Kansan Tahto

70 € / vuosi
Mainos

Mennä rytkyää

Hallitus mennä kitkuttaa eteenpäin, sanoi pääministeri Katainen. Meidän kylän ex-senaattori Polvis Osku sanoisi tähän, että mennä rytkyää eteenpäin.

Kun sekstetin hallituspohjaa työstettiin vääntö oli kova. Niin erilaisia näkemyksiä ja tavoitteita piti sovittaa yhteen. Keskustalaiset vetäytyivät vastuusta vedoten vaalitappioonsa, jäivät väliinhuutajiksi.

Perussuomalaiset olisivat päässeet hallitukseen, mutta jättivät valtakirjan käyttämättä. Yksikään heidän esityksensä ei mene eduskunnassa läpi, yhdenkään suomalaisen asema ei heidän ansiostaan kohennu. Jäljelle jää tyhjä puhuminen ja turha välikysymystehtailu.

Vasemmallakin on niitä, joiden mielestä hallitukseen ei olisi pitänyt mennä ja joille tosiasioiden ymmärtäminen, saati myöntäminen, on vaikeaa.

Oppositiopuolueena, perussuomalaisten ja keskustan varjosta, ei ikinä olisi saatu aikaan vanhuspalvelulakia, ei poistettua työmarkkinatuen harkinnanvaraisuutta, ei tehtyä tasokorotusta pienituloisimpien työttömien korvauksiin eikä kavennettua tuloeroja työtulovähennystä ja perusvähennystä korottamalla.

Osinkoverotuksen porsaanreiän kaltaiset virheet menisivät läpi, ellei hallituksessa, siellä jossa asiasta päätetään, olisi vasemmistoa teettämässä korjauksia.

Kun keskusta osinkoveroasiassa räyhää, niin unohtaa itse pääministeripuolueena hyväksyneensä sen, että raharikkaat ovat tähän asti voineet nostaa osinkoja 90 000 euroa maksamatta euroakaan veroja. Nyt kaikki maksavat. Noin 800 000 suomalaista on osakkeenomistajia ja voi saada osinkotuottoja, mutta valtaosalle meistä paljon tärkeämpi ratkaisu oli se, että arvonlisävero ei nouse. Kauppalasku tai parturissa käynti ei tästä syystä kallistu ja vasemmiston panos oli tässä ratkaiseva.

Ikäviäkin päätöksiä on tehty ja tehdään, se tosiasia on jokaisen päättäjän edessä kunnassa, maakunnassa tai eduskunnassa.

Mieleeni tulee Väinö Linnan kuvaus Valtu Leppäsen hautajaisista Täällä Pohjantähden alla -kirjasta ja elokuvasta. Valdemar Leppäsestä tuli Pentinkulman kylän ensimmäinen sankarivainaja. Valdemarin isän Leppäsen Preetin sanoin: ”Ny on niin kun paremmin kaikki yhteistä . Minä sitä kanssa sanon, että kun voi ny toi vähävoimasempikin tän isänmaan eteen näin sota-aikana. Kunnei sitä rauhan aikana niin ole tilaisuuttakan. On vaan niin kun toi työnteko päällimmäisenä. Se on rauhanaikana niin kun paremman väen asia toi isänmaa, mutta sodassa passaa sitten vähän huonommankin koittaa.”

Yritykset saivat huljakat verokevennykset ja vastineeksi niiden on nyt käännettävä irtisanomiskelkkansa ja ryhdyttävä työllistämään suomalaisia. Tähän isänmaallisuuteen kuuluu sen ymmärtäminen, että vain palkansaajien ostovoiman turvaaminen pitää yllä kotimarkkinakysyntää.

Parin viikon päästä on Vappu. Toivottavasti se on poutainen ja lämmin Työn eikä Työttömyyden juhla. Hallitus ja vasemmisto on tehnyt osansa, nyt on yritysjohtajien ja omistajien vuoro.

Kirjoittaja on Kainuun Vasemmiston puheenjohtaja