Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Uutiset

Oulun VasemmistoPlus: Suomi100-tavoitteeksi julkisen rakentamisen terveellisyys ja puurakentaminen

Vasemmistoliiton oululaisen puolueosaston Oulun VasemmistoPlus ry:n mielestä Oulussa on panostettava tulevaisuudessa enemmän julkisten rakennusten sisäilmaongelmien vähentämiseen. Esimerkiksi Jokirannan koulun ja OSEKK:n Kontinkankaan ja Haukiputaan yksikköjen sisäilmaongelmat ovat erittäin vakavia. Niihin on suhtauduttu opetuksen järjestäjien taholta vakavuudella ja ryhdytty toimenpiteisiin.

Puolueosaston mielestä Oulun olisi silti ryhdyttävä ennaltaehkäisemään sisäilmaongelmia entistä pontevammin ottamalla Suomen itsenäisyyden juhlavuoden tavoitteeksi julkisen rakentamisen terveellisyys ja panostaa puurakentamiseen.

Kategoriat
Uutiset

Vasemmisto kehottaa suomalaisia toimiin varhaiskasvatuksen puolesta keräämällä nimiä

Vasemmistoliitto kampanjoi tulevana viikonloppuna koko Suomessa tasavertaisen päivähoito-oikeuden ja varhaiskasvatuksen sekä maailman parhaiden koulujen puolesta.

– Kehotamme kaikkia ottamaan oma ja lastensa tulevaisuus käsiinsä, ja käynnistämällä kuntalaisaloitteita kumoamaan Sipilän hallituksen rajaukset päivähoitoon kaikkialla missä ne ovat voimassa, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson linjaa.

Kategoriat
Uutiset

Helvi Niskanen on poissa

Entinen SKDL:n kansanedustaja Helvi Niskanen kuoli Oulussa 21. tammikuuta 78-vuotiaana. Hän oli omaa sukua Mansikka, syntynyt Karjalan Suojärvellä 1938.

Poliittiseen toimintaan Helvi Niskanen tuli mukaan nuorena Rovaniemellä. Hän meni Sirola-opistoon ja opiskeli vuoden yhteiskuntatieteitä myös Moskovassa. Ouluun hän muutti 1960-luvun alkupuolella ja työskenteli sekä pioneerien että naisliiton piirisihteerinä ennen valintaansa eduskuntaan.

Kansanedustajana Helvi Niskanen toimi vuodet 1970–1983. Tuona aikana SKDL oli Oulun suurin puolue. Kotikaupungissaan hän vaikutti sekä kaupunginvaltuustossa että -hallituksessa. SKDL:n eduskuntaryhmässä Helvi Niskanen toimi varapuheenjohtajana 1975–82. Hänet valittiin kahdesti myös presidentin valitsijamieheksi. Järjestöpuolella tärkeimmät valtakunnalliset tehtävät olivat Suomen naisten demokraattisen liiton monivuotinen puheenjohtajuus ja jäsenyys SKDL:n liittohallituksessa. Kansan Tahto-lehden johtokuntaan Helvi Niskanen kuului 1979–85.

Eduskuntatyössä Helvi Niskanen keskittyi etenkin sosiaali- ja terveyspolitiikkaan. Lasten päivähoito ja koulutuksen tasa-arvo olivat hänelle merkittäviä asioita hyvinvointivaltion rakentamisessa.

Eduskuntavuosien jälkeen Helvi Niskanen osallistui kansalaisjärjestötoimintaan. Hän muun muassa oli puheenjohtajana Oulu–Matagalpa-ystävyysseurassa ja vierailikin Nicaraguassa yhteistyötä edistämässä. Loppuun saakka hän tuki myös ystävyysseuran kummilapsitoimintaa.

Helvi Niskanen on oman toivomuksensa mukaisesti saateltu viimeiseen lepoon hiljaisesti, ja hänen tuhkansa on laskettu Iijoen rannalle perheen kesämökin läheisyyteen. Häntä jäivät lähimpinä kaipaamaan puoliso ja kolme lasta perheineen.

Kategoriat
Uutiset

Vasemmistoliitto: Talvivaaran kaivoksen uusi omistaja epäilyttävä

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on jättänyt kirjallisen kysymyksen hallitukselle Terrafamen uuden omistajan Trafiguran taustoista. Terrafame ilmoitti viime perjantaina yhtiön rahoitusjärjestelyistä, jonka jälkeen uudesta yhtiökumppanista on paljastunut huolestuttavia tietoja. Trafigura on saanut sakot laittoman myrkkylastin viemisestä Norsunluurannikolle, ja nyt on paljastunut yhtiön johdon runsaat kytkökset veroparatiiseihin.

