Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Eurooppa siirtymässä vasemmalle

Kreikassa järjestetään sunnuntaina ennenaikaiset parlamenttivaalit. Gallupien ykkösenä on Alexis Tsiprasin johtama vasemmistolainen Syriza-puolue, jonka kannatus on vaihdellut 32-37 prosentin välillä.

Kreikan ja Euroopan talouskriisiin on haettu tähän mennessä ratkaisuja äärikireän talouspolitiikan ja leikkausten kautta. Tulokset ovat olleet surkeita ja inhimillisessä mielessä leikkaukset ovat aiheuttaneet järkyttäviä seurauksia. Kansalaiset ovat eläneet Kreikassa äärimmäisessä talouskurimuksessa. Maassa on käynnissä humanitäärinen kriisi.

Kreikan talous on tällä hetkellä heikommassa hapessa kuin velkakriisin alussa. Velkataakka on kasvanut entisestään, bruttokansantuote on supistunut neljänneksellä, työttömyys on edelleen lähes 30 prosentin tasolla ja miljoona työpaikkaa on kadonnut. Nuorisotyöttömyys on jämähtänyt 60 prosenttiin.

Talouskuripolitiikka ei ole edesauttanut millään tavalla Kreikan selviytymistä kriisistä. Se on vain pahentanut tilannetta. Nykylinjaa jatkamalla Kreikka ei kykene koskaan maksamaan velkojaan takaisin. Suurin osa talousasiantuntijoista on tämän faktan todennut.

Nyt kreikkalaiset haluavat ymmärrettävistä syistä muutosta. He haluavat heittää maan kuilun partaalle ajaneet vanhat puolueet pihalle. Vanhoista valtapuolueista sosiaalidemokraattinen PASOK on jo hajonnut ja konservatiivinen Uusi demokratia on kärsimässä tappion.

Syriza haluaa velkojen uudelleenjärjestelyä ja sen esitykset ovat saaneet viljalti vastakaikua talousasiantuntijoiden suunnalta.

Yhdysvaltalainen ekonomisti Jeffrey Sachs kertoi viime viikolla kannattavansa velkahelpotuksia Kreikalle. Sachsin mukaan maa tarvitsee uuden alun puhtaalta pöydältä ja sitä helpottaisi veloille sovittu pidempi maksuaika sekä kiinteä korko.

Thomas Piketty näkee puolestaan Syrizan ja espanjalaisen Podemoksen nousun myönteisenä asiana koko Euroopalle. Talouskuripoliitikka on hyödyttänyt vauraimpia ja potkinut kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Pikettyn mukaan Eurooppa tarvitsee muutosta.

Kreikan vaaleihin on yritetty puuttua ulkopuolelta rajulla painostuksella ja pelottelulla. Syriza on leimattu valtamediassa äärivasemmistolaiseksi puolueeksi, vaikka sen linjauksia on kuvattu asiantuntijoiden toimesta enemmänkin keskustavasemmistolaisiksi ja talouden valtavirtaa noudattaviksi.

Lööpeissä ja oikeistopoliitikkojen puheissa Syrizaa on pidetty vaarallisena koko Euroopalle. Myös Suomen pääministeri Alexander Stubb on yrittänyt pelottelemalla sormeilla ulkopuolelta demokraattisen maan demokraattisia vaaleja.

Gallupien mukaan 74 prosenttia kreikkalaisista kannattaa maan pysymistä eurovyöhykkeen jäsenenä. Syrizakaan ei halua euroeroa. Nähtäväksi jää, onko jatko euroalueen jäsenenä Syrizan todennäköisen voiton jälkeen enää mahdollista. Potkut johtaisivat drakman paluuseen ja tässä tapauksessa velat käytännössä nollautuisivat.

Suomen luottotappiot liittyen Kreikkaa lainoittaneille pankeille ja sijoittajille valuneihin tukipaketteihin ovat tähän mennessä olleet noin miljardi euroa. Jos kokoomuksen pankkiirikavereineen kannattamaa bail out -politiikkaa jatketaan, lasku kasvaa tästä huomattavasti. Myös Suomen kannalta paras vaihtoehto on uudelleenneuvotella velat Syrizan esityksen mukaan.

Keskeistä on nyt muuttaa talouspolitiikan isoa suuntaa. Tarvitsemme elvyttävää politiikkaa Eurooppaan. Sama lääke toimii myös Suomessa.

Meillä kevään vaalien keskeisimmät teemat liittyvät talouteen, työllisyyteen ja verotukseen.
Vasemmisto haluaa rakentaa uutta työtä ja toimeentuloa Suomeen kurjistavan leikkauspolitiikan sijasta. Töitä riittäisi tuhansille esimerkiksi korjausrakentamisessa, rata- ja tieyhteyksien parantamisessa sekä uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämisessä.

Uskomme myönteiseen tulevaisuuteen. Työllisyysasteen nostaminen toisi heti valtion kassaan miljardeja, joten elvytys maksaisi itsensä nopeasti takaisin. Muun muassa OECD ja IMF ovat asettuneet tukemaan näitä linjauksia. Nyt tarvitaan rohkeutta. Kansa päättää tulevaisuuden suunnasta niin Kreikassa kuin Suomessakin.

Kirjoittaja on Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston ja Kainuun Vasemmiston toiminnanjohtaja.