Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Uutiset

Vasemmiston Hänninen: Sipilän toiminta asettaa eduskunnan naurunalaiseksi

Vasemmistoliiton kansanedustaja Katja Hänninen pitää keskiviikkona keskustelussa ollutta pääministerin tiedonantoa työllisyyspolitiikasta ”absurdina teatterina”. Pääministeri Juha Sipilän puheita siitä, ettei kansalaisyhteiskunnan pitäisi yrittää vaikuttaa eduskunnan päätöksentekoon, Hänninen kutsui ryhmäpuheenvuorossaan demokratialle vieraiksi.

– Sipilä hakee eduskunnan selkänojaa lakiesitykselle, jonka sisältöä eduskunta ei ole vielä edes nähnyt. Valitettavasti tällainen toiminta ei suinkaan lisää eduskunnan arvovaltaa vaan asettaa sen jopa naurunalaiseksi.

Käytännössä luottamusäänestykseen johtavalla tiedonannolla haetaan tukea hallituksen esittämällä irtisanomislaille, joka helpottaisi työntekijän irtisanomista alle 10 hengen yrityksissä. Sipilä on leimannut ammattiyhdistysliikkeen vastustusta ulkoparlamentaarikseksi vaikuttamiseksi.

Hänninen kysyi, eikö ammattiyhdistysliikkeellä ole demokraattisessa yhteiskunnassa oikeus puolustaa työntekijöiden yhdenvertaisuutta lain turvaamilla keinoilla.

”Ammattiliittojen ainoaksi keinoksi jää aloittaa taistelu sopimusyhteiskunnan ja kansalaisten oikeusturvan puolesta.”

– Nyt hallituksen esityksellä ajetaan vääjäämättä ammattiliitot tilanteeseen, jossa ainoaksi keinoksi jää aloittaa taistelu sopimusyhteiskunnan ja kansalaisten oikeusturvan puolesta.

Vasemmisto kannattaa työmarkkinaosapuolten aitoa ja avointa sopimista, Hänninen sanoi. Hallitusta hän syytti tuplapetoksesta, kun se leikkasi ensin aktiivimallin avulla työttömiltä ja ajaa nyt irtisanomislakia neuvottelematta siitä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Ammattiliitoissa on tulkittu pääministerin luvanneen kilpailukykysopimuksen yhteydessä, ettei hallitus tee lisäleikkauksia työttömyysturvaan ja valmistelee työlainsäädännön uudistukset kolmikantaisesti.

Irtisanomislaista kärsisivät erityisesti naiset.

Hänninen ennakoi, että irtisanomislaista kärsisivät erityisesti naiset. Hän sanoi naisten joutuneen jo hallituksen aiempien leikkausten maksajiksi.

– Itse naisvaltaisella matalapalkka-alalla työurani tehneenä en voi ymmärtää politiikkaa, jossa sukupuolivaikutukset jätetään jatkuvasti arvioimatta tai niistä ei yksinkertaisesti piitata.

Hänninen esitti, että irtisanomislain sijasta ensimmäisen työntekijän palkkaamista yrityksissä voitaisiin tukea vasemmiston esittämällä automaattisella palkkatuella. Kansanedustajan mukaan pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat ennen kaikkea parempia työvoimapalveluita, koulutusta ja kannustavamman sosiaaliturvan.

Kategoriat
Uutiset

”Nyt pitää päästä kopparin paikalta lyöntivuoroon” – paineita purettiin SAK:n suurkokouksessa

Ammattiyhdistysväki uhkui taistelutahtoa perjantaina Helsingissä järjestetyssä SAK:n ammattiliittojen kokouksessa. Kokouksessa ei tehty päätöksiä, mutta niin keskusjärjestön kuin liittojen edustajat vakuuttivat vastustavansa maan hallituksen esittämää irtisanomislakia niin kauan, että hallitus peruu esityksen.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta huomautti, etteivät irtisanomislain vaikutukset jää yhteen lakimuutokseen vaan tulevat vastaan tulevissa työehtosopimusneuvotteluissa. Elorannan mukaan SAK ei vaadi työntekijöille lisää etuuksia vaan vaatii, ettei työntekijöiltä viedä enempää.

Ay-liike palaa neuvottelupöytiin, kun irtisanomilakiesitys vedetään pois ja palataan alkuperäiseen tavoitteeseen eli työllisyyden parantamiseen.

– Vetäkää lakiesitys pois ja palauttakaa rauha työmarkkinoille, Eloranta vetosi.

 

Yleislakko ja eduskuntavaalit mielessä

JHL:n kemiläinen edustajiston jäsen Kati Tervo tulkitsi ay-väen olevan yleislakkoa vailla.

– Ei esitys muuten kaadu, ellei porukka pistä koko kentän laajuudelta takapuolta kenttään.

Kilpailukykysopimuksen leikkaukset iskivät erityisesti JHL:n jäseniin. Tervo uskoo, että jäsenistön lakkovalmius on suurta, kunhan sen takana ovat kaikki toimialat ja tarpeeksi iso porukka.

Hän näkee kamppailun huipentuvan ensi kevääseen, jolloin maahan pitäisi saada työntekijäystävällisempi hallitus ja ay-väki takaisin sopimuspöytiin.

