Seksuaalineuvojan kanssa pohditaan esimerkiksi, onko oma halu normaalia tai miten ottaa asioita puheeksi kumppanin kanssa.

Seksuaalineuvoja auttaa avaamaan solmuja

Seksuaalisuuden merkitys kokonaishyvinvoinnin kannalta tunnistetaan ja tunnustetaan koko ajan paremmin, uskoo – ja toivoo – seksuaalineuvoja Elina Peltovuori.

– Asioista uskalletaan puhua avoimemmin, ja seksuaalisuuteen ja seksiin suhtaudutaan avarakatseisemmin. Moni on valmis panostamaan omaan seksuaaliseen hyvinvointiinsa aiempaa enemmän, ja hakee siihen myös tukea ammattilaiselta.

Seksuaalineuvoja erottaa toisistaan seksin ja seksuaalisuuden. Yksinkertaistaen seksi on sitä, mitä tehdään, ja seksuaalisuus sitä, mitä ollaan ja koetaan.

Neuvoja haetaan moniin eri pulmiin. Seksuaalineuvojan kanssa halutaan pohtia niin seksuaalista suuntautumista, sukupuolta kuin tarkempia aiheita.

– Asiakkaat pohtivat paljon parisuhdettaan tai muita läheisiä ihmissuhteitaan. Parisuhteen seksielämään voi liittyä määrällistä tai laadullista eriparisuutta, johon kaivataan seksuaalineuvojan apua. Esimerkiksi erilaiset seksimieltymykset ovat tyypillisiä aiheita, joiden työstäminen tai joista keskusteleminen kumppanin kanssa koetaan usein haastavaksi.

Monen mielessä on myös kysymys, onko jokin oma halu, fantasia ja fetissi normaalia ja hyväksyttävää. Toisia on jäänyt vaivaamaan jokin aiempi kokemus.

– Seksuaalineuvojan kanssa näitä pohdintoja voi työstää turvallisesti, ilman pelkoa tuomitsemisesta.

Haitalliset käsitykset auki

Peltovuori halusi seksuaalineuvojaksi, koska näkee seksuaalisuuden valtavana voimavarana yksilölle. Moni voi paljon paremmin, kun seksuaalisuuteen ja seksiin liittyviä tabuja ja haitallisia käsityksiä avataan.

– Haluan auttaa ihmisiä purkamaan seksuaalisuuteen liittyviä solmuja, ja näkemään kauneuden omassa seksuaalisuudessaan. Toivon että tulevaisuudessa jokainen voi toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan avoimemmin ja vapaammin, toki muita satuttamatta.

Hän opiskeli Sexpo-säätiön vuoden mittaisessa täydennyskoulutuksessa. Koulutusta tarjoavat myös ammattikorkeakoulut ja esimerkiksi Väestöliitto. Koulutettavalla täytyy olla jo suoritettuna soveltuva korkeakoulututkinto, kuten Peltovuoren suorittama sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinto.

Seksuaalineuvonta on yksilöllistä ja luottamuksellista seksuaaliongelmien kohtaamista ja hoitamista muutaman tapaamiskerran verran. Alan muita nimikkeitä ovat seksuaaliterapeutti ja kliininen seksologi.

Seksuaalineuvoja voi opiskella terapeutiksi ja tämä puolestaan kliiniseksi seksologiksi, mihin vaaditaan pohjalle ylempi korkeakoulututkinto.


Lue juttu loppuun Kansan Tahdon paperinumerosta 3/2020!

Saat kymmenittäin kiinnostavia artikkeleita yhteiskunnasta ja kulttuurista, ihmisistä ja ilmiöistä tilaamalla vasemmistolehden pohjoisesta. Vuositilauksen hinta on 65 euroa / 8 numeroa. Tarkista mahdollinen ammattiliittosi lehtietu.

Siirry tästä tilaamaan!


Kommentit