Tekijä: Jouko Korhonen

Valmisteilla oleva sote-uudistus näyttää takkuavan erityisesti valinnanvapauden osalta. Kokoomuksen tahtotila saada julkisen sektorin palvelut kilpailuun näyttää olevan elämää suurempi asia. Useat asiantuntijat varoittavat, että uudistus tältä osin johtaisi nykyisen järjestelmän romuttumiseen.

Erityisen surullinen olen kotimaakuntani osalta, kun olemme saaneet vuosien aikana vietyä erityissairaanhoidon ja perusterveydenhoidon yhteensovittamisen merkittävän pitkälle. Nyt nämä palvelut uudistuksen myötä hajautetaan, yhtiöitetään ja kilpailutetaan.

Kuinka henkilöstö jaksaa myllerryksen ja kuinka huolehditaan niistä kuntalaisista jotka eivät itse pysty hoitamaan omia asioita?

Kuinka henkilöstö jaksaa myllerryksen ja kuinka huolehditaan niistä kuntalaisista jotka eivät itse pysty hoitamaan omia asioita?

Paljon on kysymyksiä ilmassa. Itse olen Kainuun sote-uudistuksen ohjausryhmässä kuntani edustajana. Välillä tulee toivottomuuden tunne ja jopa vihanpuuskia, että miksi näin isoa ja kuntalaisille tärkeää kokonaisuutta viedään hosuen eteenpäin.

Julkisia palveluja kilpailuttaessa tulee tarjousasiakirjat laatia erityisellä huolella jotta porsaanreiät väistellä vastuuta palveluntuottajalla jäisivät mahdollisimman vähiin. Kaikilta osin niitä ei tulla saamaan täydellisiksi. Tullaan käymään kädenvääntöä tilaajan ja yrityksen kesken, jossa todetaan, että tämä palvelu ei kuulu ja tämä kuuluu sopimukseen.

Kilpailutuksessa valvonnalla on erityinen ja tärkeä rooli, että sovituista ehdoista pidetään kiinni. Byrokratia ja kustannukset tulevat kasvamaan joka tapauksessa.

Pitää muistaa, että avoimilla markkinoilla kilpailevien yritysten tulee myös tehdä voittoa omistajalleen. Sote on toimintaa, jossa työvoimakustannukset näyttelevät merkittävää osaa yrityksen kuluista. Miten potilaita hoidetaan, jotta kustannukset operatiivisessa toimissa jäisivät mahdollisimman pieniksi?

Paljon on kysymyksiä sote-sopassa ja vähän vielä vastauksia. Tuskin kukaan uudistuksen tarvetta kieltää, mutta miten näin iso uudistus tehdään, jotta päästäisiin niihin tavoitteisiin jotka sille on asetettu?

Tämän hetken tilanne ei anna uskottavaa kuvaa uudistuksen tavoitteiden täyttymisestä.

Kesken talvisodan 23. tammikuuta 1940 Suomen Yleisradiossa luettiin merkittävä uutinen. Siinä Suomen Työnantajien Keskusliitto tunnusti ammattiliitot ja keskusjärjestö SAK:n neuvotteluosapuoliksi työmarkkina-asioissa ja että osapuolet sopivat jatkossa pyrkivänsä yhteisymmärrykseen neuvotteluteitse.

Tuo Tammikuun Kihlauksena historiaan kirjattu sopimus loi Suomeen yhteishenkeä, pelisäännöt ja sopimuskulttuurin jolla koko hyvinvointivaltio on rakennettu.

Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n toimitusjohtaja, entinen kokoomuksen kansanedustaja ja ministeri Jyri Häkämies esitti alkukesästä työntekijöiden ylityölisien poistoa.

Hetken hiljaisuuden jälkeen keskustan Juha Sipilän johtama hallitus nosti esiin saman omana ideanaan. Työntekijän ensimmäisen sairauspäivän meno hänen omaan piikkiinsä on koplattu samalta taholta. Hallituksen papereista selviää, kuinka se pyysi EK:lta arviota asiasta. Palkansaajien tutkimuslaitokselta hallitus ei vaivautunut kysymään ja vertaamaan tietoja. Samaa sukua on työntekijöiden lomaltapaluurahan leikkaaminen.

