Leppoisa. Sellaisen kuvan voi saada Miikka Kortelaisesta, jonka sananparsi on leveää ja koukeroista Kainuun murretta ja jonka jutuissa reipas huumori väikkyy tuon tuosta.
Lempeän kuoren alla on jo kovaksi keitetty poliitikko, vaikka mies nuori onkin, 29-vuotias. Kymmenen vuotta kuntapolitiikassa, muun muassa kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajistossa, toinen kausi vasemmistoliiton puoluevaltuuston ruorissa ja lukuisissa muissa järjestöpesteissä ovat marinoineet Kortelaisesta poliittisen eläimen, jota kuunnellaan yli puoluerajojen. Ainakin kotikaupungissaan Kajaanissa hänet tuntuu tuntevan jokainen. Tuttu hän on vasemmistoväellekin.
Mutta millainen mies hän on, mistä tulee ja minne menee?
”Entinen opettajani muisteli äskettäin, että jo ala-asteella oli nähtävissä, että minulla on sellaiset luonteenpiirteet, joiden ansiosta sotkeudun joka paikkaan. Itse katson halun vaikuttaa kumpuavan yleisestä toimeliaisuudesta ja kortelaisuudesta”, analysoi Miikka Kortelainen vaikuttamisinnostuksensa syntyä.
Jotain erityistä siinä muutamien Kajaanin Jormuan kylän pikkupoikien joukossa oli: heillä oli yhteinen unelma olla isona Jormuan kylä- ja asukasyhdistyksen puheenjohtajia, kuten Miikan setä. Se oli jotain uskomatonta ja mystistä johtajuutta, joka peittosi perinteiset lääkäri- tai palomieshaaveet mennen tullen.
Jonkinlainen käännekohta Kortelaisen versovan vaikuttamisinnon alkutaipaleella oli samaisen jormualaisnuorisoporukan huomio siitä, että mieluisaa tekemistä ei heille järjestä kukaan, elleivät he itse tartu toimeen. Siitä sai alkunsa Jormuan Tarmokkaat Urheilijat, jonka puitteissa nuoret alkoivat pyörittää jalkapallopuulaakeja ja sählyvuoroja. Myöhemmin ammattikoulussa lähihoitajaksi opiskellessaan Kortelainen tempautui maakunnalliseen nuorisovaltuustoon, sitten Vasemmistonuoriin – vaikuttamisuran alku oli sitä myöten sinetöity.
”Olen tosi onnellinen siitä, että kotoa minulle ei mitään poliittista ole koskaan tuputettu, vaikka vahvaa vasemmistoverenperintöä tuleekin molempien vanhempieni sukujen kautta. Sain itse löytää mieluisat arvot”, Kortelainen kiittää.
Arvo, joka nuorta Miikkaa eniten puhutteli, oli tavallisen ihmisen, ja heikomman puolella seisominen. Myöhemmin se kultivoitui tasa-arvoksi, oikeudenmukaisuudeksi ja suvaitsevaisuudeksi, vielä myöhemmin keskeiseen ajatukseen reilusta punavihreästä siirtymästä.
Vuoden 2012 kuntavaaleissa 19-vuotias Kortelainen asetettiin ehdolle ensimmäistä kertaa, ja meni saman tien läpi.
Mutta puntti tutisi, kun valtuuston ovi ensi kertaa narahti auki, hän muistelee.
”Ensin ajattelin, että miten siellä tällainen tavallinen ihminen pärjää viisaiden poliitikkojen keskellä. Pelotti turkasen paljon ja käet täristen siinä kahvetta särvittiin. Useammassa kokouksessa piti käydä, ennen kuin huomasin, että ihan tavallisia ihmisiä ne muutkin ovat valtuustosalissa. Sokea auktoriteetti on sittemmin hälvennyt ja olen kasvanut siihen, että jos haluaa ja uskaltaa, voi saada aikaan vaikka mitä. Kuvia ei pidä kumarrella, eikä pelätä niitä, jotka mölisevät kovimmalla äänellä, vaan tehdä omaa hommaa.”
Vuoden 2016 kuntavaaleissa Kortelainen oli oman ryhmänsä ääniharava, ja vasemmistoliitto Kajaanin toiseksi suurin puolue. Siten hänelle lohkesi kaupunginvaltuuston puheenjohtajuus, yhtenä Suomen nuorimmista sillä paikalla.
