangosjärvellä on maaliskuun alkupuolella metriset lumikinokset. Poikkeuksellinen talvi, kylällä asuva Manu
Loppuvuodesta 2018 ilmestynyt IPCC-ilmastoraportti sai tuolloin 24-vuotiaan helsinkiläisen opiskelijan Laura Kolehmaisen havahtumaan:
Kivut ovat saatelleet Marko Hiltusta elämän tiellä siitä pitäen, kun hän joutui