Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Uutiset

Vasemmistoliiton Lapin piiri vaatii biotehtaista työtä Lappiin

Sunnuntaina Kittilässä koolla ollut Vasemmistoliiton Lapin piirin kevätpiirikokous suhtautuu myönteisesti suunnitteilla oleviin Lapin metsäteollisuushankkeisiin ja niiden myötä syntyviin työpaikkoihin.

– Hankkeet antavat koko Lapille toteutuessaan valtavan piristysruiskeen ja hillitsee väestön poismuuttoa, piirijärjestö toteaa kannanotossaan.

Vasemmistoliiton Lapin piiri pitää myös tärkeänä, että metsäteollisuus toimii vastuullisesti sekä sosiaalisesti kestävästi Lapin metsissä ja on osa ratkaisua ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Syväväylä Kemin Ajokseen

Piirijärjestö vaatii tulevalta hallitukselta myös pikaisia toimia Lapin liikenneinfran parantamiseksi.

-Investointeja tarvitaan lappilaisten ihmisten sekä yritysten ja tulevien investointien edellytysten parantamiseksi.

Vasemmistoliiton Lapin kevätpiirikokous edellyttää tulevalta hallitukselta Kemin Ajoksen syväväyläyksen toteuttamista, määrärahoja teiden korjausvelan poistamiseksi ja ratayhteyksien parantamiseksi.

Kolarin rata sähköistettävä

Piirijärjestö vaatii uudelta hallitukselta lisäksi nopeita toimenpiteitä Länsi-Lapin alueen ratainfran sähköistämiseksi ja ratainfran parantamiseksi.


Kittilän kunnanvaltuuston ja Lapin liiton valtuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen toi Kittilän kunnan tervehdyksen piirikokoukselle. (Kuva: Henri Ramberg)

Ratayhteyksien parantaminen toisi yhteydet Eurooppaan jo olemassa olevien raideyhteyksien kautta, vähentäisi dieselvetureiden ilmastohaittoja ja parantaisi yhteyksiä Lappiin niin henkilö- kuin tavaraliikenteen osalta.

Tuhannen synnytyksen mekaanisesta rajasta luovuttava

Vasemmistoliiton Lapin piiri esittää myös, että hallitusneuvotteluissa ja hallitusohjelmassa luovutaan synnytyssairaaloille asetetusta 1000:n synnytyksen mekaanisesta rajasta ja mahdollistetaan kahden sairaalan malli pitkien etäisyyksien Lapissa.

Kategoriat
Uutiset

Vappu Pohjois-Suomessa

Vasemmisto juhlii vappuna ympäri Pohjois-Suomen. Listasimme tapahtumia kunnittain.

Oulu

Oulun Vasemmiston vappu alkaa aamulla käynnillä punaisten haudalla. Kymmeneltä haudalla puheen pitää vasemmistoliiton Oulun kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja Suvi Röntynen. Kokoontuminen Vanhan kappelin edessä kello 9.45.
Oulun vappumarssi kokoontuu 1.5. kello 11 Otto Karhin aukiolle, missä Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston puheenjohtaja Olli Kohonen pitää puheen. Kulkue lähtee kello 11.30 ja päätyy Rotuaarille Vasemmiston vappujuhlaan kello 12.
Tänä vappuna korostuu tunnuksena varoitus rasismin ja äärioikeiston noususta. Rasismi on vaarallinen vieraslaji, joka ei kuulu Suomeen. Vappuna puolustetaan rauhanpolitiikkaa, demokratiaa ja ihmisarvoa vihapuhetta vastaan.
Rotuaarilla alkaen kello 12 perinteinen vappujuhla, jossa puhujina kansanedustaja Hanna Sarkkinen (vas) sekä SAK:n johtaja Annika Rönni-Sällinen. Tilaisuuden juontaa Oulun sdp:n järjestökoordinaattori Joni Meriläinen.

Ii

Vappumarssi ja vappupuhe, jonka pitää Heidi Haataja. Tapahtuma alkaa kello 12 ja loppuu noin kello 14.30.

Kalajoki

Kalajoen Vappujuhlat pidetään Teatteritalolla alkaen kello 14.30 kahvittelulla. Juhla alkaa noin kello 15.00. Juhlapuheen pitää Katja Hänninen. Käynti vuoden 1918 muistomerkillä kello 12.

Kempele

Vapputanssit Kempeleen työväentalolla: Teuvo Vuoti & Pekka Roiko kello 13–17, liput 13 euroa.

Kuusamo

Vappujuhla torilla kello 12. Puhujana toiminnanjohtaja Jaakko Alavuotunki.

Liminka

Perinteinen vappukulkue Niittäjäpatsaalle, lähtö liikuntahallin edestä kello 10.
Lasketaan kukkatervehdys patsaalle ja juhlapuheen pitää Carina Läntinen Utajärveltä.

Muhos

Vappupuhe kello 11 työväentalolla, kansanedustaja Hanna Sarkkinen.

Pudasjärvi

Vappupuhe kello 14.15 Pudasjärven torilla, kansanedustaja Hanna Sarkkinen.

Raahe

Vakaumuksensa puolesta kuolleiden haudalla käynti Haaralan hautausmaalla kello 10.30. Seppeleen lasku. Puheen pitää opettaja Jacqueline Velasguez. Laulutoverit esiintyvät.
Vappujuhla Härkätorin puistossa kello 11.30. Puhumassa europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari ja kansanedustaja Katja Hänninen.
Järjestäjinä SAK:n Raahen Seutukunnan Paikallisjärjestö ry sekä Vasemmiston ja SDP:n kunnallisjärjestöt.
Raahen Laulutovereiden Vappukonsertti kello 14 Raahen Työväentalolla. Liput 15 euroa, sisältää pullakahvit.

