Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Näkökulmat

Ei säästetä hengiltä

Kun syöjiä on enemmän kuin ruuan tienaajia niin pula tulee koska velaksi ei voi loputtomiin elää.

Kategoriat
Näkökulmat

Sutia, ei takapakkia

Joulu meni kosteissa merkeissä, siis säiden puolesta, ei niin kuin kuvittelit, vaan vettä satoi Kainuussakin niin, että rapakot pärskyivät autojen alla.

Loppuvuosi meni ja tämä vuosi alkoi kelissä, jossa otettiin sutia, mutta ei onneksi takapakkia.

Kategoriat
Näkökulmat

Työllisyys ei kädet taskussa kohennu

Suomea pyyhkii yritysjohdon toimesta kylmä irtisanomistuuli. Yrityksille ja niiden omistajille on luvattu suuret, pian voimaan astuvat verohelpotukset, joiden pitäisi helpottaa työllistämistä mutta ahneus on rajatonta.

Kategoriat
Näkökulmat

Palkka parasta sosiaaliturvaa

Kesällä kansanedustajat eivät tahdo päästä julkisuuteen kuin päästämällä sammakoita suustaan kuten kokoomusministeri Paula Risikko, joka halusi sosiaaliturvasta vastikkeellista eli pakon tehdä vastineeksi työtä.

Kategoriat
Näkökulmat

Pitkin Kepulandiaa

Juhannuspäivän aamuna lähdin entisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni kanssa kiertämään Kepulandiaa, tai siis Kainuuta kohteena Raatteen Portti Suomussalmella. Moottoripyörällä mentiin viitostietä leppoisasti ja kurvattiin kirkonkyliin kun kohdalle sattui.

Kategoriat
Näkökulmat

Loma kuuluu kaikille

Kainuu täyttyy tapahtumista kesän aikana. Kesäteatterit laittavat parastaan ja urheilutapahtumat juoksuttavat ihmisiä pitkin pitäjiä.

Kesältä odotetaan paljon ja pahimmillaan toiveet rentouttavasta kesälomasta voivat kääntyä pakkosuoritukseksi. Eivätkä vieraat ja sukulaiset aina oikein muista, että isäntäväkikin ehkä haluaa omaa rauhaa.

Kategoriat
Näkökulmat

Mennä rytkyää

Hallitus mennä kitkuttaa eteenpäin, sanoi pääministeri Katainen. Meidän kylän ex-senaattori Polvis Osku sanoisi tähän, että mennä rytkyää eteenpäin.

Kun sekstetin hallituspohjaa työstettiin vääntö oli kova. Niin erilaisia näkemyksiä ja tavoitteita piti sovittaa yhteen. Keskustalaiset vetäytyivät vastuusta vedoten vaalitappioonsa, jäivät väliinhuutajiksi.

Kategoriat
Näkökulmat

Lapuan laki vai yhteiskuntarauha

30-luvulla vaarini kuskasi Sotkamon Hirvenniemen rautatieasemalta T-mallin Fordilla tavaroita kirkonkylän kauppiaille perheensä toimeentuloksi. Mummo hoiti perheen kahdeksaa lasta ja kotia sekä ompeli vaatteita kylän rouville.

Isoisäni tiedettiin kylällä työväenaatteen mieheksi.

Kategoriat
Näkökulmat

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Vuosi vaihtui, mutta julkisuudessa jatkuu sailastelu. Viimeisen 20 vuoden ajalta ei liene vuottakaan, jolloin kansliapäällikkö Raimo Sailas ei olisi meitä jostain tuhosta pelotellut.

Koko ajan suomalaisten kansallisvarallisuus on kuitenkin kasvanut. Se, missä olemme surkeasti epäonnistuneet, on ollut varallisuuden oikeudenmukainen jakaminen.