Kansan Tahto

70 € / vuosi
Kategoriat
Lukijoilta

Hyvinvointia läpi elämänkaaren

Tulevan valtuuston päätehtävä tulee olemaan elinvoimaisuuden kehittäminen Oulun alueella. Mitä muotisana elinvoimaisuudella itsekukin tarkoittaa onkin jokaisen itsensä päätettävissä.

Suurin yksittäinen asia on sote-asioiden siirtyminen pois valtuuston päätäntävallasta, muun muassa sairaanhoito siirtyy maakunnille. Merkittävä tekijä ihmisen hyvinvoinnissa on, miten kunnassa on järjestetty ennaltaehkäisevä terveydenhoito. Onko riittävästi liikuntapaikkoja, yhteisiä kokoontumispaikkoja vanhuksille ja nuorille sekä tiloja erilaisille harrastuksille. Lista on pitkä ja valtuusto vastaa tulevaisuudessakin näistä asioista. Hyvinvointi lisää kunnan elinvoimaisuutta.

Kaupungin elinvoimaisuuden varmistamiseksi meidän on pidettävä johdot omissa käsissä.

Kun ihminen tekee päätöksen asuinpaikastaan, ensimmäinen tekijä on työ. On oltava työpaikkoja. Kun paikkakunnalle on muutettu työn perässä, aletaan miettiä viihtyykö koko perhe paikkakunnalla. Valtuuston tehtävänä on luoda mahdollisuudet työpaikkojen luomiseen. Kun perhe miettii paikkakunnalle pysyvästi jäämistä, päätökseen vaikuttavat hyvät varhaiskasvatus- ja koulutusmahdollisuudet kohtuullisen matkan päästä kotoa sekä lasten ja aikuisten harrastusmahdollisuudet. Ympäristön turvallisuus ja viihtyisyys on myös erittäin merkittävä tekijä.

Valtuusto tulee määrittelemään omistajapoliitisissa linjauksissa millä tavalla nämä palvelut tuotetaan. Kokonaistaloudellisemmin ja laadukkaimmin näitä palveluja tarjoaa kaupungin oma tuotanto, jota täydennetään yksityiseltä sektorilta ostettavilla palveluilla. Oman tuotannon riittävän suurella osuudella varmistetaan, etteivät hinnat karkaa ylöspäin ja päätöksenteko on läpinäkyvää kaikille kuntalaisille. Palveluiden ulkoistamisella yksityiselle sektorille saattaa seurauksena olla taloudellisen voiton tavoittelun nouseminen ykkösasiaksi ja läpinäkyvyys katoaa. Osakeyhtiöissä kun on erilainen lainsäädäntö julkisuuteen annettavista tiedoista.

Kaupungin elinvoimaisuuden varmistamiseksi meidän on pidettävä johdot omissa käsissä ja huolehdittava oman tuotannon riittävästä osuudesta kaupungin tuottamista palveluista, niin sivistys-, kulttuuri- kuin tekniselläkin sektorilla.

Seppo Karjalainen
Työsuojeluvaltuutettu
Oulu