Kajaani

Vappuaamuna kello 9.45 kokoonnutaan Vanhalla hautausmaalla Kappelin luona ja kello 10 marssitaan lippujen kera Kajaanissa keväällä 1918 teloitettujen punaisten haudalle laskemaan seppeleet.
Muistopuheen haudalla pitää Kajaanin Vasemmiston puheenjohtaja Petja Korkkonen.
Vappumarssi järjestäytyy Wanhan Vesilaitoksen luona kello 11.15 ja lähtee 11.45 pitkin Kauppakatua Raatihuoneentorille.
Torijuhlan avaa Vasemmistonaisten Noora Kyllönen, pääpuhujana on Auto- ja kuljetusalan ammattiliiton puheenjohtaja Marko Piirainen ja äänessä myös Transtechin pääluottamusmies Jouni Lämpsä. Torijuhlan jälkeen kello 13 Kansanpirtillä yhteislaulua, munkkeja ja simaa.

Suomussalmi

Suomussalmella vietetään perinteistä vappua Ämmänsaaren työväentalolla. Juhlapuhujana Merja Kyllönen. Juhlan juontaa Eero Schroderus, joka esittää myös monologeja. Ohjelmassa työväenlauluja, arpajaiset ym. Juhlan jälkeen vapputanssit, esiintyjinä Sari Soini ja Hanuristit.
Juhla alkaa kello 12, vappubaari avataan jo kello 11.

Rovaniemi

Kello 10 kukkien lasku vakaumuksensa puolesta kuolleiden haudalle Kolmannella hautausmaalla.
Kello 11.30 alkaen vappumarssi Kansalaistorilta Rovakatua pitkin Lordin aukiolle. Kulkueen järjestäytyminen klo 11 alkaen. Marssin jälkeen Lordin aukiolla vappupuheet noin kello 12.
Kello 15 alkaen vappujuhla Kansantalon Alasalissa.
Kello 16–18 työväenlaulutapahtuma Kauppayhtiöllä. Säestää Rovaniemen teatterin Kapellimestari Minna Siitonen.

Kemi

Vappumarssille järjestäytyminen kello 11.15 alkaen Sauvotalon parkkipaikalla. Kulkue lähtee kello 11.40.
Vappujuhla Täiköntorilla kello 12 alkaen. Musiikista vastaa Ajan laulu. Puhujana varakansanedustaja Sari Moisanen.
Työväenlaulusessiot ravintola Sataman Tähdessä kello 14 ja ravintola Old Gringossa kello 17.

Itä-Lappi

Itä-Lapin työväen yhteinen vappujuhla Kemijärvellä Taivaan tulien aukiolla vapunpäivänä kello 12 alkaen.
Tilaisuuden avaa Kemijärven tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Kauko Jaakkola, vasemmistoliitto.
Juhlapuheet pitävät Lapin piirijärjestön varapuheenjohtaja, puoluehallituksen jäsen Maria-Riitta Mällinen, sdp, ja Kemijärven kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja, kunnallisneuvos Juha Pikkarainen, vasemmistoliitto.
Vappujuhlan musiikista huolehtivat Kemijärven Työväen Viihdeorkesteri solisteineen johtajana director musices Lauri Luttinen sekä Kemijärven Eläkkeensaajat ry:n kuoro. Puffetissa tarjolla ilmapalloja, makkaraa, simaa ja munkkeja. Vappujuhlan jälkeen lasketaan kukat vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalle vanhalla hautausmaalla.
Työväenlaulutilaisuus Mestarin Kievarissa vappujuhlan jälkeen alkaen kello 14. laulattajana Maija ja Kuukkeli-orkesteri.

Ivalo

Ivalossa vapputilaisuus Työväentalolla kello 14. Tarjolla lohikeittoa ja munkkikahvit. Juhlapuhujana kunnallisneuvos Pertti Keränen.

Tornio

Tornion Vapputilaisuus kävelykadulla kello 10 alkaen ja päättyy noin kello 14. Pidetään puheita ja musiikkia tarjotaan myös. Teollisuusliiton toimitsija Jari Mehtälä Oulun aluetoimistosta pitää avauspuheen ja juhlapuheen eurovaaliehdokas Sari Moisanen.

Juttua muokattu klo 16.57: lisätty Suomussalmen vapputapahtumat.

Kategoriat
Uutiset

Kainuun Vasemmisto: Itä- ja Pohjois-Suomelle oma EU-rahoitus

Kainuun Vasemmiston piirikokous vaatii, että Itä- ja Pohjois-Suomelle avataan oma EU-rahoituksen turvaava ohjelma vuonna 2021 alkavalle uudelle seitsenvuotiskaudelle.

Suomelle luvassa oleva EU-rahoitus on kasvamassa, mutta kansallisessa valmistelussa koko maa on nyt yhtenä alueena ja Kainuunkin saamaa EU-rahoitusta ollaan vääntämässä Etelä- ja Länsi-Suomen hyväksi, vaikka alueelliset erot joita EU-rahoitukselle tulisi tasoittaa eivät ole mihinkään poistuneet vaan jopa kasvaneet.