Kyse on niin suuresta muutoksesta lainsäädäntöön, että se voi avata tien myös muille huononnuksille.

Irtisanomislaki voi avata tien myös muille työelämän huononnuksille, Teollisuusliiton Jouni Jussinniemi muistuttaa. (Kuva: Niko Peltokangas)

Teollisuusliiton valtuuston pyhäjärvinen jäsen Jouni Jussinniemi uskoo myös, että irtisanomislaki herättää ihmiset työpaikoilla. Työntekijöitä eriarvoistavassa laissa on kyse niin suuresta muutoksesta lainsäädäntöön, että se voi avata tien myös muille huononnuksille.

– Nyt on toiminnan aika. Ei me voida koko ajan olla kopparin roolissa vaan nyt pitää päästä takakentältä lyöntivuoroon.

– Meidän täytyy nyt ja tulevaisuudessa puolustaa työehtosopimusten yleissitovuutta, Jussinniemi sanoi omassa puheenvuorossaan.

Tervon tavoin eduskuntaan ehdolla oleva Jussinniemi katsoo jo kevään vaaleihin.

– Joka palkkansa työstä saa, täytyy muistaa äänestää duunaria seuraavissa vaaleissa.

 

Media suhtautuu suopeammin

Yle näytti SAK:n liittojen suurkokouksen suorana netissä. (Kuva: Niko Peltokangas)

Liittoaktiivien kiihkeät puheet osoittivat hyvin, miksi tilaisuus oli järjestetty. Kentän toimijat pääsivät purkamaan paineitaan ja vahvistamaan uskoaan yhteiseen asiaan. Paasitornin juhlasalin etuosaan kiemurteli kaksi jonoa, joista puhuja toisensa jälkeen vaati ay-liikkeen yhtenäisyyttä tai jopa puoluerajat ylittävää vaalityötä.

Samalla yleisö ja työmarkkinakiistan vastapuolet saivat kuulla työntekijöiden suodattamattomia tuntoja äänenpainoilla, jotka harvoin kuuluvat vaikkapa liittojohtajien viestintään. Puheenvuoroissa vaadittiin moneen kertaan yleislakkoa, väläytettiin polttoaineen jakelun katkaisemista, lausuttiin runoja ja lähetettiin terveisiä pää-, työ- ja liikenneministereille.

Ay-liikkeen tulkinta kiky-sopimuksen rikkomisesta on noussut nyt uutisaiheeksi.

Jos irtisanomislaki on ay-liikkeelle viimeinen niitti, myös media vaikuttaa suhtautuvan siihen eri tavalla kuin esimerkiksi aktiivimallia vastustaneeseen mielenilmaukseen. Viimeviikkoinen lakkopäiväkään ei saanut tuomiopäivän tuulia valloilleen lööpeissä, joissa aiemmin on manattu lakkokaaosta ja moraalipaniikkia.

Tilanteesta kertoo jotain myös se, että ay-liikkeen tulkinta kiky-sopimuksen rikkomisesta on noussut nyt uutisaiheeksi. Jo aktiivimallin vastustaminen perustui osin siihen, että kiky-sopimuksen yhteydessä pääministeri Sipilä lupasi olla koskematta työttömyysturvaan ja neuvotella muut työmarkkinauudistukset kolmikantaisesti työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen kanssa.

Suurkokouksen todelliset vaikutukset näkyvät syksyn aikana. Kokouksen jälkeen kokoontunut Teollisuusliiton hallitus ilmoitti koventavansa vastatoimia irtisanomislakia kohtaan. Tarkemmin toimenpiteistä ilmoitetaan kuitenkin vasta seuraavien viikkojen aikana.

Kirjoittaja osallistui tilaisuuteen Yleisen Lehtimiesliiton puheenjohtajana ja SAK:n edustajiston jäsenenä.

Kategoriat
Uutiset

Lakolla on työntekijöiden tuki

Useat ammattiliitot ovat tänään lakossa vastalauseena hallituksen esittämälle irtisanomislaille, joka helpottaisi ”henkilöperusteista” irtisanomista pienissä yrityksissä. Hallitus vakuuttelee työllistämiskynnyksen laskevan, mutta ammattiyhdistysliike ei hyväksy työntekijöiden eriarvoistamista yrityksen koon perusteella.

Raahessa SSAB:n terästehtaan ruokalaosuuskunnassa työskentelevä Matti Nikula kertoo, että kaikki työntekijät ja toimihenkilöt osallistuvat lakkoon.

– Ylivoimaisesti suurin osa työntekijöistä ymmärtää tämän työehtojen heikennyksen ja on lakon takana.

”Se eriarvoistaa työntekijöitä ja yrityksiä ja antaa työnantajalle mahdollisuuden pärstäkerroinirtisanomisiin.”

Luottamusmiehenä toimiva Nikula ei voi hyväksyä lakiesitystä ”missään tapauksessa”.

– Se eriarvoistaa työntekijöitä ja yrityksiä ja antaa työnantajalle mahdollisuuden pärstäkerroinirtisanomisiin.

