Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos
Eläinten oikeuksilla vaaditaan eläimille elämisen arvoista elämää.

Eläinten puolestapuhujat

Artikkeli on julkaistu Kansan Tahdon numerossa 5/2022.

Vasemmistoliitto julkaisi viime vuonna ensimmäisen eläinpoliittisen ohjelmansa. Vasemmistoliitolla oli myös Porin puoluekokouksessa viime kesäkuussa hyväksytyssä tavoiteohjelmassaan oma osuus eläinpolitiikalle.

Eläimet huomioitava politiikassakin

Vasemmistoliiton eläinpoliittinen ohjelma keskittyy laajasti eläinten oikeuksiin ja niihin liittyvien ongelmien korjaamiseen. Samalla ohjelma myös julistaa eläimillä olevan itseisarvon ja vaatii eläinten perusoikeuksien kirjaamista perustuslakiin.

Eläinpoliittisen ohjelman vasemmistoliitolle kirjoitti puolueen eläinpoliittinen työryhmä, jonka puheenjohtajana toimi Sami Säynevirta. Säynevirran kokemus eläinten oikeuksista on jo ennestään laaja, sillä hän toimii muun muassa Luonto-Liitossa järjestöpäällikkönä ja Animalian varapuheenjohtajana. Säynevirta on myös eurooppalaisen Eurogroup for Animals -kattojärjestön hallituksen jäsen.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Hänen mukaansa on tärkeää, että poliittisissa päätöksissä otetaan huomioon eläimet. Ilmastokriisin lisäksi maailmaa uhkaa samalla tavalla lajikato ja tässä yhtälössä suhtautumisemme eläimiin on tärkeässä roolissa.

”On tärkeää, että julkisten palveluiden ruokailut uudistetaan kasviperäisiksi, laitetaan rakennushankkeet kuriin, lisätään metsien suojelua, lisätään luonto-, eläin- ja ympäristökasvatusta, kielletään metsästäminen, tai rajoitetaan sitä runsaasti ja suunnataan maataloutta kasviperäisen ruoantuotannon suuntaan”, Säynevirta tiivistää eläinpoliittisen ohjelman sisältöä.

Kohti kestävämpää ravinnontuotantoa

Vasemmistoliiton uusi eläinpoliittinen ohjelma on kunnianhimoinen ja laaja. Yhtenä suurista epäkohdista ohjelmassa mainitaan lihan tehotuotanto, joka tuottaa eläimille kärsimystä ja on myös ekologisesti kestämättömällä pohjalla. Ohjelma ehdottaakin, että tuotantoeläinten määriä vähennettäisiin, niiden oloja parannettaisiin ja ruoantuotannossa siirryttäisiin kasvisperäistä tuotantoa kohti uudistamalla maatalouden tukipolitiikkaa. Onko tällöin riskinä, että lihan tehotuotanto siirtyy ulkomailta tai EU:n ulkopuolelta tuotavaan lihaan?

Vasemmistoliiton uusi eläinpoliittinen ohjelma on kunnianhimoinen ja laaja.

Säynevirran mukaan tämä on olemassa oleva riski, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö EU:n sisällä pitäisi puuttua eläinten heikkoon kohteluun.

”Eläimen lihan maahantuontiin pitää puuttua ja tähän asiaan voi vaikuttaa EU:n kauppalainsäädännöllä. Eurogroup for Animals tekee töitä EU:ssa muun muassa tähän asiaan liittyen. Eläinten tehotuotannon lisäksi ongelmana ovat elävien eläinten kuljetukset. Parasta olisi, että elävien eläinten rekka- ja laivakuljetukset maasta toiseen kiellettäisiin, sillä se aiheuttaa eläimille tarpeetonta kärsimystä”, Säynevirta toteaa.

Hänen mielestään lihan kuljetuksessa pitäisi sallia ainoastaan ruhojen kuljettaminen. Euroopan ulkopuolella esimerkiksi Uusi-Seelanti on tehnyt päätöksen, että maa kieltää kaikki eläinkuljetukset meriteitse ensi vuoden keväästä alkaen. Tästä päätöksestä olisi Säynevirran mukaan syytä ottaa mallia myös Euroopassa. Myös lihan käyttöä ravintona olisi tärkeä vähentää reippaasti, niin omalla lautasella kuin myös julkisissa palveluissa, hän sanoo.

Ongelmalliset metsästysraudat

Eläinpoliittinen ohjelma kiinnittää huomion muun muassa myös metsästysrautojen käyttöön metsästyksessä. Rautojen käyttöä on perusteltu vieraslajien torjunnalla, mutta onko tälle olemassa minkäänlaisia hyväksyttäviä perusteita?

