Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos
Li Andersson käsitteli poliittisessa tilannekatsauksessaan myös Ukrainassa käytävän sodan takia muuttunutta turvallisuustilannetta. Hän sanoi vasemmistoliiton tavoitteena olevan ydinaseeton Pohjola. Vasemmistoliitto vaatii myös, että Suomi ryhtyy välittömästi valmisteluihin ydinasekieltosopimuksen allekirjoittamiseksi ja ratifioimiseksi. ”Meidän kantamme ja linjamme pysyy. Vasemmisto on rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen ydinaseriisunnan asialla”, Andersson sanoi.

Li Andersson: Lastensuojelun voitontavoittelu kuriin, ruuan arvonlisävero alas

Vasemmistoliiton 10. puoluekokous alkoi Porissa

Vasemmistoliiton kymmenes puoluekokous alkoi tänään. Eri puolilta Suomea aurinkoiseen Poriin kokoontunut vasemmistoväki aloitti kokousviikonlopun iloisten jälleennäkemisten merkeissä – onhan edellisestä, juuri ennen koronaa pidetystä Kuopion puoluekokouksesta kaksi ja puoli vuotta.

Kokousväen vakavoitti heti alkuun kansanedustaja Jari Myllykosken esittämä Veli, sisko -kappale. Se on vanha rauhan- ja työväenlaulu, jonka Myllykoski esitti nyt hieman päivitettynä, Ukrainan sodan huomioivana versiona. Komeaääninen Myllykoski sai kiitoksen valtavien aplodien muodossa.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Puoluevaltuuston puheenjohtaja Miikka Kortelainen avasi puoluekokouksen iloitsemalla koronavuosien jälkeisestä ensimmäisestä isosta vasemmistoväen kokoontumisesta.

”Tämä liike elää kohtaamisista”, Kortelainen perusteli.

Miikka Kortelainen sanoi puoluekokouksen avauspuheenvuorossaan uskaltavansa odottaa tulevilta päiviltä mielenkiintoisia ja monipuolisia keskusteluja ja luottavansa siihen, että vasemmistoliittolaiset voivat kokouksen jälkeenkin jatkaa yhdessä, tovereina.

Avauspuheenvuorossaan hän katsoi päättyneelle puoluekokouskaudelle osuneiden kaksien vaalien rutistaneen rajusti niin puolueen järjestökonetta kuin toimijoitakin, mutta hyvin lopputuloksin.

”Suomen ensimmäisten aluevaalien jälkeen vasemmistoliitto on edustettuna kaikilla hyvinvointialueilla.”

”Tämä liike elää kohtaamisista.”

Kortelainen listasi myös kuntavaalien vasemmistolaisia valopilkkuja ja kehotti ylpeyteen oman väen saavutuksista. Hän myös totesi viime vuosien ja kuukausien osoittaneen, että tulevaisuuden povaaminen on liki mahdotonta, ja että vain muutos on varmaa. Puoluekokouksessa edessä olevia puheenvuoroja Kortelainen evästi toivomalla keskustelun poikivan yhteisen ja koko vasemmistoväen jakaman näkymän siitä, millaista yhteiskuntaa se tavoittelee. Ne tiivistyvät puoluekokouksen muovaamissa periaate- ja tavoiteohjelmissa.

”Molempiin ohjelmiin meidän on syytä paneutua huolella, sillä ne luovat raamit vasemmistopolitiikan tekemiselle.”

Voittoja lasten hädällä

Vasemmistoliiton tavoite tulevalle vaalikaudelle on, että Suomessa rajoitetaan voitontavoittelua lastensuojelun palveluissa, kertoi vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson poliittisessa tilannekatsauksessaan. Vasemmistoliitto esittää myös ruoan arvonlisäveron alentamista.