Lakon tälle päivälle ovat julistaneet SAK:laiset Palvelualojen ammattiliitto, Teollisuusliitto, elintarviketyöläiset ja Sähköliitto sekä STTK:lainen ammattiliitto Pro. Lakko koskee erikseen valittuja sopimusaloja ja työpaikkoja. Lisäksi useat ammattiliitot, viimeisimpänä akavalainen Insinööriliitto, ovat julistaneet ylityö- ja vuoronvaihtokieltoja.

Myös HKScanilla Forssassa työskentelevä Janne Nieminen sanoo työntekijöiden ymmärtävän asian tärkeyden.

– Varsinkin tänään on keskusteltu Lindströmin tiedotustilaisuuden jälkeen työpisteellä, ja ihan samalla fiilingillä, että hyvän asian vuoksi ollaan huominen päivä pois, lihatehtaan varapääluottamusmies sanoi tiistaina.

Työnantajan kanssa Nieminen ei ole ollut asiasta puheissa, mutta pientä propagandaa on ollut esillä, että töitä tehtäisiin ”toisin kuin kilpailijalla”.

 

SAK:lla suurkokous perjantaina

Työ- ja elinkeinoministeri Jari Lindström (sin) kertoi tiistaina muutoksista hallituksen irtisanomislakiesitykseen. Uusi laki koskisi alle 10 työntekijän yrityksiä 20:en sijaan. Lisäksi henkilöperusteisesta irtisanomisesta seuraava karenssi lyhenisi 90 päivästä 60 päivään.

Hallitus koplaisi kuvioon myös yhteistoimintalain siten, että se tarjoaa ay-liikkeen, työnantajien ja hallituksen kolmikantaista työryhmää yt-lain muutosten valmisteluun. Kaikki kolme keskusjärjestöä SAK, STTK ja Akava ilmoittivat kuitenkin, ettei irtisanomislaki kelpaa muutettunakaan.

”Kyllä tässä on takana yleissitovuuden murtaminen myös.”

Janne Niemisen mielestä rajan siirtäminen 10 hengen yrityksiin ei muuta ydinasiaa.

– Tässä luodaan kahden kerroksen väkeä. Hallituksen touhu on ihan järjestelmällistä, pyritään murtamaan ammattiyhdistysliikettä monelta eri saralta. Kyllä tässä on takana yleissitovuuden murtaminen myös.

Nieminen toivoo ay-liikkeen jatkavan ponnisteluja niin kauan, että lakiesitys perutaan. Hän sanoo odottavansa, millaista tahtoa SAK:n liittojen tapaamisessa on perjantaina.

SAK:laisten liittojen päättäjiä kokoontuu perjantaina linjaamaan jatkotoimista irtisanomislakia vastaan. Helsingissä Paasitornissa pidettävään kokoukseen odotetaan noin viittäsataa ay-toimijaa.

SAK, Pro ja Insinööriliitto ovat koonneet verkkosivuilleen tietoa työtaisteluista.

Kategoriat
Uutiset

Arhinmäki kyseenalaistaa ministeriön teettämän CETA-selvityksen kaivoslaista

Vasemmiston kansanedustajat kysyivät elokuussa elinkeinoministeri Mika Lintilältä (kesk), aikooko hallitus aloittaa kaivoslain uudistamisen vielä tällä vaalikaudella. Eduskunta edellytti lakiuudistuksen tarpeellisuuden arvioimista, kun se hyväksyi EU:n ja Kanadan välisen CETA-vapaakauppasopimuksen.

Sopimukseen sisältyvä investointisuoja herätti huolta monissa asiantuntijoissa, joita eduskunnan valiokunnat kuulivat. Sen pelätään vaikeuttavan kaivoslain uudistamista myöhemmin, sillä kanadalaiset kaivosyhtiöt voivat haastaa investointisuojan turvin Suomen valtion oikeuteen päätöksistä, jotka haittaavat niiden liiketoimintaa.

Viime viikolla antamassaan vastauksessa Lintilä kertoi, että työ- ja elinkeinoministeriö on teettänyt selvityksen, jonka mukaan CETA-sopimus ei aiheuta muutostarpeita kaivoslakiin.

”Eduskunta edellytti hallitukselta kaivoslain uudistamisen arviointia.”

Vasemmiston kansanedustaja Paavo Arhinmäki ei ole tyytyväinen selvityksen laajuteen ja kyseenalaistaa sen puolueettomuuden. Hän kirjoittaa asiasta tänään nettisivuillaan.

– Eduskunta edellytti hallitukselta kaivoslain uudistamisen arviointia. Se tarkoittaa laajempaa arviointia, kuin pelkkää CETA-sopimuksen vaikutusten selvityksen tilaamista kaivosteollisuuden puolustajalta.

 

Uusi kysymys heti perään

Uudessa kirjallisessa kysymyksessään Arhinmäki tiedustelee, miten selvityksen laatija valittiin ja miten sen puolueettomuudesta huolehdittiin. Hän kysyy myös, milloin eduskunnan edellyttämä kaivoslain uudistamisen arviointi tehdään ja miten se tulee eduskunnan käsittelyyn.

Arhinmäen mukaan kauppasopimuksia leimannut salailu jatkuu nyt työ- ja elinkeinoministeriössä. Kansanedustajat saivat tietää ministeriön teettämästä selvityksestä kirjallisen kysymyksen vastauksesta ja pääsivät tutustumaan siihen erikseen pyytämällä.

