Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Esko-Juhani Tennilä Rovaniemen vapussa: Joukkovoimaa tarvitaan taas

Rovaniemen vapussa puhunut entinen vasemmistoliiton kansanedustaja, Rovaniemen kaupunginvaltuutettu Esko-Juhani Tennilä kuvaili Juha Sipilän porvarihallitusta eriarvoisuuden kasvun kiihdyttäjäksi. Leikkaukset on suunnattu pienituloisiin ja koulutukseen, ja työttömiä kuritetaan ns. aktiivimallilla.

– Sipilän hallituksen uusin tavoite on nuorten työntekijöiden irtisanomissuojan heikentäminen. Ay-liikkeen ja vasemmistopuolueiden tehtävä on vastata hankkeeseen päättäväisesti. Joukkovoimaahan ay-liikkeellä yhä on, Tennilä muistutti.

Joukkovoimaahan ay-liikkeellä yhä on.

Hän muisteli puheessaan työväenliikkeen menneitä vuosikymmeniä, mutta myös Lapin historiaa viimeisen sadan vuoden ajalta.

– Työväenliike sai täällä alkunsa 1906, kun eri puolilta maata Lappiin metsätöihin tulleet metsätyömiehet aloittivat Kemi-yhtiön savotoilla Itä-Lapissa ja Sodankylässä lakon surkeiden palkkojen nostamiseksi ja kämppäolojen parantamiseksi. Lakossa oli pari tuhatta metsätyömiestä, jotka perustivat Tukkityöläisten renkaan ja rakensivat Rovaniemen keskustaan toimitilat. Lakko hävittiin mutta siemen oli kylvetty.

Lapissa 1960- ja 70-luku olivat hyvin vaikeita kun metsätyö koneellistui ja maakunnasta alkoi laajamittainen muuttoliike Ruotsiin.

– Lappi uhkasi tyhjentyä ja tuossa tilanteessa Lapissa pantiin karvalakit päähän ja noustiin junaan Helsingin herroja painostamaan. Joukkotoiminnan ansiosta Lappiin saatiin mm. Kemijärvelle sellutehdas, Rovaniemelle Lapin yliopisto ja Tornioon terästehdas, Tennilä kertasi.

Ei anneta periksi vaan vaikutetaan porukalla maan ja myös kotikunnan päätöksentekoon.

Hänen mukaansa asukkaiden suoran vaikuttamisen merkitys on näkyvillä myös Rovaniemen kuntapolitiikassa.

– Vuosi sitten Vappuna huolenaiheenamme oli se, että Rovaniemelle oltiin rakentamassa kilpaurheilutarpeisiin uusi uimahalli Ounasvaaralle ja kaupungin keskustassa pitkään toiminut uimahalli haluttiin purkaa. Onneksi syntyi laajaa ja näkyvää vastarintaa etenkin ikäihmisille ja koululaisille tärkeän uimahallin säilyttämiseksi. Pitkän vääntämisen jälkeen kahden uimahallin mallista on tehty päätökset kaupunginhallituksessa ja myös valtuustossa. Rovaniemellä on jatkossakin kaksi uimahallia joista toinen on Vesihiisi.

– Ei anneta periksi vaan vaikutetaan porukalla maan ja myös kotikunnan päätöksentekoon, Tennilä kehotti.