Puheessaan Andersson totesi, että lastensuojelun sijaishuollon kustannukset ovat kaksinkertaistuneet noin viidentoista vuoden aikana lähes miljardiin euroon vuodessa.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

”On kestämätöntä, että pääomasijoittajien omistamat suuryritykset tekevät veronmaksajien laskuun suuria voittoja lasten hädällä. Lastensuojelubisneksen voitot ovat kääntyneet kasvuun samaan aikaan, kun ennaltaehkäisevässä perhetyössä ja lastensuojelussa kärsitään kroonisesta resurssipulasta”, Andersson totesi.

Andersson haastoi muut eduskuntapuolueet kertomaan, ovatko ne valmiita sitoutumaan lastensuojelun voitontavoittelun rajoittamiseen tulevalla hallituskaudella.

”Miten suurelta määrältä inhimillistä kärsimystä olisi voitu välttyä, jos tämä miljardi tai edes osa rahoista, jotka tällä hetkellä kuluvat suuryritysten voittoihin ja osinkoihin, olisi käytetty vaikkapa lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen vahvistamiseen ja ennaltaehkäiseviin perhepalveluihin”, hän kysyi.

Hintojen nousuun puututtava oikeudenmukaisesti

Ukrainan sodan ja koronan aiheuttama inflaatio on nostanut jo tähän mennessä esimerkiksi ruuan ja asumisen hintaa nopeasti. Li Andersson muistutti, että hintojen nousu osuu ankarimmin heihin, joiden tuloista valtaosa menee ruokaan ja asumiseen ja joilla ei ole mahdollisuutta vähentää omaa jo valmiiksi vähäistä kulutusta.

Hintojen nousu osuu ankarimmin heihin, joiden tuloista valtaosa menee ruokaan ja asumiseen.

”Hintojen nousuun pitää puuttua paitsi tehokkaasti myös oikeudenmukaisesti. Jos tässä tilanteessa halutaan käyttää julkisia varoja verokevennyksiin, esitämme, että hallitus harkitsee ruuan arvonlisäveron alentamista esimerkiksi 10 prosenttiin. Tämä olisi esimerkiksi tuloveroalennuksia huomattavasti oikeudenmukaisempi keino kompensoida hintojen nousua nimenomaan niille, joiden menoista iso osa kuluu juuri ruokaan.”

Vasemmistoliitossa vallitseva trendi jäsenistön uudistumisesta näkyy myös Porin puoluekokouksessa: kolmestasadasta puoluekokousedustajasta 97 on ensikertalaisia ja 91:lle käsillä on toinen puoluekokous.

Andersson sanoi, että tämän lisäksi tarvitaan suoria ja kohdennettuja toimia kaikkein pienituloisimpien toimeentulon vahvistamiseksi ja köyhyyden torjumiseksi. Erityisesti lapsiperheköyhyyden ja ikäihmisten köyhyyden torjuminen on nyt äärimmäisen tärkeää.

Mainos alkaa
Mainos loppuu

Andersson korosti puheessaan, että nykyisessä talous- ja inflaatiotilanteessa Suomella ei ole varaa palata aiemmalle leikkauspolitiikan tielle, joka vahingoitti 2010-luvulla vakavasti niin ihmisten hyvinvointia kuin esimerkiksi koulutustakin.

”Ensi kevään eduskuntavaalien suurin kysymys on: jatketaanko Suomessa hyvinvoinnin ja tasa-arvon kasvattamista, vai palataanko tuhoisalle ja eriarvoisuutta lisäävälle leikkauspolitiikan tielle”, hän sanoi.

Anderssonin mukaan palkansaajien ostovoimaa on turvattava palkankorotuksilla sekä palauttamalla kiky-sopimuksen yhteydessä työntekijöiden kannettavaksi siirrettyjä maksuja takaisin työnantajille. Maksujen palauttamisella voidaan vahvistaa työntekijöiden ostovoimaa jopa miljardilla eurolla. 

Vasemmistoliiton puoluekokous jatkuu koko viikonlopun ajan, sunnuntai-iltapäivään saakka.