Merja Kyllönen huolissaan poliisin resursseista

Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Merja Kyllönen on huolissaan poliisiresursseihin kohdistuvista leikkauksista.

– Viime keväänä sisäisen turvallisuuden selonteon julkaisun jälkeen heräsi monenlaisia ajatuksia mieleen. Miten Suomen sisäinen turvallisuustilanne näyttäytyy tänään? Riskit kasvavat, eivätkä vähiten yhteiskunnallisen eriarvoistumisen kautta. Missään ei tunnuta puhuvan siitä, että samanaikaisesti kasvavien riskien kanssa poliisin määrärahoja leikataan roimasti, Kyllönen kirjoittaa blogissaan.

– Vaikka en haluakaan olla rakentamassa mitään poliisivaltiota, on hyvä huomata, että Suomessa on vähiten poliiseja kaikista Euroopan maista. Keväällä julkaistu Sisäministeriön sisäisen turvallisuuden selonteko kertoo korutonta kertomaa siitä, miten muun muassa poliisin valmiusajat, tavoittavuus ja tutkinnan tehokkuus ovat laskeneet entisestään.

– 10 prosentissa hälytyksistä poliisin saapuminen kesti yli 40 minuuttia. Suomessa on kuntia, joissa vain noin joka toisella hälytystehtävällä poliisi on ollut paikalla alle tunnissa hälytyksestä. Raiskauksista noin puolet jaa selvittämättä, jos tekijää ei tiedetä. Rikosten tutkinta-ajat ovat pidentyneet. Ensi vuoden poliisin toimintamäärärahat ovat yli 30 miljoonaa euroa pienemmät kuin tänä vuonna.

Kyllönen muistuttaa tilanteesta huolestuneiden ensihoitajien alullepanemasta kansalaisaloitteesta, jossa vaaditaan , että poliisien vähimmäismäärä määriteltäisiin suhteessa väkilukuun ja/tai tarvittaviin resursseihin.

– Aloitteentekijät ovat ensihoitajia, joita poliisien resurssit koskettavat myös oman työn kautta: esimerkiksi väkivaltatilanteissa tai liikenneonnettomuuksissa ensihoitajienkaan apu ei pääse loukkaantuneen luokse kuin vasta viiveellä, kun poliisia ei ole mailla halmeilla.

 


Kommentit

Lisää aiheesta

Merja Kyllönen: Eriarvoistumiskehityksen pysäyttäminen keino yhteiskuntarauhaan

Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Merja Kyllönen avasi vaalikampanjansa Vasemmistoliiton puoluevaltuustossa tänään. Kyllönen korosti turvallisuuden olevan muutakin kuin... Lue lisää

Merja Kyllönen vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto on nimittänyt puolueen presidenttiehdokkaaksi europarlamentaarikko Merja Kyllösen. Presidenttiehdokas lähtee kilpaan painottamalla erityisesti aktiivista... Lue lisää