Säynevirran mukaan lainsäädäntöön täytyy saada korjaus koskien metsästysrautoja ja niiden käyttö on kiellettävä yksiselitteisesti. Hän muistuttaa, että niin sanottujen vieraslajien osalta keskustelu kääntyy usein minkkiin. Minkeillä on kuitenkin luontaisia vihollisia, kuten saukko, maa- ja merikotka sekä suurpedot, jotka verottavat olemassa olevaa minkkikantaa.

”Perimmäinen syy lajien katoon on kuitenkin ihmisen toiminta: met­sä­ta­lous, maankäyttö ja rakentaminen, eivät suinkaan vieraslajit.”

”Perimmäinen syy lajien katoon on kuitenkin ihmisen toiminta: met­sä­ta­lous, maankäyttö ja rakentaminen, eivät suinkaan vieraslajit. Tämän takia on olennaista, että mietimme ihmisen vaikutusta luontoon. Ensisijaisesti on yritettävä aina muita keinoja kuin tappaminen, jonka on oltava aina viimeinen vaihtoehto”, Säynevirta toteaa.

Neutraali suhtautuminen

Puolueen eläinpoliittinen ohjelma korostaa, että vieraslajeja tulisi kohdella neutraalisti, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa?

Säynevirralle neutraalin suhtautumisen tavoitteena on rinnakkaiselo luonnonvaraisten eläinten kanssa, lajista riippumatta.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

”Vieraslajien kohdalla on perusteltua katsoa peiliin. Olemme itse aiheuttaneet tilanteen, että meillä on niin sanottuja vieraslajeja. Nyt olisi ensiarvoisen tärkeää vauhdittaa esimerkiksi turkisalan alasajoa. Suomessa esimerkiksi minkkikanta pohjautuu turkistarhoilta karanneisiin minkkeihin”, Säynevirta muistuttaa.

Säynevirran mielestä joidenkin lajien elävänä pyytäminen ja siirtäminen eläintarhamaisiin olosuhteisiin olisi kokeilemisen arvoista. Lähtökohtana tulisi olla, että etsitään ei-tappavia keinoja tai tapoja puuttua eläinten lisääntymiseen.

Eroon turkistarhauksesta

Eläinpoliittinen ohjelma tavoittelee myös turkistarhauksen kieltämistä. Se tulisi saavuttaa EU-lainsäädännöllä.

”Tällä hetkellä on käynnissä Fur Free Europe, eurooppalainen kansalaisaloitekampanja, jonka tavoitteena on kieltää turkistarhaus koko EU:n alueella. Kampanja on käynnissä ensi vuoden toukokuuhun asti ja aloite tarvitsee tuekseen miljoona nimeä, että se etenee EU:n käsittelyyn”, Säynevirta toteaa.

Säynevirran mukaan turkistarhauksen alasajo on kuitenkin tehtävä kestävästi, ohjaamalla ja tukemalla elinkeinonharjoittajien siirtymistä uusille aloille. Hänen mukaansa tähän tarvitaan taloudellisen tuen lisäksi myös henkistä tukea ja kannustusta.

Uhattu susi

Säynevirta nostaa uhanalaisten eläinten osalta esille suden, sillä Suomessa elää tällä hetkellä arvioilta vain noin 300 sutta.

”Susi on Suomessa erittäin uhanalainen ja EU:n tiukasti suojelema laji. Tästä huolimatta vaikuttaa siltä, että Suomessa maa- ja metsätalousministeriö yrittää vain etsiä keinoja metsästää sutta. Tämä on vakavassa ristiriidassa EU-lainsäädännön kanssa, sillä sen mukaan poikkeusluvat eivät ole keino ’hoitaa’ susikantaa”, Säynevirta toteaa.

”Vaikuttaa siltä, että Suomessa maa- ja metsätalousministeriö yrittää vain etsiä keinoja metsästää sutta.”

Suden tappamien voi olla mahdollista ainoastaan silloin, jos mitään muita vaihtoehtoja ei ole, Säynevirta huomauttaa. Vahinkojen ennaltaehkäiseminen on avainasemassa. Ennaltaehkäisyä voivat olla esimerkiksi suden karkotus tai petoaidan rakentaminen kotieläinten suojaksi. Poikkeuslupa on aina poikkeus tiukasti suojellun lajin kohdalla.

”On varsin perusteltua, että tulevaisuudessa erittäin uhanalaisen suden elämän turvaamisesta vastaisi ympäristöministeriö”, toteaa Säynevirta.

Mainos alkaa
Mainos loppuu