”Kenen näkökulmasta selvitys on laadittu ja kenen huolia siinä on huomioitu?”

Ihmetystä herättää myös se, että selvityksen on laatinut asianajotoimisto Borenius, joka tunnetaan muun muassa Talvivaaran kaivosyhtiön edustamisesta oikeudessa. Yrityksen asiakasluettelon mukaan se on edustanut myös useita muita kaivosyhtiöitä ympäristöasioihin liittyvissä oikeustoimissa.

– Nyt herääkin kysymys, kenen näkökulmasta selvitys on laadittu ja kenen huolia siinä on huomioitu, Arhinmäki kirjoittaa.

Kaivoslain uudistamistarpeita käsitellään myös ensi viikolla ilmestyvässä Kansan Tahdon numerossa.

Kategoriat
Uutiset

Kyllönen kannatti tekijänoikeusuudistusta – ”tekijä on ansainnut työstään korvauksen”

Euroopan parlamentti hyväksyi keskiviikkona kantansa EU:n tekijänoikeusuudistukseen. Heinäkuussa valmisteluun palautettu direktiiviluonnos meni nyt läpi selkeällä enemmistöllä ja muun muassa vasemmiston Merja Kyllönen kannatti sen hyväksymistä.

Parlamentin tiedotteen mukaan direktiiviin lisättiin takeita sananvapauden turvaamisesta sekä helpotuksia pienyrityksille. Kyllönen sanoo äänestysratkaisunsa perustuneen samoihin asioihin, joita tiedotteessa tulee esiin.

– Mielestäni myös digiaikana tekijä on ansainnut työstään asiallisen korvauksen, euroedustaja toteaa.

Tekijänoikeusjärjestöt ja Suomessa esimerkiksi media-alan työnantaja- ja työntekijäjärjestöt ovat kannattaneet uudistusta. Kansalaisjärjestöt sekä Facebookin ja Googlen kaltaiset suuryhtiöt ovat puolestaan vastustaneet sitä.

Eniten keskustelua on herännyt kahdesta artiklasta, joiden pelätään johtavan sananvapauden rajoittumiseen sekä netin massavalvontaan ja muuttumiseen pelkästään suuryhtiöiden tiedotuskanavaksi.

Korvausta ei voi vaatia pelkän linkin ja muutamien saatesanojen jakamisesta.

”Linkkiverona” tunnettu artikla 11 antaa kustantajille oikeuden periä sosiaalisen median palveluilta ja muiden tuottamaa sisältöä jakavilta uutissivustoilta korvauksia heidän omistamansa sisällön jakamisesta.

Parlamentin kannan mukaan taiteilijoiden, toimittajien ja muiden varsinaisten sisällöntuottajien tulee saada osansa näistä korvauksista. Pienten yritysten ei kuitenkaan tarvitse korvauksia maksaa. Lisäksi korvausta ei voi vaatia pelkän linkin ja muutamien saatesanojen jakamisesta.

Toinen kiistanalainen artikla 13 velvoittaa yhtiöt varmistamaan, ettei niiden verkkoalustoille ladata tekijänoikeuksia loukkaavia teoksia kuten kuvia ja videoita. Vastustajien ”meemikielloksi” kutsuma vaatimus ei parlamentin kannan mukaan koske siteeraamista ja parodiointia eikä esimerkiksi Wikipedian kaltaisia sivustoja.

 

Direktiivi muotoillaan parlamentin kannanoton jälkeen

Kyllösen mukaan lähtökohta on yhä säilyttää internet yhtä vapaana kuin tällä hetkellä, mutta sisältöä tuottavat artistit ja toimittajat saavat reilumman osan heidän töillään saavutetuista tuotoista.

Mutta johtaako direktiivi ennakkosensuuriin, kun nettiyhtiöt alkavat estää tekijänoikeuden alaisten teosten lataamista palveluihinsa? Ennakkosuodatus voisi johtaa esimerkiksi meemikuvien estämiseen.

”Juristien tehtävänä on vielä varmistaa, ettei kansalaisoikeuksia loukata.”

Kyllönen viittaa tekijänoikeusjärjestö Teoston tiedotteeseen, jonka mukaan tämä olisi EU-lainsäädännön perusteella kiellettyä. Jäsenmaita edustavan ministerineuvoston oikeudellinen osasto on vakuuttanut parlamentille, ettei käytäntä rajoita sananvapautta tai muita perusoikeuksia. Nettipalveluiden pitää estää luvattomien sisältöjen leviäminen yhteistyössä tekijänoikeuksien haltijoiden kanssa.

– Tulevissa trilogeissa juristien tehtävänä on vielä varmistaa, ettei kansalaisoikeuksia loukata missään muotoa, Kyllönen sanoo.

Trilogi tarkoittaa neuvottelua parlamentin, komission ja jäsenmaita edustavan neuvoston välillä. Lopullinen direktiivi tulee neuvottelujen jälkeen vielä europarlamentin hyväksyttäväksi.