Kategoriat
Uutiset

Kainuusta vahva tuki Merja Kyllösen presidenttiehdokkuudelle

Kainuun Vasemmiston piirihallitus kiittää suomussalmelaista Euroopan parlamentin jäsen Merja Kyllöstä päätöksestä suostua vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi ja esittää, että puoluevaltuusto valitsisi hänet ehdokkaaksi kokouksessaan 18. maaliskuuta.

Piirihallituksen mukaan Merja Kyllönen, 40, edustaa presidentinvaaleissa Suomen tulevaisuutta urahuippunsa jo ohittaneen herrakerhon rinnalla ja on kansanedustajana, ministerinä ja nyt vaativissa kansainvälisissä tehtävissä Euroopan parlamentin eri toimielimissä osoittanut pätevyytensä.

Kategoriat
Uutiset

Saitko viallisen lehden?

Kansan Tahtoa painavalle lehtipainolle on sattunut virhe, ja osalle tilaajista on päätynyt erä viallisia Kansan Tahtoja (nro 1/17).

Viallisissa lehdissä osa sivuista esiintyy kahteen kertaan ja osa sivuista puuttuu kokonaan.

Kansan Tahto pyytää viallisen lehden saaneita tilaajia ilmoittamaan ongelmasta toimitukselle viimeistään maanantaina 13.2., mieluiten sähköpostitse osoitteeseen tero.kaikko (at) kansantahto.fi

Viallisen lehden saaneille paino on luvannut toimittaa moitteettoman kappaleen.

Pahoittelemme ongelmaa.

Kategoriat
Uutiset

Valtio osti Ärjänsaaren suojelualueeksi

UPM ja Kainuun ELY-keskus ovat tehneet maakaupan, jolla Kajaanissa sijaitseva Ärjänsaari siirtyi ympäristöministeriön hallintaan suojelutarkoituksiin.

Metsäyhtiö UPM aloitti hakkuut omistamassaan, luontoarvoistaan tunnetussa Ärjänsaaressa viime vuoden tammikuussa, mutta mielenosoittajat pysäyttivät ne helmikuussa. Syksyllä 2016 UPM asetti saaren myyntiin.

– Ärjänsaari on monimuotoisen luontonsa ja kulttuurihistoriansa kannalta arvokas, ja se on myös vilkkaassa virkistyskäytössä erityisesti kesäaikaan, toteaa Kainuun ELY-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen ympäristöministeriön tiedotteessa.

Ärjänsaari on osa Natura 2000 ‐verkostoa ja valtakunnallista rantojensuojeluohjelmaa. Alue tunnetaan hiekkarannoista, dyyneistä ja korkeista rantatörmistä. Noin 270 hehtaarin kokoinen saari sijaitsee Oulujärvessä, noin 16 kilometrin päässä Kajaanin keskustasta.

Luontoarvojen lisäksi Ärjänsaarella on huomattava merkitys seudun kulttuurihistoriassa. Saari on ollut muun muassa saamelaisten riittipaikka, ja järvirosvojen tiedetään piilotelleen siellä. Saarella on sijainnut myös Kajaani Oy:n työläisten käytössä ollut lomakylä.

Ärjänsaari pysyy jatkossakin avoimena veneilijöille ja retkeilijöille. Saaren hallinta tulee siirtymään Metsähallituksen luontopalveluille, ja siitä perustetaan aikanaan luonnonsuojelualue. Ympäristöministeriön mukaan saaressa sijaitsevan vanhan lomakylän rakennusten kohtalo ratkaistaan myöhemmin.

Kategoriat
Uutiset

Hänninen ja Semi: Keskittämispolitiikka uhkaa oikeusturvaa

Vasemmistoliiton kansanedustajat Katja Hänninen ja Matti Semi kritisoivat hallituksen esitystä käräjäoikeusverkoston leikkaamiseksi. Kansanedustajien mielestä leikkaukset heikentävät haja-asutusalueiden ihmisten ja ruotsinkielisten ihmisten oikeusturvaa.

