Osallistuin Hyvinkäällä järjestettyyn Vasemmistonuorten 27. liittokokoukseen, viimeistä kertaa edustajana. Viimeistä kertaa siksi, että sääntöjen mukaan edustaja saa täyttää liittokokousvuonna korkeintaan 30 vuotta, ja täytän jo 31 vuotta vuonna 2015 kun on määrä jälleen kokoontua.
Toisaalta on haikeaa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna järjestö on jäämässä hyviin käsiin niin piirissä kuin valtakunnallisestikin.
Erityisesti minua ilahduttivat kokouksen henkilövalinnat.
Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan yhdessä esittämä utsjokelais-oululainen Anni Ahlakorpi valittiin järjestön 2. varapuheenjohtajaksi, mikä on todellakin puolen Suomen voitto.
Anni astui pestinsä jättäneen oululaisen ”pohjoisen supernaisen” Hanna Sarkkisen saappaisiin, (lainaus viime liitokokouksen jälkeisestä kolumnistani), joten kyseessä oli omalla tavallaan pohjoisen kiinnipitäminen saavutetuista eduista.
Kovaa politiikkaakin tehtiin, muun muassa hyväksyttiin eurooppapoliittinen ohjelma, jota en kommentoi tässä, mutta jonka kehotan lukemaan Vasemmistonuorten sivuilta, kunhan se sinne päivitetään.
Kokous keskusteli ja otti kantaa moniin keskeisiin aiheisiin, ja vielä näin ennen Vasemmistoliiton tulevaa puoluekokousta sitä melkein toivoisi Vasemmistonuorten olevan oma puolueensa. Kantaa saa – ja pitää tarkastaa sitten kokouksen jälkeen.
Tasa-arvoasiat olivat eräs liittokokouksen puhuttavimpia aiheita, ei pelkästään poliittisina tavoitteina, vaan järjestöä ja sen toimintaa läpäisevinä teemoina. Paitsi että meillä on edistyksellisiä tavoitteita, olemme uskaltaneet profiloitua niiden taakse sekä tarkastella ja korjata toimintaamme niiden valossa.
Ehkä siksi on ollut erityisen viheliäistä seurata Timo Soinin aikaansaamaa retorista paskanheittokilpailua Sosiaalidemokraattien ja Perussuomalaisten välillä. Sen hän aiheutti kommentoimalla viimeviikkoista Demareiden ministerinvaihtelua.
Soinin mielestä suurimmaksi ongelmaksi kuviossa nousi esiin vaihto-osapuolten sukupuoli. Demareiden riveistä ehdittiin lytätä Soini – ja perussuomalaiset – sovinistiksi. Tämä tosin oli sinänsä huono peliliike. Ei siksi, että ”senhän näkee sokea Reettakin”, vaan ehkä siksi, että ”se koira älähtää” ja niin edelleen.
Kyllä kansa tietää. Ei sovi sama lippalakki omenalle ja melonille.
Otsikon hienostelevalla ja elitistisellä ilmaisulla viittaan väittelytaitoon liittyvään argumenttivirheeseen, jossa koetetaan lytätä vastapuolen väitteet järjettömyyksillä tai järjettömillä vertauksilla.
Huolestuttavinta ei ole se, että poliittinen, yhteisten asioiden järkevään hoitoon varattu areena täyttyy tyhjällä puheella, vaan sillä että tyhjien tynnyreiden kolina vie huomion olennaisesta. Liekö sen tarkoituskin?
Ainakin iltapäivälehdet ovat lääpällään nokittelun edessä ja hautaavat mielellään keskustelun politiikan todellisista sisällöistä.
Kirjoittaja on Lapin Vasemmistonuorten piirisihteeri ja Vasemmistoliiton Lapin piirin varapuheenjohtaja.