Kategoriat
Uutiset

”Täydellinen luottamuspula hallitusta kohtaan” – Huutola pitää irtisanomislakia ideologisena

Ammattiliitot keskusjärjestö SAK:ssa ja muutama muukin valmistautuvat poliittisiin työtaisteluihin, jos hallitus ei luovu esityksestään irtisanomissuojan laskemisesta pienissä yrityksissä. SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola kuvailee tilannetta ”täydelliseksi luottamuspulaksi hallitusta kohtaan”.

– Kun suostuttiin pitkin hampain vaikeaan ja raskaaseen kilpailukykysopimukseen, ajateltiin, että tämä hallitus ei ole enää tuomassa heikennyksiä työntekijän asemaan. Hallitus on rikkonut meidän mielestä tätä sopimusta. Tämä on viimeinen pisara, jota ay-liike ei hyväksy.

SAK:n pärstäkerroinirtisanomiseksi kutsuma esitys helpottaisi niin sanottua henkilöperusteista irtisanomista työpaikoilla, joilla on enintään 20 työntekijää. Henkilöperusteisia irtisanomissyitä ei ole lueteltu lainsäädännössä, mutta sillä tarkoitetaan esimerkiksi työn huonoa jälkeä tai painavaa syytä, jonka vuoksi työntekijä ei enää selviydy työtehtävistään.

Hallituksen esityksessä irtisanominen olisi mahdollista entistä vähäisemmistä laiminlyönneistä tai työntekijän ja työantajan välisen luottamussuhteen horjuttamisesta. Samalla poistuisi velvollisuus tarjota muuta työtä.

”Tämä on ideologinen pyrkimys heikentää työsuhdeturvaa.”

Järjestöjohtajan mukaan hallitus yrittää romuttaa ay-liikkeen edunvalvonnan perimmäisiä lähtökohtia puuttuessaan työsuhdeturvaan. Ay-liike ei voi hyväksyä ihmisten asettamista erilaiseen oikeudelliseen asemaan sen perusteella, minkä kokoisessa yrityksessä nämä työskentelevät.

– Tämä on ideologinen pyrkimys heikentää työsuhdeturvaa, jotta työnantaja voisi entistä enemmän ohjata paikallisten ratkaisujen syntymistä niin, että työntekijät eivät uskalla niitä vastustaa.

 

Heikentää luottamusta tulevaisuuteen

Esityksellä on SAK:n arvioissa ennemmin huonontavia kuin parantavia vaikutuksia työllisyyteen. Työpaikkojen muuttuminen entistä epävarmemmiksi heikentää ihmisten luottamusta tulevaisuuteen ja vähentää uskallusta kuluttaa, ostaa asuntoja ja suunnitella oman elämän kehittämistä, Huutola sanoo.

Suomalainen lomautusjärjestemä on ainutlaatuinen.

Hän huomauttaa, että työsuhteen koeaika on jo nyt pitkä ja suomalainen lomautusjärjestemä on ”ainutlaatuinen koko maapallolla”. Joustavia mahdollisuuksia reagoida suhdannevaihteluihin ja muihin tilanteisiin on jo olemassa.

Liitot eivät ole vielä ilmoittaneet työtaistelujen tapaa tai ajankohtaa. Työntekijä- ja työnantajajärjestöt olivat aiemmin sopineet, että poliittisista lakoista ilmoitetaan etukäteen, mutta Elinkeinoelämä keskusliitto irtisanoi keskusjärjestöjen väliset sopimukset viime vuonna.

Toistaiseksi liitot ovat viestineet ”järjestöllisistä toimista”. Varsinaisten lakkojen lisäksi se voi tarkoittaa esimerkiksi ylityö- tai vuoronvaihtokieltoa, mielenosoituksia tai muuta yleiseen mielipiteeseen vaikuttamista.

Kategoriat
Uutiset

Vasemmisto julkaisi verolinjansa: kulutusta verotettava mutta ei pienituloisten kustannuksella

Vasemmistoliitto julkaisi verouudistuksensa puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa tiistaina. Verotuksen painopistettä siirrettäisiin uudistuksessa työn verottamisesta kulutuksen ja luonnonvarojen käytön verotukseen. Se ei kuitenkaan tarkoittaisi progressiivisten verojen muuttamista tasaveroiksi.

– Ympäristöverojen korotusten mahdolliset kustannuksia lisäävät vaikutukset pienituloisille tulee korvata muilla veroilla ja tulonsiirroilla, puolueen puheenjohtaja Li Andersson sanoi Lahden kaupungintalolla pidetyssä kokouksessa.

Oleellista on, että verojärjestelmä pienentää tulo- ja varallisuuseroja.

Yksittäisten verojen sijaan oleellista on se, että verojärjestelmä pienentää tulo- ja varallisuuseroja, Andersson painottaa. Myös kattavat julkiset hyvinvointipalvelut tasaavat hyvinvointieroja. Linjaus erottaa puheenjohtajan mukaan vasemmiston oikeistosta.

Andersson nimitti Sipilän hallituksen suurituloisille antamia veroalennuksia, työnantajamaksujen pienennyksiä ja energiatukia ”veropopulismiksi, joka on haitallista sekä ympäristön, tasa-arvon ja hyvinvointivaltion kannalta”.