Kymmenen vuotta kuntapolitiikassa on muovannut Kortelaisesta neuvottelijan ja sovittelijan, mutta myös vääntäjän. Se, mitä kuntapolitiikassa hänen kokemustensa mukaan erityisesti tarvitaan, on turnauskestävyys.
”Jos kuntapolitiikkaan lähtee sillä ajatuksella, että nyt minä tulen ja laitan asiat tapahtumaan minun haluamallani tavalla, tulee pettymään. Mutta kun omat arvot ovat kirkastettuina mielessä, pystyy myös hitaasti eteneviin asioihin vaikuttamaan. Myös uteliaisuus ja kyky esittää ääneen ’typeriäkin’ kysymyksiä ovat kuntapolitiikassa aivan keskeisiä asioita.”
”Meille vasemmistolaisille ei aina ole selvää se, että täytyisi myös pystyä neuvottelemaan toisin ajattelevien kanssa ja joustamaan, jotta saavutettaisiin meille tärkeitä strategisia tavoitteita, ilman oikeassa olemisen painolastia.”
Tätä, ja aktiivisuutta ja aloitteellisuutta, kompromissien hakemista mutta oikeissa paikoissa vääntämistä, on Kortelaisen mukaan pelin politiikka, jota hän sanoo toteuttavansa. Neuvottelua, sopimista, mutta ei joustamista arvokysymyksissä, ihmisoikeuksissa. Ratkaisujen löytämistä.
Kortelainen tuntuu ehtivän lähes kaikkeen: kuntapolitiikan lisäksi ammattiinsa nuorisotyössä, järjestötyöhön muun muassa mielenterveys- ja liikunta-asioissa, ay-toimintaan, nuoriso- ja puoluepolitiikkaan, omien laskujensa mukaan välillä kymmeniin järjestötehtäviin – yhtäaikaisesti. Eduskuntavaaliehdokkaana hän on ollut kahdesti, 2015 ja 2019.
Vaikka ei kansanedustajaksi asti kantanutkaan, jotain tenhoavaa taikaa on ollut Kortelaisen tavassa tehdä eduskuntavaalikampanjaa, jonka teemat raamitettiin maalaisromantiikkaan, poikamiehuuteen ja sisäpiirin vitsistä kehiteltyyn #tyttöjäeinäy-sometunnukseen. Ja traktoreihin: 15-vuotiaalle Kortelaiselle haettiin Viitasaarelta vanha Belarus-traktori, jolla hän kurvaili tyytyväisenä kesät talvet, kun muut suhasivat mopoillaan (”Muut kastuivat vesisateessa, minä en”), ja hyödynsi sittemmin pesunkestävää traktorimiehen imagoaan kampanjassaan.
Jos jonkin muunkin, myös juuri noiden kampanjoiden kautta kainuulainen vasemmistoväki sai mukaansa uusia, nuoria tekijöitä.
”Jotkut sanoivat, että tuollaisilla tavoilla politiikkaa ei pitäisi tehdä, jos aikoo olla mukana vakavissaan, mutta jälkeenpäin ajatellenkin poikamiehuus on juttu, josta voi ammentaa vaikka kuinka, ja samalla tulee suhtauduttua itseensä ja tekemiseensä sopivalla huumorilla. Pitää osata nauraa itselle.”
Tyttöjä ei näy -lause iskostui Kortelaiseen vahvasti, mutta nyt lauseella ei enää ole katetta ja poikamiehuuskin on mennyttä aikaa: kihlasormus kertoo puolisosta ja yksivuotias Malla-tytär kasvaa silmissä – ja kulkee mukana kokouksissa. Siksi ensi vuoden eduskuntavaalit jäävät Kortelaiselta väliin. On perheen aika.
”Perheellistymisen takia haluan käyttää aikaa muuhunkin kuin järjestötyön arkipuurtamiseen. Jokaisella meillä on sama määrä tunteja käytettävänään vuorokaudessa.”
Kortelaisen työtä nuorten parissa ja poliittista tekemistä yhdistää ihmisten kohtaaminen. Työssään hän sanoo näkevänsä liian paljon sellaisia nuoria, joilla ei ole elämässä ketään, joka olisi kiinnostunut heidän kuulumisistaan.