-Kainuun lähes kaikki kehittämishankkeet kylätoiminnasta korkeimpaan koulutukseen ja työllistämiseen asti ovat EU-rahoituksen varassa, joten siitä on pidettävä kiinni kynsin hampain, kokouksessa todettiin.

Kainuun Vasemmisto korostaa, että parlamenttivaaleissa koko Suomi on yhtenä vaalipiirinä, joten yksikään vasemmistoehdokkaalle annettava ääni ei mene hukkaan vaan ratkaisee koko puolueen paikkamäärän ja henkilökohtaiset äänet ehdokkaiden järjestyksen.

Kainuun Vasemmiston mukaan kuukauden päästä käytävissä Euroopan parlamentin vaaleissa on syytä muistaa, että korulauseilla ja tuuleen huutamalla ei saada aikaan mitään tuloksia vaan EU-asioiden hoitamiseen tarvitaan tietoa ja osaamista.

-Kainuulaisten oma meppi Merja Kyllönen on hyvä esimerkki osaajasta. Hänen esityksestään Euroopan parlamentti juuri hyväksyi liikennepaketin joka parantaa merkittävästi kuljettajien asemaa ja kotimaisten kuljetusyritysten kilpailukykyä Euroopan markkinoilla, piirikokous muistutti.

Kainuun Vasemmisto korostaa, että parlamenttivaaleissa koko Suomi on yhtenä vaalipiirinä, joten yksikään vasemmistoehdokkaalle annettava ääni ei mene hukkaan vaan ratkaisee koko puolueen paikkamäärän ja henkilökohtaiset äänet ehdokkaiden järjestyksen.

Kategoriat
Uutiset

Oikeistopuolueiden toteuttamat koulutusleikkaukset heikensivät Pohjois-Suomen elinvoimaa

Eräs Sipilän hallituksen tuhoisimmista aluepoliittisista päätöksistä tehtiin loppuvuodesta 2016, kun ammattikoulutuksesta leikattiin halvaannuttavat 190 miljoonaa euroa.

– Esimerkiksi Kainuussa leikkaukset ovat näkyneet suoraan koulutuksen laadussa, sillä lähiopetusta on jouduttu useissa oppilaitoksissa vähentämään minimiin. Niukkenevat resurssit ovat myös johtaneet koulutuksen keskittymiseen, kertoo Kajaanin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustajaehdokas Miikka Kortelainen.

Ammattikoulutuksen rahoituksen leikkauksesta äänestettiin eduskunnassa 13. joulukuuta 2016. Käsittelyssä oli tuolloin hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta (HE 177/2016).

Leikkaukset ammattikoulutukseen hyväksyttiin eduskunnassa äänin 109-54, 36 poissa. Leikkauksia vastustivat vasemmistoliiton, sosialidemokraattien ja vihreiden kansanedustajat. Jättileikkauksen äänestivät läpi keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten ja RKP:n edustajat.

Vasemmistoliitto tavoittelee koulutusasioissa täyskäännöstä. Puolue haluaa turvata ammatillisen koulutuksen ja koulutuspaikkojen riittävän tarjonnan sekä tarjota mahdollisuuden korkeakoulutukseen kaikkialla Suomessa.

Lännen Median teettämien laskelmien mukaan Sipilän eronnut hallitus leikkasi koulutuksesta menneellä hallituskaudella laskentatavasta riippuen yhteensä yli 690 miljoonaa euroa. Päätöksistä ovat vastuussa hallituspuolueet keskusta, kokoomus, perussuomalaiset ja myöhemmin siniset.

– Leikkaukset heikentävät koulutuksen laatua, vaikeuttavat koulutustakuun toteutumista ja lisäävät opetushenkilöstön kuormitusta, sanoo Kortelainen.

Vasemmistoliitto tavoittelee koulutusasioissa täyskäännöstä. Puolue haluaa turvata ammatillisen koulutuksen ja koulutuspaikkojen riittävän tarjonnan sekä tarjota mahdollisuuden korkeakoulutukseen kaikkialla Suomessa.

– Jokaisessa Suomen maakunnassa täytyy olla yliopisto tai ammattikorkeakoulu. Toisella asteella lähiopetusta ja -ohjausta tulee jokaisen saada vähintään 30 tuntia viikossa, Kortelainen konkretisoi puolueen tavoitteita.

Vasemmistoliiton vaaliohjelmassa todetaan koulutuksen olevan keskeisessä roolissa eri alueiden työvoiman saatavuuden ja työllisyyden sekä nuorten hyvinvoinnin näkökulmista.

Kategoriat
Uutiset

Vasemmistoliitto vastusti ainoana puolueena kiky-sopimusta

Kilpailukykysopimuksiin liittyvistä lakimuutoksista äänestettiin eduskunnassa 28. lokakuuta 2016. Käsittelyssä oli tuolloin hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksista annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta (HE 170/2016).

Vasemmistoliitto on ainoana puolueena johdonmukaisesti vastustanut kiky-sopimusta. Näin oli myös äänestyshetken koittaessa. Äänestyksessä ainoastaan vasemmistoliiton kansanedustajat äänestivät kikyä vastaan. Sopimuksen kannalla olivat keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten, sdp:n, vihreiden ja kaikkien muiden puolueiden kansanedustajat.

– Vasemmistoliiton saaman arvion mukaan sisältyvät sosiaaliturvamaksujen muutokset vähentävät valtion ja kuntien tuloja nettona jopa 1,3 miljardia. Kun tämän päälle lasketaan hallituksen tuloverokevennykset, nousee kilpailukykysopimuksen hinta julkiselle taloudelle melkein kahteen miljardiin, kirjoitti puolueen puheenjohtaja Li Andersson blogissaan alkuvuodesta 2017.