– Ympäristöverotuksen osalta hallituksen toiminta on ollut epäjohdonmukaista: esimerkiksi autoilun verotus huomioi päästöt hieman aiempaa paremmin, mutta samaan aikaan on kasvatettu teollisuuden uusiutumattoman energian verotukia ja pienennetty kaivosten sähköveroa.

Tuloverotuksen progression eli portaittainen kiristäminen ja pääomatulojen verottaminen samalla tavoin vastaa Anderssonin mukaan sekä ihmisten veronmaksukykyä että oikeustajua.

 

Poimintoja vasemmistoliiton vero-ohjelmasta:

  • Varallisuusvero palautetaan.
  • Pienituloisten asemaa parannetaan kasvattamalla kunnallisverotuksen perusvähennystä.
  • Harmaata taloutta vastustetaan laajentamalla pakollinen veronumero rakennusalalta majoitus- ja ravitsemusalalle, kiinteistöpalvelualalle, telakoille ja teknologiateollisuuteen.
  • Investointituella kannustetaan taloyhtiöitä ja asunnon omistajia parantamaan kotiensa energiajärjestelmiä.
  • Otetaan käyttöön päästöpohjainen lentovero henkilö- ja tavarakuljetukselle.
  • Ympäristölle haitallisia tukia karsitaan ja kohdennetaan uudelleen vähintään 500 miljoonalla eurolla.
  • Omistusten julkisuutta lisätään ja hallintarekistöinnin kaltaiset veronvälttelymahdollisuudet poistetaan.

Ohjelma on luettavissa Vasemmiston verkkosivuilla.

Kategoriat
Uutiset

Aino-Kaisa Pekonen: Sote-valmistelun ei tarvitse valua hukkaan

Eduskunnan käsittelyssä oleva sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus voidaan toteuttaa nykyisten lakiesitysten pohjalta, mutta kolmella ehdolla, sanoo vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen.

Ehtona on markkinamallin jättäminen pois, verotusoikeuden antaminen maakunnille sekä budjettileikkurista luopuminen.

– Palveluiden integraation toteuttamiseksi palveluiden järjestäminen ja tuottaminen on siirrettävä yhdelle toimijalle demokraattisen vallankäyttäjän käsiin, vaikka nyt ehdotetuille maakunnille, Pekonen linjasi tänään eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Lahdessa.

Punavihreä oppositio on yhtä mieltä sote-uudistuksen ydinkysymyksistä.

Kansanedustajan mukaan punavihreä oppositio eli Vasemmisto, SDP ja vihreät ovat yhtä mieltä uudistuksen ydinkysymyksistä vaikka yksityiskohdissa on eroja.

Perusterveydenhuollon tasa-arvo- ja saatavuusongelmien ratkaisemiseksi Vasemmisto vaatii terveyskeskusmaksujen poistamista ja hoitotakuun uudistamista, jotta kiirettömään hoitoon pääsee viikossa.

Pekonen otti puheessaan kantaa myös taksiliikenteen vapauttamisen myötä takkuilleisiin kilpailutettuihin Kela-kyyteihin.

– Esimerkiksi meillä Riihimäellä Kela-taksien saatavuusongelmat jatkuvat yhä. Taksikeskus ei aina vastaa eikä tilattua kyytiä näy portilla.

Pekonen vaatii hallitukselta tarkkaa seurantaa, onko ongelmissa kyse vain siirtymävaiheesta vai uudistuksessa järjestelmätason valuvika, joka vaatii korjausta.

Kategoriat
Uutiset

Ministeri vastasi ja sai uuden kysymyksen turvapaikanhakijoiden kohtelusta

Kansanedustajien ja sisäministeri Kai Mykkäsen (kok) kirjeenvaihto turvapaikanhakijoiden kohtelusta jatkui, kun ministeri vastasi Hanna Sarkkisen (vas) kysymykseen vainottujen kurdiaktivistien palauttamisesta Iraniin. Mykkäsen mukaan kurdien järjestelmällinen vainoaminen Iranissa on Maahanmuuttoviraston tiedossa.

– Poliittiseen toimintaan vetoavien hakijoiden on osoitettava uskottavalla ja muusta näytöstä sekä maatiedosta tukea saavalla tavalla, että he ovat todella poliittisia toimijoita ja Iranin viranomaisten mielenkiinnon kohteena, kirjallisen kysymyksen vastauksessa sanotaan.

Maahanmuuttovirasto jätti tutkimatta ”Behdadin” uuden turvapaikkahakemuksen.

Sarkkisen kysymys liittyi yhdeksän vuotta Suomessa asuneeseen ja työskentelevään ”Behdadiin”, jonka viranomaiset aikovat toimittaa Iraniin. Häntä odottaa Iranissa todennäköisesti vaino poliittisen aktiivisuuden vuoksi. Kurdien oikeuksien puolesta toimineen aktivistin perhettä on myös häiritty Iranissa.

Maahanmuuttovirasto jätti tutkimatta ”Behdadin” uuden turvapaikkahakemuksen ja uudet todisteet vainon uhasta. Helsingin hallinto-oikeus puolestaan hylkäsi maanantaina hakemuksen käännytyksen täytäntöönpanokiellolle.

