
Vietin viime viikonloppuni Oysissa. Perjantaina iskeneen mystisen sairaskohtauksen takia minua pidettiin tarkkailussa
Kesällä kansanedustajat eivät tahdo päästä julkisuuteen kuin päästämällä sammakoita suustaan kuten kokoomusministeri
Ammattiyhdistysliike syntyi teollisen vallankumouksen aikana työväestön elinolosuhteita parantamaan. Osa tämän päivän duunareista
Lueskelin facebookissa erästä keskustelua ja törmäsin taas hassuun ilmiöön, johon aina välillä
Juhannuspäivän aamuna lähdin entisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni kanssa kiertämään Kepulandiaa, tai siis
Mitä varten valtuutetut ovat pestissään? Aivan oikein; sinua varten! Miksi sitten yhä
”Poliittinen puolue on järjestö tai järjestökokonaisuus, jonka pääasiallisena toiminta-ajatuksena on yhteiskunnan kehittäminen
Kainuu täyttyy tapahtumista kesän aikana. Kesäteatterit laittavat parastaan ja urheilutapahtumat juoksuttavat ihmisiä
Osallistuin Hyvinkäällä järjestettyyn Vasemmistonuorten 27. liittokokoukseen, viimeistä kertaa edustajana. Viimeistä kertaa siksi,