Juha Sipilän uuden hallituksen myötä on yhteiskunnallinen keskustelu kääntynyt voimakkaasti ay-liikkeeseen päin. Ay-liikkeen niskaan on kasattu hiiliä. Halutaan aikaansaada yhteiskuntasopimus työmarkkinoille jossa on vaihtoehtoja kaksi… ota tai jätä ja jos jätät niin siitä seuraa sitä ja tätä.
Tämäkö on sitä uuden ajan neuvottelukulttuuria? Kaikki tämä kuulostaa niitten puheilta joilla ei ole kokemusta työmarkkinaneuvotteluista tai muusta vastaavasta.

Kevät kääntää koivujen hiirenkorvat lehdiksi ja Suomi saa porvarihallituksen.
Kolme ässää: Sipilä, Soini ja Stubb, ovat vääntäneet leikkauslistoja. Naisia ei neuvotteluissa ole näkynyt mailla eikä halmeilla.

Hallitusohjelma oli määrä julkistaa eilen, tätä kirjoittaessani sitä ei vielä käsissä ole.
Prosessi oli erikoinen. Kun kaikki puhuvat avoimuuden lisäämisestä ja kansalaisten oikeudesta tietää asioista jo valmistelun aikana niin ässäkolmikko toimi täysin päinvastoin. Perussuomalaiset ovat jankuttaneet vanhojen puolueiden toimintatavoista, mutta nyt itse toimivat kabinettisalailijoina.

Elämme jälleen yhden totuuden aikaa kun porvaripuolueet saarnaavat, että valtiontaloutta on leikattava tai muuten meidät hukka perii.

Oppi uppoaa kuin häkä koska meidät on kasvatettu velkapelkoon.. Jos et maksa velkojasi niin vouti tulee ja vie viimeisetkin tuhkat pesästä. Niin on päähämme iskostettu.

Kreikassa vasemmistopuolue Syriza voitti vaalit ja lennätti ulos hallitusvallasta kokoomusta vastaavan oikeistopuolueen ja demaripuolue PASOK:in.
Kun Syrizan vaalivoitto häämötti, mediamylly Suomea myöten alkoi julistaa, että äärivasemmisto syöksee maan ja koko Euroopan kuiluun ja ikuiseen kadotukseen.
Kreikkalaiset eivät kuitenkaan uskoneet pelottelua vaan halusivat muutosta, jota Syriza lupasi ja Kreikassa kyllä on parin prosentin kannatuksen kommunistipuoluekin.

Ensi maanantai 17. marraskuuta on päivä, jolloin kuntien pitää viimeistään ilmoittaa ministeriölle ensi vuonna perittävän kunnallisveroprosentin määrä.

Monessa kunnassa veroprosentti on jo yli 20 ja nousee ensi vuodeksi. Tämä on kuitenkin vain osatotuus, sillä verovähennysten takia kunnan todellinen eli efektiivinen veroprosentti pyörii usein alle 16 prosentissa.

Mihin raha katoaa näin taantuman aikaan? Onko se syydetty Kankkulan kaivoon vai ujutettu makaamaan Neitsytsaaren veroparatiisiin? Raha on vain vaihdannan väline; sen markkina-arvon vastineeksi saat tavaraa tai palveluita.

Suomenmaa on herännyt talviunesta ja kylät ovat tulvillaan tapahtumia nyt heinäkuussa. Erityisen hyvää on oma paikallinen tekeminen kuten kesäteatteritoiminta.

Demarit vaihtoivat puheenjohtajaa. Kokoomuksen myötäilijäksi leimattu Jutta Urpilainen sai mennä ja ammattiliittojohtaja Antti Rinne sai puoluekokoukselta valtakirjan.
Kuukauden sisään nähdään, miten Rinne pärjää uuden kokoomuslaisen pääministerin kanssa, sillä minihallitusneuvottelut käydään juhannuksen tienoilla. Haaste on kova, sillä Vasemmiston lähdettyä hallituksesta Kataisen– Urpilaisen luuviitonen tallasi Rinteen taustaryhmän varpaille kipeästi.

Kiitos Merja ja Paavo. Kiitos eduskuntaryhmämme. Kiitos Vasemmistoliitto, kun omatuntona hallituksessa puolustitte pienituloisimpia.

Demokratiassa on neuvoteltava ja usein nieltävä katkera kalkki. Mutta jossain tulee vastaan myönnytysten raja. Meillä se tuli kehysriihessä. Emme suostuneet viemään lapsilisästä köyhimmältäkin perheeltä ja indeksijäädytyksellä ottamaan leipäpalaa työttömän, eläkeläisen ja opiskelijan suusta.