– Kun yritin syksyllä saada toimittajat kiinnostumaan tästä laskelmastamme, kukaan ei tarttunut aiheeseen. Valtiovarainministeri Petteri Orpo ei suostunut vastaamaan vasemmistoliiton esittämiin kysymyksiin.

Andersson muistuttaa, että myös talouspoliitikan arviointineuvoston raportti kyseenalaistaa hallituksen esittelemät kikyn vaikutukset julkiseen talouteen. Hallitus ja VM ovat mainostaneet järjestelyn olevan kutakuinkin kustannusneutraali. Arviointineuvosto sen sijaan laskee sen pienentävän valtion tuloja pitkällä aikavälillä noin 500 miljoonalla eurolla vuodessa.

Vasemmistoliiton mielestä tuottavuuden ja osaamisen parantaminen on työn halpuuttamista huomattavasti parempi keino laskea yksikkötyökustannuksia.

Kilpailukykysopimuksen hinta julkiselle taloudelle nousee melkein kahteen miljardiin

– Työajan pidentäminen palkkaa lisäämättä pikemminkin lisää työttömyyttä kuin työllisyyttä, ja palkanalennukset vaikuttavat negatiivisesti kansantalouden kokonaiskysyntään ja sitä kautta kasvuun. Tämän vahvisti myös valtionvarainministeriö kesällä tekemässään ennusteessa tälle vuodelle, sanoo Andersson.

– Kysyin marraskuussa hallitukselta, miten he selittävät esimerkiksi kajaanilaisille lastenkodin työntekijöille, jotka jo nyt ihmettelevät, miten heidän lomarahojensa leikkaaminen parantaa suomalaisten vientiyritysten kilpailukykyä, että hallitus kikyn takia ensi keväänä ”joutuu” tasapainottamaan taloutta leikkaamalla vielä lisää, kirjoittaa Andersson.

– Hallitus sai aikaan kilpailukykysopimuksen uhkaamalla leikata palkkoja lainsäädännöllä. He siirsivät ay-liikkeelle vastuun omista leikkauksistaan luomalla tilanteen, jossa ei annettu mitään muita mahdollisuuksia kuin sopia palkanalennuksista. Työntekijät laitettiin osallistumaan leikkauspolitiikkaan työajan palkattomalla pidennyksellä sekä siirtämällä vastuu palkkaan kuuluvista maksuista työnantajilta työntekijöille.

Vasemmistoliiton vaaliohjelmassa todetaan, että mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen ja osaamisen päivittämiseen on paras vakuutus työttömyyttä vastaan muuttuvilla työmarkkinoilla. Puolueen mukaan samalla korostuu myös osaamisen, tutkimuksen ja tuotekehityksen elinkeinopoliittinen merkitys.

– Suomi pärjää globaalissa kilpailussa panostamalla osaamiseen, ei palkkoja alentamalla.

Kategoriat
Uutiset

MEP Merja Kyllönen: Reilummat pelisäännöt kuljetusalalle ovat iso työvoitto

Sosiaalisen Euroopan rakentuminen otti aimo harppauksen eteenpäin tänään, kun Euroopan parlamentti äänesti pitkään valmistellusta liikkuvuuspaketista. 

Sopua kuljetusalan yhteisistä pelisäännöistä hierottiin parlamentissa melkein kaksi vuotta. Täysistunnossa kolmesta eri lainsäädäntökokonaisuudesta koostunut paketti hyväksyttiin vasta kolmannella yrityksellä.

– Olen valtavan iloinen ja helpottunut, että sinnikkäästi jatkamani neuvottelut tuottivat lopulta tulosta, kuljetusalan lähetettyjä työntekijöitä koskevasta direktiivistä vastanut Merja Kyllönen iloitsee. Merjan raportöörivastuulla ollut kokonaisuus hyväksyttiin äänin 317–302, 14 tyhjää.

– Yhteisen ratkaisun löytäminen oli vaikeaa, sillä liikennepaketista muodostui periaatteellinen kamppailu, jossa punnittiin jäsenmaiden sitoutumista EU:n perusarvoihin kuten vapaaseen liikkuvuuteen. Kaikille tahoille ei myöskään sopinut se, että paketin tavoitteena on estää työehtojen polkeminen ja tasata pelikenttää länsi- ja itäeurooppalaisten yritysten välillä, Merja Kyllönen kertoo.

Kuljetusalan markkinoilla Euroopassa on ollut jo pitkään epätervettä kilpailua ja monia negatiivisia lieveilmiöitä. Pienipalkkaiset (usein itäeurooppalaiset) kuljettajat viettävät kuukausia rekoissaan käymättä kotonaan, ja työ- ja lepo-olosuhteissa on puutteita. 

Nykysäännösten porsaanreikiä on myös hyödynnetty perustamalla  postilaatikkoyrityksiä alhaisen palkkatason maihin ja epätasa-arvoinen kilpailu on syönyt reilusti asiansa hoitavien kuljetusyritysten asemaa. 

– Käytännössä toimivaa ja reilua ratkaisua rakennettiin kauan ja huolella. Suomen puheenjohtajakaudella on nyt saumaa saada tämä kokonaisuus kolmikantaneuvotteluissa lukkoon lyödyksi, Merja arvioi.