”Olen huomannut, että yhtä lailla politiikassa on paljon aikuisia, jotka tarvitsisivat elämäänsä heidän asioistaan ja ajatuksistaan kiinnostuneita kanssaihmisiä. Vaikka ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne on nyt mitä on, minun mielestäni meidän suurin turvallisuusriski liittyy juuri siihen, miten pystymme kansakuntana käymään keskustelua ja rakentamaan yhteisöjä, joihin kaikki pääsevät mukaan.”
Kohtaamisen ja auttamisen tarvettaan Miikka Kortelainen kertoo harkinneensa kanavoida kolmattakin kautta: kaunopuheisesta miehestä piti tulla pappi. Lähihoitajaksi valmistuttuaan hän pohti jatkoa ja framille nousivat vaihtoehdot opiskella papiksi Joensuussa tai kätilöksi Kuopiossa. Kolmas vaihtoehto oli oppia sairaanhoitajaksi Kajaanissa. Kun kaksi ensimmäistä eivät tärpänneet, Kortelaisesta tuli sairaanhoitaja. Mutta jotain jäi hampaankoloon.
”Edelleen huomaan löytäväni itseni pappeusajatuksen ääreltä, että miksipä ei. Siinä ammatissa annetaan sanoilla ihmisille toivoa, kun sitä erityisesti tarvitaan. Toisaalta politiikkakin on puhetyöläisen ammatti, joten saa sitä sananrieskaa tässäkin kohtalaisesti leipoa. Että saapa nyt nähdä.”
Puhetta, dialogia Kortelainen haluaisi lisätä myös vasemmistoliiton sisällä. Puoluevaltuuston puheenjohtajana hän haluaisi muuttaa puoluepurren kurssia etäämmälle pelkkänä vaali- tai päätösorganisaationa toimimisen väylältä, kohti asetelmaa, jossa kaikki liikkeen jäsenet saisivat äänensä kuuluviin ja sisäisen keskustelun hyvään vauhtiin.
”Meidän pitäisi puolueena pystyä vahvistamaan yhteistä ymmärrystä siitä, että vaikka jäsenet ajattelisivat joistakin asiakysymyksistä keskenään eri tavoin, eri näkemyksistä voi ottaa oppia ja sitäkin kautta rakentaa yhtenäistä, vahvaa vasemmistoa.”
Kortelaisen toinen missio liittyy vasemmistoliiton järjestörakenteeseen ja sen muuttamiseen.
”Meillä on alueita, joissa järjestörakenne on kovasti hajallaan ja ihmisten energia menee järjestökoneen ylläpitämiseen itse toiminnan sijaan. Täytyy tarkkaan miettiä, miten mielekästä näin on jatkaa.”
Kymmenen vuoden päässä Kortelainen näkee vasemmistoliiton olevan yhä vahvempi koko maassa, ei pelkästään kasvukeskuksissa.
”Silloin olemme kyenneet kirkastamaan sanomamme niin, että kun ihmiset kuulevat sanan ’vasemmisto’, heidän mieliinsä piirtyy kuva ajassa kiinni olevasta, dialogiin pystyvästä kansanliikkeestä, joka ei synnytä ongelmia vaan ratkaisee niitä kestävästi ja oikeudenmukaisesti.”
Mitä tulee Miikka Kortelaisen omiin suunnitelmiin, kuluva, toinen kausi puoluevaltuuston puheenjohtajana riittää hänelle: kaksi kautta yhdessä tehtävässä on kylliksi.
”Meidän liikkeessämme on osaavia ihmisiä vaikka kuinka, eikä ole järkevää betonoida yhtä tehtävää yhdelle. Kukaan ei ole korvaamaton. Aion jatkossakin toimia ainakin paikallisesti, ja valtakunnallisestikin. Pyyhe ei lennä kehään.”
Mutta tällä hetkellä hänelle tärkeintä on perhe. Tai kuten Kortelainen itse sanoo, ”pyrkimys kasvattaa jälkeläisistäni aktiivisia ja toimeliaita kansalaisia, jotka suhtautuvat maailmaan uteliaisuudella ja positiivisella otteella.”
