Talouspolitiikka on nykyään kaikissa vaalikeskusteluissa hyvin vallitsevana läsnä. Talouspoliittista keskustelua vieläpä monesti kehystetään hyvin yksipuolisesti niin, että velkakello tikittää taustalla. Jokainen joutuu vastaamaan kysymyksiin, mistä leikataan.
Mistä tikittävä velkakello ei kerro tai toisaalta mistä se kertoo? Velkakello ja oikeiston vaatimukset sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuvista leikkauksista kertovat siitä, että naisvaltainen julkinen sektori nähdään pelkkänä taakkana. Tämä on koronapandemian jälkeen vielä entistä käsittämättömämpää, koska näiden alojen työntekijät venyivät ja venyvät edelleen töissään äärimmilleen. He eivät ole voineet jäädä etätöihin ja suojautua näin sairastumiselta itse. He tietävät, että vastaava tilanne voi tulla eteen uudelleen.
Velkakello kertoo myös siitä, että hoiva on talouspolitiikassa näkymätöntä. Näin on sekä palkkatyönä että kodeissa tehtävän palkattoman hoivan kohdalla. Velkakellokeskustelussa hoiva on siis itsestään selvää, eikä sitä arvosteta. Tämä oikeistolaisen talouspolitiikan tie alkaa olla todella loppuun käyty, kun yhä useampi sosiaali- ja terveysalan työntekijä lähtee alalta tai vähintään harkitsee sitä. Yhteiskuntamme ei tule kestämään tätä ja asiaan on puututtava.
Nyt on tehtävä hoiva näkyväksi talouspolitiikassa. Naisvaltainen julkinen sektori ei ole taakka, se on myös talouden elinehto. Ilman niin psyykkisesti kuin fyysisestikin hyvinvoivia ihmisiä ei ole uusia innovaatioita ja kilpailukykyäkään.
Meillä alkaa olla todella kiire panostaa sosiaali- ja terveyspalveluihin ja näiden alojen työntekijöihin parempina palkkoina ja työoloina. Jo nyt meillä viedään sydänsairaita lapsia Tanskaan leikkaukseen, psyykkisesti sairaat lapset nukkuvat täpötäysissä sairaaloissa lattialla ja suuri osa sosiaalityöntekijöistä kokee työuupumusta. Monissa kunnissa vasemmistoliittolaiset päättäjät ovat jääneet yksin puolustaessaan sosiaali- ja terveyspalvelujen resursseja ja työntekijöiden oikeuksia. Toivottavasti näin ei käy enää hyvinvointialueilla.
Jos haluamme puolustaa vanhuspalveluja, pidämme kiinni henkilöstömitoituksista niin kuin tämä nyt työnsä päättävä hallitus on tehnyt. Tällä kaudella on saatu myös sitovat mitoitukset koulupsykologeille ja -kuraattoreille, mikä on tärkeää lasten ja nuorten palveluiden kannalta. Ei voi uskottavasti puolustaa näitä palveluja ja samalla vastustaa mitoituksia. Henkilöstömitoitukset takaavat hyvän ja riittävän hoidon mutta ne ovat olennaisessa asemassa myös työntekijöiden hyvinvoinnin takaajana.
Meidän on myös kysyttävä, kuinka hyvin voitontavoittelu sopii yhteen kiinteästi ihmisoikeuksiin liittyvien peruspalvelujen kanssa.
Meidän on myös kysyttävä, kuinka hyvin voitontavoittelu sopii yhteen kiinteästi ihmisoikeuksiin liittyvien peruspalvelujen kanssa. Mikä vaikutus esimerkiksi lastensuojeluun on sillä, että lastensuojelulaitokset keskittyvät vauhdilla suurille hoivayhtiöille? Vasemmistoliiton eduskuntavaaliohjelmassa vaaditaan, että lastensuojelun sijaishuollon voitontavoittelu on kiellettävä, ja siihen uppoavat resurssit on siirrettävä sijaishuollon vahvistamiseen, perhetyöhön ja muihin ennaltaehkäiseviin palveluihin. Voitontavoittelu lasten ja perheiden hädällä on siis kiellettävä, ja säästyviä resursseja on ohjattava julkisen sektorin perhepalveluihin, jotka ovat osa kokonaisvaltaista varhaista tukea. Näin ennaltaehkäistään raskasta sijaishuoltoa ja huostaanottoja.
Velkakellokeskustelu on siis haastettava ja nähtävä, että meillä on aina myös vaihtoehtoja. Onneksi nyt on myös nähtävissä enemmän velkakelloa kritisoivia puheenvuoroja, eikä vasemmistoliitto ole tässä asiassa niin yksin kuin vielä jokunen vuosi sitten. Velkaantumisen tasoa ei saada alaspäin mekaanisilla leikkauksilla julkiseen sektoriin, sillä niillä on aina vaikutuksia palveluihin, joilla voimme puuttua ongelmiin ajoissa. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa kurjistaa julkisia palveluja. Vasemmistoliitto lähtee siitä, että valtiontalouden tasapainottaminen on tehtävä oikeudenmukaisesti ja kestävästi. Tasapainottamistoimien pääpainopisteen tulee olla tuloissa sekä tuottavuuden parantamisessa.
Katja Hänninen
Kirjoittaja on vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas ja kansanedustaja Raahesta.