Eduskunta on tänään käsitellyt hallituksen esitystä käräjäoikeusverkoston leikkaamiseksi. Esityksessä lakkautettaisiin seitsemän käräjäoikeutta ja 21 käräjäoikeuden toimipistettä ympäri maan.

Kategoriat
Uutiset

Voiko ihminen muuttua?

Voiko ihminen muuttua, kysytään torstaina 16.2. klo 17 alkaen Oulussa, Aleksinkulman isossa salissa järjestettävässä keskustelutilaisuudessa. Keskustelijoina ovat professori Vesa Puuronen ja entinen uusnatsi Esa Henrik Holappa.

Holappa, kunnollinen ja päihteetön oululainen nuorimies, kiinnostui isoisänsä sotakokemuksista ja uppoutui vähitellen aiheeseen. Se johti natsien historian tutkimiseen, sai hänet ihailemaan natseja, vei yhteyksiin uusnatsien kanssa sekä Suomessa, pohjoismaissa, Saksassa että Yhdysvalloissa. Lopulta hän toimi äärioikeistolaisen Suomen Vastarintaliikkeen johtajana.

Ajatteleva nuori mies alkoi viimein kavahtaa natsien väkivaltaisuutta. Hän hylkäsi natsit. Nykyään Holappa on kokemusohjaajana Oulussa. Hän on kirjoittanut kokemuksistaan omaelämäkerrallisen kirjan Minä perustin uusnatsijärjestön.

Oulun yliopiston sosiologian professori Vesa Puuronen on kirjoittanut mm. teoksen Rasistinen Suomi.

Puuronen ja Marjo Laitala palkittiin viime vuonna koulukodeista kertovasta teoksestaan Yhteiskunnan tahra – Koulukotien kasvattien vaietut kokemukset.

Keskustelutilaisuuden järjestävät Oulun rauhanryhmä, Naisunioni, Oulun Luonnonsuojelijat, Oulun SPR ja Oulun Vasemmistoseura.

Kategoriat
Uutiset

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto haluaa remontoida sote-uudistuksen ennen päätöksiä

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston mielestä sote-uudistuksessa on edettävä harkiten ja kaikkien kansalaisten etu huomioiden. Piirijärjestön mukaan uudistuspaketti on remontoitava ennen päätöksiä.

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston mielestä sote-uudistuksessa on edettävä vaiheittain. Ensin on korjattava julkiset terveyskeskukset ja hoitoketjut toimimaan nykyistä paremmin, joustavammin, tiimipohjaisesti, lääkärien ja koko henkilökunnan kunnollisella ammattitaidolla ja yhteistyöllä sekä selkeämmillä tehtävillä.

Kategoriat
Uutiset

Kansan Tahto tänään 111-vuotiaaksi

Kansan Tahto täyttää tänään 3.2.2017 111 vuotta.

Lehden ensimmäinen numero ilmestyi 3.2.1906, ja sen nimiösivulla lehti määritteli itsensä köyhien ja sorrettujen äänenkannattajaksi. Sitä julkaisi oululaisen työväen perustama sanomalehtiosuuskunta ja Kansan Tahto ilmestyi kuudesti viikossa iltapäivisin.

Lehden toimituksen muodostivat vastaava toimittaja Antti Kallio ja toimittaja Juho Raappana.

Toimituksen allekirjoittama uuden lehden esittelyteksti kuuluu kokonaisuudessaan näin:

 

”Köyhien ja sorrettujen äänenkannattaja

Kansan Tahto

alkaa ilmestyä Oulussa joka arkipäivä illalla tästä päivästä lähtien.

Kansan Tahto tulee valtiollisissa ja yhteiskunnallisissa kysymyksissä aina järkkymättä asettumaan sorrettujen ja vääryyttä kärsivien puolelle, tulkoompa sorto mistä päin tahansa, ulko- tai sisäpuolelta, ylhäältä tai alhaalta.

Kansan Tahto ottaa velvollisuudekseen inuvan kansansielun herättämisen, itsetietoisuuden tunteen lietsomisen kansan syviin riveihin, sivistyksen ja valon levittämisen pimeimpiinkin kolkkiin.

Kansan Tahto tulee horjumattomasti taistelemaan Pohjanmaan ja koko Suomen työväestön ja vähävaraisten, nykyisen yhteiskunnan lapsipuolten oikeuksien puolesta. Takeena siitä, että Kansan Tahto pysyy jyrkästi köyhälistön etujen valvojana, on sen synty. Se on työväestön ja köyhälistön oma lehti, sen kansaluokan pystyttämä etutaistelija.