Ministeri saikin jälleen uuden kysymyksen vastattavakseen, kun neljä kansanedustajaa kirjelmöi Mykkäselle uusintahakemusten käsittelystä. Sarkkinen, Olli-Poika Parviainen (vihr), Anders Adlercreutz (r) ja Pilvi Torsti (sd) kysyvät, miten hallitus aikoo varmistaa, että uusintahakemusten käsittelykynnys on matala ja millaiset kriteerit uusintahakemusten käsiteltäväksi ottamiselle on asetettu.

Kansanedustajien mukaan matala käsittelykynnys osaltaan estää palautuskiellon loukkaamisen ja mahdollistaa virheiden korjaamisen.

”On mahdollista, että kansainväliseen suojeluun oikeutettuja henkilöitä ei ole tunnistettu.”

– Uusintahakemusten tutkittavaksi ottaminen ei voi tapahtua sattumanvaraisesti, Sarkkinen sanoo.

– Migrin käytäntöjen ja hallituksen turvapaikkapolitiikan vuoksi on mahdollista, että kansainväliseen suojeluun oikeutettuja henkilöitä ei ole tunnistettu. Näin ei voi tapahtua, sillä kyse on kaikkein ylimmän oikeushyvän, elämän, suojelusta.

Yli kuukauden säilöönotettuna olleen Behdadin tukijat kertovat, että häntä ollaan siirtämässä Helsingin Metsälästä Joutsenon säilöönottoyksikköön. Tampereella asuva Behdad joutuu näin kauemmas puolisostaan ja ystävistään. Tukijoiden mukaan poliisi valmistelee asiakirjoja käännytystä varten.

Kategoriat
Uutiset

Mustajärvi: Salailu vaivaa puolustuspolitiikkaa

Puolustusministeri Niinistö näkee tiedonkulun parantuneen eduskunnassa

 

Vasemmiston kansanedustaja Markus Mustajärvi näkee puolustuspolitiikassa pidempiaikaisen salaamisen kulttuurin, jolla halutaan estää kansalaiskeskustelua.

Viimeisin esimerkki on Suomen, Yhdysvaltojen ja Ruotsin yhteinen aiejulistus, jonka julkilausuttuna tavoitteena on täydentää ja koota yhteen aikaisemmin sovittuja asioita. Puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan julistuksen tärkein anti on harjoitusyhteistyön tiivistäminen.

Aiejulistus tuotiin eduskunnalle vain tiedoksi ja se käsiteltiin ulkoasiain- ja puolustusvaliokunnissa salaisena, joten kansanedustajat eivät voineet puhua siitä julkisesti käsittelyn aikana. Mustajärvi sanoo, ettei saanut puolustusvaliokunnassa asiantuntijoilta vastausta kysyessään, miksi asia pitäisi salata.

”Jostain syystä asiat halutaan hoitaa niin, ettei päästetä kansanedustajia sotkeutumaan omiin asioihinsa.”

– Aina pitäisi olla lakiin perustuva syy, kun julistetaan salaiseksi. Jostain syystä asiat halutaan hoitaa niin, ettei päästetä kansanedustajia sotkeutumaan omiin asioihinsa.

Salailun ohella maassa vallitsee Mustajärven mielestä pelotteluilmapiiri. Turvallisuusorganisaatioita on käytetty luomaan osin perusteettomia uhkakuvia, jotta turvallisuuskoneisto saisi kaiken, mitä pyytää.

Kansanedustaja luettelee esimerkkejä liioittelusta: Venäjän sotaharjoituksiin Valko-Venäjällä liitetyt uhat, pelottelu Venäjän aikeilla vaikuttaa Suomen presidentinvaaleihin vaikka salamurhilla, kohujutut Alakurtin sotilaskylästä sekä ”hybridi-hypetys”.

 

Ministeri: tiedonkulku on parantunut

Kun salailuväitteet esittää puolustusministeri Niinistölle ilman lähdemainintaa, hän ei osaa sanoa, mihin ne perustuvat. Hän sanoo, että tieto on kulkenut tällä kaudella paremmin kuin edellisellä, jolloin hän toimi puolustusvaliokunnan puheenjohtajana.

– Puolustusministeriö toimii julkisuuslain mukaisesti. Informoimme eduskuntaa säännöllisesti.

Ministerinä hän sanoo tuovansa rehellisesti esiin tosiasioita.

Niinistön mukaan uhkien liioittelullekaan ei ole tarvetta eikä se kuulu suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin. Ministerinä hän sanoo tuovansa rehellisesti esiin tosiasioita.

– Mielestäni Krimin valtauksen jälkeinen turvallisuusympäristön muutos puhuu puolestaan.

 

Lisää aiheesta Kansan Tahdon kesälehdessä.

Kategoriat
Uutiset

Järjestöt vastustavat nuorisojärjestöjen tukien sitomista puolueisiin

Järjestöt vastustavat kulttuuriministeri Sampo Terhon (sin) esitystä sitoa poliittisten nuorisojärjestöjen valtionavustukset puolueiden ”valtakunnalliseen vaikuttavuuteen”.

Käytännössä avustuskriteerinä olisi jatkossa muun muassa nuorisojärjestön lähipuolueen eduskuntaryhmän koko. Nuorisojärjestöjen lisäksi kriteerejä sovellettaisiin opiskelija- ja lapsijärjestöihin kuten Vasemmisto-opiskelijoihin ja Pinskuihin.