Kategoriat
Uutiset

Sipilän hallitus lopetti Oulaskankaan synnytykset ja Raahen leikkaukset

Juha Sipilän hallituksen suurimpia syntejä on Oulaskankaan synnytysten ja Raahen nukutuksessa tehtävien leikkausten lopettaminen.

– Syy näihin ratkaisuihin löytyy Sipilän hallituksen hallitusohjelmasta, jossa erikoissairaanhoitoon oli kirjattu 350 miljoonan euron leikkaukset. Jokainen keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten/sinisten kansanedustaja kuittasi leikkaukset hyväksymällä eduskunnassa hallitusohjelman, muistuttaa Vasemmiston kansanedustajaehdokas Anne Huotari.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana toimiva Huotari ihmettelee, miksi pääministeri Sipilä ja sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila eivät puolustaneet oman vaalipiirinsä sairaaloita.

– Vastuu lakkautuksista on myös alueen keskustan ja kokoomuksen kansanedustajilla. Molemmat lakkautukset vaikuttavat etenkin lapsiperheiden elämään pitenevien synnytysmatkojen vuoksi, sekä Raahen osalta mahdollisen paikkakunnan vaihdon tai pitenevien työmatkojen vuoksi.

Jokainen keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten/sinisten kansanedustaja kuittasi leikkaukset hyväksymällä eduskunnassa hallitusohjelman

– Sipilän olisi pitänyt talousmiehenä nähdä, mihin leikkausten lopettaminen johtaa Raahen talousalueella. Ensiksi jouduttiin yt-neuvotteluihin Raahen 40 lääkärin ja hoitajan osalta ja osin sen seurauksena Raahen hyvinvointikuntayhtymä joutui yt-neuvotteluihin 80 työntekijän kanssa. Moni varmasti miettii, jääkö enää asumaan paikkakunnalle. Se on kova ja surullinen isku Raahen kokoisessa kaupungissa., harmittelee Huotari.

Keskustaministeri Annika Saarikon vuonna 2017 laatima keskittämisasetus tulee lopettamaan leikkaustoimintaa myös keskussairaaloista, kuten Kainuusta, Kokkolasta, Kemistä ja Rovaniemeltä.

– Samaan aikaan Oulun yliopistollisessa sairaalassa on leikkausten määrä äärirajoilla. Pahimmassa tapauksessa hoitotakuu pakottaa ostamaan leikkaustoimintaa yksityisiltä sairaaloilta. Raahen aluesairaalassa on jäämässä viisi leikkaussalia vajaakäytölle. Oliko palvelujen yksityistäminen Sipilän hallituksen ja keskittämisasetuksen perimmäinen tarkoitus?, kysyy Huotari.

Vasemmiston mielestä erikoissairaanhoidon palveluja ei pidä ministereiden asetuksilla keskittää, vaan päätösvaltaa on annettava enemmän erityisvastuualueille ja tarvittaessa määritellä lainsäädännöllä, jolloin asiasta käydään julkinen keskustelu ennen päätöksentekoa. Samalla tulee arvioida päätösten vaikutuksia alueiden elinvoimaan.

Kategoriat
Uutiset

Työttömien aktiivimalli silppuriin

Vasemmisto on asettanut tiukkoja ehtoja hallitukseen menon kynnyskysymyksiksi. Yksi niistä liittyy työttömien aktiivimalliin. Puolue voi olla mukana vain sellaisessa hallituksessa, joka lakkauttaa työttömien aktiivimallin.

– Aktiivimalli on osoitus edellisen hallituksen arvomaailmasta. Keskusta, kokoomus, perussuomalaiset ja myöhemmin siniset halusivat antaa hyvätuloisille roimat veronalennukset ja potkia työttömiä päivärahoja leikkaamalla, muistuttaa kansanedustajaehdokas Risto Kalliorinne.

– Lähtökohtana oli oletus, että työtön on lähtökohtaisesti epäaktiivinen ja siksi häntä on piiskattava sohvalta työmarkkinoille. Kuitenkin todellisuudessa suurin ongelma on puuttuvissa työmahdollisuuksissa.

Aktiivimalli on leikannut joka kolmannen työttömän päivärahoja. Näin 150 000:n jo ennestään pienituloisen ihmisen arki on muuttunut huonompaan suuntaan.

Vasemmistoliitto haluaa lakkauttaa hyödyttömän ja nöyryyttävän aktiivimallin.

– Vaikeimpaan tilanteeseen ovat ajautuneet ikääntyneet työttömät, joille aktiivimallin ehtojen täyttäminen on vaikeinta ja siksi leikkuri on iskenyt 60%:iin heistä. Olemattomien työpaikkojen pakkohaku ja hyödyttömät työnhakukurssit ovat tulleet työttömien arkeen. Kukaan ei pysty todentamaan aktiivimallin hyötyjä, muistuttaa Kalliorinne.

Kumotaan aktiivimalli -kansalaisaloite keräsi hetkessä 140 000 allekirjoitusta ja oli historian toiseksi suosituin kansalaisaloite. Eduskunta hylkäsi kuitenkin aloitteen oikeistopuolueiden äänin.

– Näin osoitettiin, että ihmisten mielipiteellä ei ole merkitystä. Ihmisten keskuudessa täysin epäoikeudenmukaisena koettu laki jäi voimaan konkreettiseksi osoitukseksi hallituksen pienituloisia kurittavasta politiikasta. Toki muitakin esimerkkejä löytyy, sillä esimerkiksi eläkeindeksien jäädyttäminen, opintorahan leikkaaminen ja asumistuen leikkaukset ovat laskeneet pienituloisten elintasoa, Kalliorinne sanoo.