Kansan Tahto tarjoutuu siis kaikkien raatajain rahanalaisten, torpparien, mäkitupalaisten, pienviljelijäin ja palvelijain auttajaksi pyrkimyksissään sorronalaisesta tilastaan niihin oikeuksiin, jotka jokaiselle yksilölle ihmisenä kuuluvat, ja suojelijaksi väkevämmän kansaluokan kuristusta ja holhousta vastaan.

Kansan Tahto tulee tämän tarkoituksensa saavuttamiseksi liittymään yhdeksi tekijäksi siihen valtavaan sosiaaliseen liikkeeseen, joka maassamme mahtavan hyökyaallon tavoin vyöryy ja tempaa kansan pohjakerrokset mukaansa luomaan yksin voimin vääryyden ja rahavallan ikeen hartioiltaan. Se työväenpuolueen ohjelman mukaisesti pyrkii kasvattamaan näillä poloisilla Pohjanmaillakin ”puukenkäin armeijaa”, ajamaan pontevasti yhteenliittymisaatetta, johtamaan voimainsa mukaan kansanjoukkoja oikeuden, totuuden ja ihmisyyden lopulliseen voittoon, viemään kohdaltaan kansaamme onnellisempaa tulevaisuutta kohti, tulevaisuutta, missä kukin tuntisi saavansa puolueettomasti nauttia niistä oikeuksia, jotka hänelle ihmisenä kuuluvat, ja niitä työnsä tuloksia, mitkä häneltä nykyinen yhteiskunta riistää. Kansan Tahto tulee säälimättä repimään niitä sulkuja, jotka ovat köyhälistön hyvinvoinnin tiellä, ja taistelussa surkeilematta käyttämään sanan miekkaa, mutta aina niin, kuin jalo työväenaate velvoittaa, siis arvokkaasti, jospa ankarastikin.

Kansan Tahto toivoo kokoavansa mitä laajimmat kansanjoukot ympärilleen aatteen ajajiksi osuuskunnan jäseninä, lehden asiamiehinä, tilaajina ja kannattajina ja niin yksin yhdistynen voimin tarmokkaasti luomaan sortovallan, rahavallan ja viinavallan orjuuttavaa i’estä hartioiltaan.

Kansan Tahto tulee pontevasti ajamaan raittiusasiaa sen päämäärää kohti, yleiseen kieltolakiin.

Kansan Tahto tulee pääelinkeinomme, maanviljelyksen kehitystä ajaamaan sosiaaliseen suuntaan. Siksi pienviljelijäin ja torpparien itseavustus osuustoiminnan ja yhteenliittymisen kautta, maan hankinta irtolaisille yhteiskunnan avustuksella, valtion tehokkaampi avustaminen y.m. ovat huolenpitomme esineinä.

Kansan Tahtoa ovat luvanneet kirjoituksillaan avustaa m.m. senaattori J.K. Kari, taloudenhoitaja W. Kosonen, kirjailia Hilja Liinamaa, maanvilj. Otto Lindgren, neiti Miina Sillanpää, tri N. R. af Ursin sekä lukuisa joukko työväen ja raittiusaatteen kannattajia.

Kansan Tahto ilmestyen 6:sti viikossa tulee lukuisain kirjeenvaihtajiensa ja ja sähkösanomain kautta seuraamaan vilkaasti kaikkia tapahtumia koti- ja ulkomailla.

Timo Teikäläinen joka viikko kellarissa kertoo matkahavaannoitaan.

Oulussa, helmikuulla 1906.

Toimitus.”

 

 

Kategoriat
Uutiset

Vasemmisto haluaa maailman parhaat koulut ja terveyspalvelut kaikille

Vasemmistoliitto haluaa kuntavaaleissa turvata hyvän elämän perusedellytykset kaikille ja turvata myös Suomen tulevaisuuden menestysmahdollisuudet. Puolueen kuntavaalikampanja Turvallinen tulevaisuus tehdään nyt rakentuu neljän toisiaan tukevan kampanjakärjen sekä #100ideaa-demokratiakampanjan ympärille.

Puolueen lähtökohtana on, että hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut kuuluvat kaikille, ja että tämä periaate on tärkeämpi kuin markkinoiden luominen suurille terveyskonserneille ja Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden pakkoyhtiöittäminen.