Joukko lapsi-, nuoriso-ja opiskelijajärjestöjä aikoo antaa asetusluonnoksesta lausunnon, jossa vastustetaan Terhon esitystä.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Hanna-Marilla Zidan kertoo, että joukko lapsi-, nuoriso-ja opiskelijajärjestöjä aikoo antaa asetusluonnoksesta lausunnot, joissa vastustetaan Terhon esitystä.

Zidan sanoo, ettei puolueiden kannatus vastaa nuorisojärjestöjen kannatusta ja olisi outoa, jos vanhempien ikäpolvien äänestyskäyttäytyminen määrittäisi nuorten saamia avustuksia. Hänestä on selvää, että esitys olisi edullinen tammikuussa rekisteröidylle Sinisille Nuorille, jolla ei ole juurikaan toimintaa. Järjestö syntyi sen jälkeen, kun Perussuomalaisten eduskuntaryhmä hajosi kahtia ja Terhon johtama Sininen tulevaisuus perustettiin.

Valtioneuvoston asettama arviointi- ja avustustoimikunnan jäsen Tatu Ahponen toteaa, että avustuskriteereissä on kehitettävää. Selvästi nousu- tai laskusuunnassa oleva toiminnan pitäisi näkyä yksittäisen järjestön rahoituksessa entistä selvemmin. Terhon esitystä Ahponen pitää erittäin ongelmallisena.

– Poliittisella nuorisojärjestöllä voi olla vaikka kuinka hyvää toimintaa ja puolueella huonoa, ja toisinpäin. Puolueen valtakunnallinen vaikuttavuus ei heijastu suoraan nuorisojärjestön toimintaan.

Nuorisotoiminnalla ei ole ollut mitään tekemistä tällä kaudella eduskuntaryhmien koossa tapahtuneiden muutosten kanssa.

Ahponen huomauttaa myös, ettei nuorisotoiminnalla ole ollut mitään tekemistä tällä kaudella eduskuntaryhmien koossa tapahtuneiden muutosten kanssa.

Arviointi- ja avustustoimikunta on opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin nuorisoalan järjestöjen avustusasioissa. Ahponen istuu toimikunnassa Vasemmistonuorten esityksestä ja on aiemmin toiminut järjestön hallituksessa.

Entinen kulttuuriministeri, kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas) pitää kyseenalaisena veikkausvoittovarojen jakamista nuorisojärjestöille, jos kriteeriksi nostetaan puolueen eduskuntapaikat. Nuorisojärjestöjen tuet maksetaan tällä hetkellä veikkausvoittovaroista, joita ei voi käyttää puoluetukeen.

Arhinmäki kirjoittaa Facebook-sivullaan, että nuorisojärjestöjen ja puolueiden suhteet ovat hyvin erilaisia. Hänen mielestään olisi esimerkiksi ollut kohtuutonta, jos keskustan vuonna 2011 kärsimä eduskuntavaalitappio olisi johtanut ”hyvää työtä tekevän” Keskustanuorten avustuksen merkittävään leikkaamiseen.

Kategoriat
Uutiset

Saarikko pitää mahdollisena Oulaskankaan poikkeuslupaa synnytyksille

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) pitää mahdollisena, että Oulaskankaan sairaalalle myönnetään poikkeuslupa synnytystoimintaan synnytysten määrän perusteella. Edellytyksenä on potilasturvallisuuden takaaminen. Saarikko sanoo ministeriön käyvän tilanteesta vuoropuhelua Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kanssa.

Ministerin kanta ilmenee vastauksessa, jonka hän antoi Vasemmiston kansanedustajien Katja Hännisen, Hanna Sarkkisen ja Aino-Kaisa Pekosen kirjalliseen kysymykseen. Edustajat kysyivät hallitukselta, aikooko se muuttaa asetusta matalan riskin synnytysten hoitamisesta aluesairaaloissa. Kysymyksessä tiedusteltiin myös mitä hallitus aikoo tehdä matkasynnytysten määrän sekä synnytysten keskittämisen riskien vähentämiseksi.

Sairaalan merkittävyys alueelle ja sen tekemät lisäpanostukset potilasturvallisuuteen ovat ministeriön tiedossa.

Vuonna 2017 Oulaskankaalla syntyi 864 lasta, ja sosiaali- ja terveysministeriön poikkeuslupa tarvitaan alle 1000 synnytyksen sairaaloille. Saarikon mukaan sairaalan merkittävyys alueelle ja sen tekemät lisäpanostukset potilasturvallisuuteen ovat ministeriön tiedossa.

Matkasynnytysten osalta ministeri toteaa, että niitä ehkäistään parhaiten synnyttäjän, lähineuvolan ja synnytyssairaalan yhteistyöllä. Matkasynnytysten määrä on lisääntynyt, ja esimerkiksi Helsingin seudulla ne ovat kaksinkertaistuneet viiden vuoden aikana, vaikka synnytyssairaaloita on muuta maata tiheämmässä. Selvityksen mukaan matkasynnytyksiin ei liittynyt Helsingin seudulla tänä aikana yhtään kuolemantapausta.