– Vasemmistoliitto haluaa lakkauttaa hyödyttömän ja nöyryyttävän aktiivimallin. Meidän keinovalikoimassamme työttömille järjestetään aitoja mahdollisuuksia päästä työelämään tai koulutukseen. Uskomme ihmisten luonnolliseen aktiivisuuteen ja haluamme siksi pitää huolta myös kaikkein pienituloisimpien perusturvasta.

Kategoriat
Uutiset

Eduskuntavaalit ovat ilmastovaalit

Aika ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on loppumassa. Vasemmisto muistuttaa tulevien eduskuntavaalien olevan ilmastovaalit.

– Me olemme ensimmäinen sukupolvi, joka näkee ilmastonmuutoksen vaikutukset ja viimeinen sukupolvi, joka voi vielä tehdä asialle jotain. Meillä on siis vastuu toimia, sanoo vasemmistoliiton oululainen kansanedustaja Hanna Sarkkinen.

– Suurin osa puolueista ei ilmastonmuutoksen aiheuttamasta eksistentiaalisesta uhasta huolimatta ole valmis tekemään riittäviä politiikkatoimia. Ilmastonmuutoksen ykköshuolenaan näkevä nuoriso seuraa poliittista keskustelua varmaankin kauhulla, harmittelee Sarkkinen.

Myös Suomessa on vähennettävä päästöjä, kasvatettava hiilinieluja ja ohjattava pääomat fossiilitaloudesta ilmastokestäviin kohteisiin.

Poliittiset päätökset keskiössä yksilöiden valintojen sijasta

– Vaikka populistit niin väittävät, niin kukaan ei tule viemään dieselautoa pihastasi. Kukaan ei kiellä lihansyöntiäsi. Kukaan ei pakota sinua muuttamaan kerrostaloon. Kukaan ei pakota sinua menemään kirpparille.Päästövähennykset tarkoittavat Sarkkisen mukaan panostuksia rautateihin, joukkoliikenteeseen ja pyöräilyyn. Uusien myytävien autojen on oltava vähäpäästöisempiä ja vanhoissa autoissa on käytettävä vähemmän saastuttavia polttoaineita.

– Myös ruuantuotannon päästöjä on vähennettävä. Se tarkoittaa esimerkiksi punaisen lihan kulutuksen vähentämistä, ruokahävikin ehkäisyä ja viljelymenetelmien kehittämistä. Myös asumisen päästöt on saatava laskuun. Se tarkoittaa öljylämmityksen muuttamista lämpöpumppuihin, vanhojen kerrostalojen energiaremontteja ja lisää puurakentamista. Myös kulutuksen päästöt on saatava vähenemään. Se tarkoittaa vähemmän kertakäyttökulutusta, kestävämpien tuotteiden valmistusta ja enemmän kierrätystä, listaa Sarkkinen.

Ilmastonmuutos nähdään yleensä uhkakuvien kautta. Vasemmistoliitto haluaa tuoda esille myös toivon näkökulman.

– Päästövähennyksiä ei voida jättää vain yksilöiden valintojen varaan, sillä ilmastonmuutoksen hillinnässä ei ole kyse identiteettipolitiikasta. Tarvitaan poliittisia päätöksiä, joilla lisätään uusiutuvaa energiaa ja energiatehokkuutta. Veromuutoksia, joiden avulla ihmisiä kannustetaan ja heille mahdollistetaan ilmastokestäviä valintoja. Lainsäädäntöä, jolla teollisuuden saastutukselle laitetaan rajat.

Suomi tarvitsee vahvempaa hiilinielupolitiikkaa

Hiilinielut imevät hiilidioksidia pois ilmakehästä ja niiden potentiaali ilmastonmuutoksen hillinnässä on valtava. Suomen suurin hiilinielu ovat metsät, suot taas ovat Suomen suurin hiilivarasto. Vasemmisto ajaa Suomeen vahvempaa nielupolitiikkaa.

– Kukaan ei ole kieltämässä metsien hakkuita. Hakkuut on kuitenkin toteutettava ja mitoitettava niin, että hiilinielut eivät pienene ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta kriittisinä tulevina vuosina. Eri puolilla Suomea tämä tarkoittaa eri asioita. Metsänomistajia on kannustettava kasvattamaan metsiä vanhemmiksi ja sitomaan enemmän hiiltä. Suometsissä jatkuvan kasvatuksen metsänhoito voi lisätä hiilensidontaa. Hakatusta puusta kannattaa valmistaa tuotteita, joissa hiili pysyy sitoutuneena mahdollisimman pitkään, muistuttaa Sarkkinen.

Vasemmiston vaaliohjelmassa todetaan, että maanviljelijöitä tulee kannustaa ja kouluttaa hiiltä sitoviin viljelymenetelmiin.

– Suopeltoja on vain 10 prosenttia maatalousmaastamme, mutta niiden päästöt muodostavat jopa viidenneksen kokonaispäästöistämme, eli lähes saman verran kuin liikenne. Niiden hiilitasetta on parannettava ja uusien suopeltojen raivaus on kiellettävä.

Fossiilikapitalismi kuriin

90 kansainvälistä suuryritystä on aiheuttanut noin puolet ihmisen aiheuttamasta ilmastonlämpenemisestä. Näiden yritysten omistajat ovat rikastuneet ilmakehän tuhoamisella.

