Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Kainuun Vasemmistonuoret vaatii sähkön siirtohintoihin kohtuutta

Kainuun Vasemmistonuoret esittää sähkön siirtohinnan alennusta ja hintojen alueellista tasaamista siirtohintaan sisältyvää veroa muuttamalla.

Valtio vaatii sähkön siirtoon lisää toimitusvarmuutta ja tämä tarkoittaa esimerkiksi Kainuussa haja-asutusalueella pitkien välimatkojen ilmakaapelien kaivamista maahan tai siirtoa metsän keskeltä lähemmäs maantietä.

– Sähkönsiirron toimitusvarmuus on taattava muuten kuin asiakkaan siirtohintoja nostamalla, koska tämä luo epätasa-arvoa eri alueilla asuvien ihmisten välille. Loisteen asiakkaiden sähkönsiirtohinta on jo valmiiksi kohtuuton. Siirtohinta vaikuttaa asumiskustannuksena myös esimerkiksi opiskelijoiden kiinnostukseen jäädä Kainuuseen, Kainuun Vasemmistonuoret toteaa.

Sähkön siirron osuus sähkölaskusta Kainuussa voi olla jopa kolme neljäsosaa.

Järjestö esittää, että valtio verotusta muuttamalla tasapainottaisi sähkön siirtohintojen suuria alueellisia eroja. Asiakas voi itse tällä hetkellä valita halvimman sähkön, mutta siirtohinta määräytyy asuinpaikan mukaan. Loisteen siirtohinta on yli puolet kalliimpi esimerkiksi Carunaan verrattuna. Sähkön siirron osuus sähkölaskusta Kainuussa voi olla jopa kolme neljäsosaa.

Kainuun Vasemmistonuoret valitsi vuosikokouksessaan järjestölle uuden hallituksen. Puheenjohtajaksi valittiin Saara Karjalainen, varapuheenjohtajaksi Noora Kyllönen ja hallituksen jäseniksi Juuso Parviainen, Riitu Mäkeläinen, Petja Korkkonen, Anniina Rytkönen, Taavi Karhu, varajäseniksi Heli Karhu, Miikka Kortelainen, Markus Karjalainen ja Lotta Karjalainen.