– Suuryhtiöt riistävät luontoa voittojen vuoksi ja vievät lapsiltamme hyvän elämän edellytykset, jos me sallimme sen. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi meidän pitää hillitä myös fossiilikapitalismia. Eläkevarat ja julkiset omistukset on vedettävä pois fossiilitaloudesta ja sijoitettava ilmastokestäviin kohteisiin. Yritykset on pakotettava raportoimaan hiiliriskeistään ja päästöistään. Fossiiliyhtiöt on laitettava maksamaan aiheuttamistaan päästöistä.

Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii muutoksia ja aiheuttaa kustannuksia. Toisaalta se synnyttää myös uutta työtä.

– On pidettävä huolta, että eriarvoisuus ei välttämättömien ilmastotoimien seurauksena kasva. Se tarkoittaa vahvaa tulojakopolitiikkaa ja kulutusverojen korvaamista pienituloisille muulla verotuksella ja tulonsiirroilla. Suurituloiset saastuttavat keskimäärin enemmän kuin köyhät, joten heidän on kannettava myös isompi vastuu muutoksista, sanoo Sarkkinen.

– Ilmastonmuutoksen hillinnässä ei ole kyse identiteettipolitiikasta ja henkilökohtaisista kulutusvalinnoista, vaan yhteiskunnan ja talouden rakenteiden muuttamisesta. Siinä on kyse maapallon säilyttämisestä elinkelpoisena myös lapsillemme. Ilmastopolitiikassa ei ole sijaa populismille ja lyhytnäköiselle ajattelulle.

Ilmastonmuutos nähdään yleensä uhkakuvien kautta. Vasemmistoliitto haluaa tuoda esille myös toivon näkökulman.

– Ilmastokestävän yhteiskunnan rakentaminen on iso työmaa, työtä syntyy esimerkiksi kun raiteita pitää rakentaa, materiaaleja kierrättää ja taloja remontoida. Ilmastoviisaissa ratkaisuissa on myös iso vientipotentiaali.

– Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää joka tapauksessa isoja muutoksia. Muutos on myös mahdollisuus rakentaa yhteiskuntaa, joka perustuu ylikulutusta ja tuhlaamista kestävämmille arvoille.

Kategoriat
Uutiset

Vasemmisto asettaa ihmisarvon voitontavoittelun edelle

Eräs kevään eduskuntavaalien tärkeimmistä kysymyksistä liittyy vanhusten hoivaan ja sen laatuun.

– Puutteita on ilmennyt niin yksityisellä kuin julkisella puolella, mutta yksityisten toimijoiden esiin nousseet toimintatavat ovat härskiydessään pöyristyttäviä, toteaa Vasemmistoliiton kansanedustaja Katja Hänninen.

Vasemmisto haluaa parantaa hoitajamitoitusta niin, että hoitajien määrä vastaa vanhusten hoidon tarvetta. Puolue haluaa tehdä hoitajamitoituksesta velvoittavan kirjaamalla sen vanhuspalvelulakiin ja velvoittaa kunnat noudattamaan vanhuspalvelulakia erityisesti hoitosuunnitelman laatimisen ja sen noudattamisen osalta.

– Huoli palvelujen toimivuudesta ja valvonnasta ei ole tullut yhdellekään päättäjälle yllätyksenä. Surullista on, että aina pitää tapahtua jotakin vakavaa, ennen kuin ongelmiin puututaan, Hänninen sanoo.

Ikäihminen ei ole kauppatavaraa

Vasemmiston mielestä jokaisella on oikeus inhimilliseen ja arvokkaaseen vanhuuteen, eikä ikäihminen saa olla kauppatavaraa. Laiminlyöntien ehkäisemiseksi puolue haluaa lakiin kirjatut kriteerit henkilöstömitoituksesta ja valvonnasta sekä tuntuvat sanktiot niiden rikkomisesta.

Vasemmisto haluaa parantaa hoitajamitoitusta niin, että hoitajien määrä vastaa vanhusten hoidon tarvetta. Puolue haluaa tehdä hoitajamitoituksesta velvoittavan kirjaamalla sen vanhuspalvelulakiin.

– Kun järjestelmällisesti lasketaan hoivan laatua voittojen maksimoimiseksi, henkilöstö uupuu, palvelua tarvitsevat kärsivät ja luottamus yhteiskunnan kykyyn pitää huolta heikoimmassa asemassa olevista romahtaa. Hyötyjinä ovat miljoonia käärivät suuryritysten johtajat ja sijoittajat, muistuttaa Hänninen.

Myös eläkeläisköyhyys on Suomessa merkittävä ongelma. Ikäihmisten toimeentuloon ovat vaikuttaneet niin Juha Sipilän hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset kuin sosiaali- ja terveydenhuollon ylisuuret asiakasmaksut.

– Eläkeläisköyhyyttä on torjuttava korottamalla takuu- ja kansaneläkettä sekä asiakasmaksuja alentamalla.

Voitontavoittelu kiellettävä myös varhaiskasvatuksessa

Voitontavoittelu hoivan laadun ja turvallisuuden kustannuksella on noussut esiin myös yksityisissä päiväkodeissa. Lasten turvallisuus on jäänyt taka-alalle.

– Yksityistä päivähoitoa on Suomessa ollut vuosikymmenien ajan ja yleensä toimijoina ovat olleet pienten yritysten rinnalla yhdistykset ja säätiöt. Näille onkin ollut tarvetta, kun on haluttu ottaa huomioon esimerkiksi eri kielelliset tai pedagogiset painotukset. Nyt markkinoille ovat tulleet suuryritykset taustallaan samat pomot kuin esimerkiksi Esperissä ja Attendossa.

Laadukas varhaiskasvatus tukee lapsen myöhempää oppimista ja sitä kautta jopa ehkäisee syrjäytymistä.

– Perusopetuksessa voiton tavoittelu on kielletty. Vasemmistoliitto on esittänyt samanlaista kirjausta myös varhaiskasvatuslakiin. Opettajien ammattijärjestö OAJ ja lapsiasiavaltuutettu ovat kanssamme samaa mieltä. Lapsemme eivät ole myytävänä. Yhteinen vastuumme ihmisestä on asetettava voitontavoittelun ja markkinavoimien edelle, Hänninen linjaa.

Kategoriat
Uutiset

Vasemmisto ajaa kestävää metsätaloutta Lappiin

Vasemmistoliiton Lapin piiri vaatii ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää metsätaloutta Lappiin. Puolue ei ole kieltämässä hakkuita Suomessa, kuten luopuva pääministeri Juha Sipilä väitti muutama viikko sitten pääministerin haastattelutunnilla.

Vasemmistoliiton Lapin piirijärjestön mukaan Lapissa hakkuiden määrä voidaan pitää nykyisellä tasolla tai hieman nostaa, mutta Metsähallituksen tuloutustavoitetta pitää kohtuullistaa.

– Esimerkiksi Sipilän hallituksen suunnittelemaa määrää hakkuita ei voida lisätä, vaan hakkuiden määrän tulee olla ilmaston kannalta kestävä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Yhteyttävän biomassan määrä metsässä tulee kasvaa niin, että hiilen sitoutuminen metsiin lisääntyy, toteaa kansanedustaja Markus Mustajärvi.

– Mahdollisten hakkuulisäysten tulee keskittyä erityisesti viivästyneisiin harvennushakkuisiin. Lapissa on paljon nuoria metsiä eli mahdolliset lisäykset voidaan maakunnassa kohdistaa harvennusrästeihin. Kuromalla umpeen talousmetsien taimikonhoito- ja ensiharvennusrästit taataan metsiin mahdollisimman paljon yhteyttävää biomassaa. Se on hyvä asia sekä luonnolle että metsien talouskäytölle, Mustajärvi sanoo.

Lapissa hakkuiden määrä voidaan pitää nykyisellä tasolla tai hieman nostaa, mutta Metsähallituksen tuloutustavoitetta pitää kohtuullistaa.

Vasemmistoliiton Lapin piirin mukaan Lapissa on hoidettu metsiä hyvin, joten harvennushakkuut eivät uhkaa metsien biodiversiteettiä. Lapissa on myös laajoja suojelualueita, joiden puustopääomaan on sitoutunut paljon hiilidioksidia.

Piirijärjestö muistuttaa, että ilmaston kannalta on olennaista myös se, mihin hakattu puuraaka-aine päätyy. Järkevää käyttöä puulle sekä ilmaston että työllisyyden näkökulmasta ovat pitkäikäiset korkean arvonlisän tuotteet, kuten esimerkiksi rakentaminen, tekstiilit tai muovin korvaaminen.

– Biopolttoaineeksi ei pidä käyttää sellaista puuta, joka voitaisiin jalostaa pitkäkestoisemmiksi tuotteiksi. Metsäteollisuuden sivuvirtoja voidaan käyttää biopolttoaineiden tuotannossa, kunhan varmistetaan se, että fossiilista polttoainetta korvattaessa kokonaisvaikutukset ilmakehään pienenevät.

Kategoriat
Uutiset

Kainuun Vasemmisto: Itärata uuteen hallitusohjelmaan

Kainuun Vasemmisto esittää Kainuun ja koko Itä-Suomen liikenneyhteyksiä merkittävästi parantavan itäradan rakentamista eduskuntavaalien jälkeisen uuden hallituksen ohjelmaan.

Uusi ratayhteys rakennettaisiin Helsinki-Vantaan lentokentältä Porvoon kautta Kouvolaan. Savonrataa korjattaisiin samalla nopeuksien nostamiseksi ja näin junayhteys Kainuusta Helsinkiin nopeutuisi tunnilla.

Itäradan myötä esimerkiksi Kuopiosta tai Joensuusta pääsisi Helsinkiin junalla kolmessa tunnissa.

Kainuun Vasemmiston mukaan Suomen rataverkon kehittäminen vääristyy kun katsotaan vain matkustajamääriä eikä tavaraliikennettä. Syntyy keskitysautomaatti joka kurjistaa liikenneyhteyksiä suuressa osassa Suomea.

Piirihallitus esittääkin, että uusi hallitus käynnistäisi nopeasti esimerkiksi Iisalmi-Ylivieskan radan sähköistyksen, jolla on suora vaikutus Kainuuseen.

Teollisuuden kuljetukset kuten Kostamuksen malmijunat tukkivat nyt Kontiomäen ja Oulun ratayhteyttä. Osa tavaraliikennettä voitaisiin sähköistyksellä siirtää Ylivieskan radalle.

Kainuun Vasemmisto kannattaa tutkimusjohtaja Pasi Holmin tuoreessa selvityksessä esittämää Kainuun ja Helsingin yöjunayhteyden palauttamista. Sen tukikustannukset olisivat matkaa kohden samaa luokkaa kuin pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen tuki.